Lintukodossa rytisee yli ymmärryksen

Mellakoinnistakin voi repiä myös huumoria. Tai toivottaa näille nuorille kansalaisille vittumaista matkaa Siperiaan.

Siinä missä Linnan juhlat ja television sotaelokuva-tarjonta, alkaa myös mellakointi olla suomalainen itsenäisyyspäivän perinne. Sitä perinnettä saataneen odotella vielä jokusen vuoden tai vuosikymmenen, että ilmiöön osataan suhtautua.

Viime vuonna elämöitiin Tampere-talolla. Nyt oli vuorossa jälleen maamme pääkaupunki ja Luokkaretki lähiöst linnaan -mielenilmaus. Itsenäisyyspäivän iltana Helsingin Itäkeskuksesta poliisin sumppuun Etelärantaan päätyneen kulkueen joukossa liikkuneiden satunnaisten vandaalien aiheuttamiksi tuhoiksi on arvioitu noin 100 000 euroa.

Maailmalla paikkojen paskaksi pistämisellä on pitkät perinteet, lähtien Pariisin kommuunin päivistä aina 21. vuosisadan tyytymättömyyteen. Lontoossa tai Yhdysvaltain Fergusonissa riehumisella on ollut selkeä syy. Poliisin tappava voimankäyttö, etenkin aseettomien nuorten kohdalla on oivaa syttypuuta kansalaisten patoutuneen ahdistuksen juhannuskokkoon.

Suomessa poliisi ei ole riehaantunut polkemaan kansalaisoikeuksia ainakaan vielä - jos sellaiseksi ei lasketa kahdeksan vuoden takaista Smash Asem -mielenosoitusta. Meillä ollaan onneksi kaukana suuressa maailmassa tapahtuvasta rähinöinnistä, myös poliisin taholta. Toivottavasti sitä päivää ei tule, jolloin suomalaisessa oikeusistuimessa joudutaan puimaan poliisin ampuman nuoren tapausta.

Tämä ei toki estä kansanedustajia ja ennen kaikkea kansaa vaatimasta kovempia otteita. Julkisessa luottamustoimessa olevat älyävät sentään vielä tarkastella asian eri puolia, kuten että mielen ilmaisu on demokratiaan kuuluva perusoikeus. Netissä vetelehtivien kansalaisten suunnalta asennoituminen on odotetun matalaotsaista.

80-luvulla kansan keskuudessa rettelöitsijöitä saatettiin pelotella, että "jos et ole kunnolla, myydään sinut mustalaisille". Nyt "mustan miehen" roolia näyttelee Venäjä sen eri muodoissaan. Siperiaan tai Putinistaniin lähettäminen on yleinen ratkaisu kaikenlaiseen häiriökäyttäytymiseen. Lonkalta ammuttujen mielipiteiden keskeinen sisältö vaikuttaa olevan se, että jos nämä "yhteiskunnan elätit", "anarkisti-pellet", "nulikat" ja "idiootit" lipeävät rikkomaan paikkoja, kuten tämän kaltaisissa massatapahtumissa usein tuppaa käymään, ovat he luopuneet kansalaisoikeuksistaan, puolueettomasta oikeudenkäynnistä tai rikokseen suhteutettavissa olevasta rangaistuksesta

Tämän suuntainen ajattelu antaa vihjeitä siitä, miten esimerkiksi edellä mainitun Venäjän kaltainen "ohjattu demokratia" pääsee syntymään. Hämmästyttävän moni on valmis murentamaan ihmisoikeuksia antaakseen "nulikoille" opetuksen. Kun ikkunoita rikkova tai poliisihevosta säikyttelevä nuori ulkoistetaan joksikin muuksi kuin oman maan kansalaiseksi ja lähimmäiseksi, on ensimmäinen askel kohti totalitarismia jo otettu. Kansalaisoikeuksien vieminen kun ei koskaan alkumetreillä koske keskiluokkaa.

Media on lähes yhtä kyvytön luopumaan ennakkoasenteistaan. Kun Anarkistinen musta risti -ryhmä muistutti netissä mielenilmaukseen osallistuvia perusoikeuksistaan ja toisaalta siitä, mihin mielenosoituksessa tulee varautua, luonnehti Ilta-Sanomat tätä ohjeistusta "karuksi". Mitenköhän samaa adjektiivia suostuttaisiin käyttäämään esimerkiksi mellakkapoliisin ohjeiden kohdalla?

Neuvoja poliisihevosten hermostuttamiseen, esimerkiksi kattilaa paukuttamalla, taas luonnehdittiin "hyytäviksi". Jos kattilan paukuttaminen on "hyytävää", lienee lapsipsykiatreilla hommaa tulevina vuosina. Taaperoilla kun on tunnetusti samanlaisia impulsseja. Toivottavasti näissä tapauksissa ei ole ollut poliisihevosia lähettyvillä.

Yhtälö on sinällään hankala. Paikkojen särkemistä mielenosoitusten yhteydessä on vaikea puolustella asia-argumenteilla. Voidaan toki spekuloida massapsykologialla ja materiaalisen vahingon syntymisen vääjäämättömyydellä, laskea kaavoja sen pohjalta, mikä on mielenosoittajien vihaisuuden aste suhteessa osallistujien määrään ja johtaa näistä jonkilaisia käyriä ennustamaan remonttilaskua.

On toki niitäkin, jotka ymmärtävät mielenosoittajia, tai ainakin porukan asiallisesti käyttäytynyttä osaa. Taantuma koettelee yhä suurempaa kansanosaa. Syrjäytyneiden ja syrjäytyvien asemaa ei paranneta ikkunoita särkemällä eikä valitettavasti edes mieltä osoittamalla. Juopaa kahden kansanosan välillä korostaa jennivartiaisten ja teemuselänteiden todellisuudesta kauan sitten karannut tähtikultti, jota media ihastelee jokaisten Linnan juhlien kristallikruunujen loisteessa.

Mutta yhtä vähän Suomea saadaan nousuun monimutkaisten ilmiöiden tarpeettomalla yksinkertaistamisella tai suoranaisella disinformaatiolla. Kuinka moni mellakointiin netissä kantaa ottanut esimerkiksi tietää miksi Luokkaretki lähiöst linnaan järjestettiin? Anarkistista propagandaa, kyllä, mutta tyytymättömyys ei kumpua tyhjästä. Vain hölmöläinen alkaa kiistellä sanavalinnoista, kun kansa kokee aitoa hätää.

Kuinka moni media on edes kiinnostunut kertomaan asiasta, kun samaan aikaan voi väräjävällä äänellä julistaa näyteikkunaan spreijatun muotiliikeen omistajan suulla "kuinka turhaa kaikki tällainen on". Kuka ennättäisi pohtia esimerkiksi sitä valovuosien mittaista eroa mahdollisuuksissa ja tulevaisuudenuskossa, mikä on Unioninkadulla sijaitsevan muoti- ja sisustusliikkeen yrittäjän ja jäsentymätöntä raivoaan lonkeropöhnässä purkavan nuoren välillä?

Media voisi joku vuosi yllättää ja tehdä jokaista Linnan juhlien "mitä itsenäisyys sinulle merkitsee, menestynyt, rikas ja kuuluisa henkilö?" -haastattelua kohden jutun kadulta tai lähiöstä, jossa kysytään "miten sinulla menee, Suomen kansalainen?"

Päivitys: Iltasanomat kertoi Luokkaretki lähiöst linnaan -mielenosoituksen olevan anarkistivankeja tukevan Anarkistinen musta Risti -ryhmän järjestämä ja tässä uskossa olin itsekin, mutta näin ei ole. Anarkistinen musta risti levitti ainoastaan tapahtuman tiimoilta Tunne oikeutesi -lennäkkejä.

Se taianomainen päivä, kun naapurin lompakkoon saa kurkistaa

Demokratian kannalta on tärkeää, että tiedämme paljonko Nalle Wahlroosilla on tuloja. Paljon. Onko nyt hyvä mieli?

Verohallinto julkisti tänään tiedot kansalaisten edellisvuonna maksamista ansio- ja pääomatuloista sekä yritysten pulittamista yhteisöveroista. Valtakunnan mediassa tämä tarkoittaa sitä, että pääotsikoissa ei juuri muuta kysytä, kuin että kuka ansaitsi, kuinka paljon ja millä keinoin.

Siitä lähtien kun olen jonkinlaiseen yhteiskunnallisen tason hahmottamiseen kyennyt, olen tätä vuotuista naapureiden tulojen kyyläämistä ihmetellyt. Ensinnäkin hämmästyttää se, että miten yksityisten kansalaisten raha-asiat voivat olla tällä tavoin kaikkien nähtävillä, kun suurin piirtein kaikki muu statistiikka on tietosuojan alaista?

Verotietojen julkisuutta on perusteltu demokratiaan kuuluvalla läpinäkyvyydellä. On "tärkeää saada tietoa tuloerojen kasvusta". Niin, sen tutkimiseenhan ei ole mitään muuta keinoa, kuin laittaa kaikki data julkisesti pällisteltäväksi, vai miten se Tilastokeskuksen metodi nyt meni. Vielä kun joku osaisi kertoa, että miksi tuloeroja koskevan analyysin osalta minun on tärkeä tietää, kuka Putous-tähti tienasi eniten viime vuonna?

Toinen ja vielä enemmän kummastusta herättävä seikka on ihmisten pohjaton kiinnostus muiden ansioita kohtaan. Median motiivi verotietojen julkistamiseen on selvä: ne kiinnostavat, niitä luetaan ja klikataan. Niistä saa kivoja otsikoita ja ne juoksuttavat vettä kohukoneiston myllyyn. Herrojen vihaaminen kun on suomalaisten kansallisurheilua. Nykyisessä levikkisyöksyssä on turha olettaa yhdenkään lehden kyseenalaistavan veropornon katsomista, vaan päinvastoin, jos kansa haluaa masturboida, on tiedonvälittäjien tehtävä tarjota mehukkainta mahdollista materiaalia.

Se toki ihmetyttää, että miksi jopa Yle lähtee rummutukseen mukaan, mutta kai nämä ovat niitä juttuja, joista ei perinteen vuoksi voi livetä. Se, että verotietoihin ei reagoisi populistisesti, mahdollisimman yksityiskohtaista dataa tarjoten, olisi paljon kummallisempaa, kun jatkaa teeskentelyä, että keisarilla ei ole vaatteita.

Verotietojen julkistamispäivässä on jotakin surullista. Toimittajat parveilevat paikallisen verotoimiston ovella jo aamukahdeksalta, jotta ollaan ensimmäisenä verkossa elämöimässä, uutispäällikön ohjeiden mukaisesti, että kuka tienasi ja miten paljon ja älähän nyt unohda viime vuotisia Vain elämää -sarjassa esiintyneitä, että josko se olisi ehtinyt kilahtaa niiden laariin. Kansa naksuttelee otsikoita ja antaa tuomioita siitä kuka on tienannut liikaa tai liian vähän siihen nähden miten mukava tyyppi se on. Samaan aikaan teeskennellään, että tässä ollaan tärkeää demokraattista tehtävää suorittamassa. Mitä siitä nyt tulisi, jos kansalainen Äänekoskelta ei tietäisi, paljonko Minna Kauppi ja muut urheilijat saivat hikoiltua pankkitililleen...

Verotiedot tarjoavat totta kai tärkeää raakadataa, jonka pohjalta tehdä analyysia yhteiskunnan rahavirroista, mitä Suomessa rahallisesti arvostetaan ja millä keinoin taloudellisesti on kyetty menestymään. On myös tärkeää, että valtakunnan johtoasemissa olevien taloudelliset kytkökset ovat tiedossa. Mutta kuka ennättää tehdä tätä analyysia, jos toimittajilla on liian kiire selvittää, päihittikö vaimo Aku Hirviniemen tuloissa?

#Viski-kohu eli valiokuntien hämmentyneet sedät ja tädit internetin ihmeellisessä maailmassa

Alkoholin mainontaa koskevan lain mukaan ei saa antaa käsitystä, että alkoholi lisää sosiaalista tai seksuaalista menestystä. Jätän viranomaisten päätettäväksi, tekeekö tämä kuva sitä.

Kuluneena viikonloppuna melskattu kohu Olutexposta, eli alunperin ja nyttemmin laittomasti nimetystä Olut & Viskiexposta sekä kahdesta aiheesta kirjoittaneesta blogista, on esimerkki suomalaisen alkoholipolitiikan surkuhupaisuudesta.

Yhdellä laidalla meillä on terveysväki, etunenässä ehkäisevä päihdetyö, puuhasteleva poliitikot sekä "valveutuneet" kansalaiset, jotka ovat sitä mieltä, että Suomi on juoppouden ja tuhon tiellä. Toisella laidalla taas lonkalta viski-hashtageja netissä laukovat irvailijat, muuten vain tunteella reagoivat virkamiesten vihaajat sekä mahdollisesti viinalle persot libertaarit, joille kaikkinaiset rajoitukset ovat saatanasta. Jossain tuossa välissä ovat pakkorakoon joutuneet virkamiehet, joilla tulkintoja uudesta alkoholin mainontaa koskevasta laista tuntuu olevan yhtä paljon kuin on itse virkamiehiä sekä jotkin malttinsa säilyttäneet kansalaiset.

Silti, vaikea tässä ketään tästä hämmennyksestä on syyttää. Uusi alkoholin mainontaa koskeva laki astuu käymättömmille korpimaille eli internettiin, jossa tulkintoja mainonnan rajoista on aivan helvetin paljon vaikeampi tehdä kuin Kekkoslovakian monoliittisessa mediamaisemassa.

Lain muotoilut herättivät huolta perustuslakivaliokuntaa myöten:

"Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, ettei säännöksen sanamuoto näyttäisi ainakaan täysin yksiselitteisesti sulkevan kiellon ulkopuolelle sananvapauden ydinalueelle kuuluvaa kuluttajien välistä omaehtoista viestintää. Perustuslakivaliokunta katsoi, että ehdotusta on täsmennettävä, jotta lakiehdotus voidaan tältä osin käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä."

Suomeksi sanottuna, kansalaisten sananvapaus oli vaarassa. Lakiin päätyi muotoilu:

"kielto koskee tilanteita, joissa mainostaja käyttää hallitsemassaan tietoverkossa kuluttajien tuottamaa sisältöä tai saattaa kuluttajien jaettavaksi tuottamaansa tai kuluttajien tuottamaa sanallista tai kuvallista sisältöä."

Ja tästä päästään Olut & Viskiexpoon. Eteläsuomen aluehallintoviranomaisen tulkinta laista oli, että tapahtumasta bloganneet olivat jotenkin kytköksissä Expoon ja lakia on rikottu. Toki tätä tulkintaa reivattiin pian, että eihän me nyt, mutta joka tapauksessa soppa oli syntynyt ja levinnyt bloggareiden reaktioiden kautta nopeasti myös tiedotusvälineiden korviin ja tässä sitä nyt kohistaan.

Koko väärinkäsitysten ja viranomaistulkintojen viidakon sekasotkusta on kirjoitettu jo riittämiin. Jos aihe vielä jaksaa kiinnostaa, kannattaa käydä tsekkaamassa esimerkiksi kohun keskiössä olleiden bloggareiden, Jaskan Kaljat sekä Mushimalt, käsitykset asiasta.

Mutta #viskigaten laineet eivät suinkaan liplata vain blogosfäärin kahluualtaassa, vaan taustalta löytyy isompia asioita. Ensimmäinen kysymyksiä herättävä seikka löytyy alkoholimainontaa koskevan lain perusteluista, joissa ollaan huolissaan nuorten alkoholinkäytöstä ja siitä, kuinka mainonta tätä lisää. Viimeksimainitusta toki on sen verran tanakkaa tutkimusaineistoa, että siitä ei juuri tarvitse väitellä, mutta onko meidän syytä olla huolissamme nuorten alkoholinkäytöstä ylipäätään?

Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2013 julkaistun terveystapatutkimuksen mukaan eipä erityisemmin. Kehitys on juuri oikeanlainen, vaikka alkoholimainontaa ei ole kiristetty vuosiin. Siis mitä helvettiä? Osaavatko kansalaiset ottaa vastuuta itsestään ilman valtion holhousta? Miten tämä nyt on mahdollista? Nuorten, tässä tapauksessa 12-18-vuotiaiden päihteiden käyttö on vähentynyt sekä tiheyden että kertamäärien puolesta. Myös raittiiden lukumäärä on noussut.

Toki meneillään olevaa kehitystä on syytä vahvistaa, mutta millä keinoin, onkin toinen juttu. Siinä vaiheessa kun aikuisilta, viskeihinsä ja viineihinsä oikeutetuilta kansalaisilta aletaan rajata oikeutta käydä avointa keskustelua aiheesta tai hankkia tarvitsemaansa tietoa juomista, ollaan hakoteillä. Huolestuttavaa on myös puuhastelun meininki, jossa uhrataan paukkuja "ongelmiin", jotka eivät näytä kaipaavan lautakuntien sääntelymaniaa ratketakseen. Netissä huutelevilta kansalaisilta ei systemaattisesti voi asiantuntemusta odottaa, mutta lain valmistelijoilta nyt vähintään.

Vielä ongelmallisempi uudessa laissa on ajatus kansalaisten sosiaalisen median käytön valvonnasta ja kontrollista. Ongelma on osittain todellinen: netissä nuoret altistuvat kaikenlaiselle, myös alkoholimainonnalle.

"Alaikäisiä käytetään hyväksi esimerkiksi mainosviestien levittämisessä ja houkutellaan tuottamaan näennäisesti omaehtoista mainossisältöä sosiaalisessa mediassa. Internetissä tapahtuvan alkoholin markkinoinnin valvonta on vaikeaa erityisesti nykyisen kaltaisessa rajoitustavassa, jossa mainonta on lähtökohtaisesti sallittua ja siihen voidaan puuttua vasta jälkikäteen", Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä laista todetaan.

Tälle ei kuitenkaan perinteisin kieltojen keinoin voi mitään. Ellei sitten haluta kieltää internet alaikäisiltä ja jokainen käsittää tuollaisen ehdotuksen realistisuuden. Tässäkin on syytä palata nuorten tutkittuun päihteiden käyttöön. Jos netti on todellinen ongelma, miksi päihteiden käyttö ei ole nousussa? Kenties teinit ovat liian kiireisiä somettaessaan, että ehtisivät kulmille ryyppäämään.

Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun kelkasta jo puoliksi pudonneet kansanedustajat yrittävät ymmärtää, mistä netissä on kyse. Globaalin tietoverkon, joka on jokaisen kansalaisen ulottuvilla missä tahansa lukuisilla eri laitteilla, käytön rajoittaminen ei kerta kaikkiaan ole todellisuutta, ilman että siirrymme ajatuspoliisin hallitsemaan totalitarismiin tai katkaisemme sähköt koko valtakunnasta.

Asenteet alkoholiin kuten netinkäyttöönkin lähtevät varhaiskasvatuksesta. Paras ase päihde- tai muita ongelmia vastaan on tiedon jakaminen, keskustelu sekä välittäminen. Jos tässä ollaan niin kovin huolissaan nuorista, niin seuratkaa miten nuorten ennaltaehkäisevää työtä kohdellaan valtion ja kuntien budjettineuvotteluissa. Uusi alkoholin mainontaa koskeva laki on aloitteena lähtöisin oppositiolta, perussuomalaisilta ja keskustalta, vaikka Kataisen hallitus sen onkin lopulta hyväksynyt. Tarkkailkaa poliitikkojanne, onko kielloissa jeesustelun makua vai aitoa välittämistä?

Ei ole niin pientä tikkua jotteiko siitä asiaa saisi

Polkupyörä - aikamme tappaja (jopa noin kahdessa promillen tuhannesosassa tapauksia). Kuva: Wikipedia

Sanomalehti Keskisuomalainen oli haastatellut poliisiylijohtaja Mikko Paateroa. Sisäisen turvallisuuden pääpomoa voisi haastaa monestakin asiasta, mutta verkkoon päätettiin nostaa se asia, mistä saadaan varmasti nettitäky: pyöräilykypärän käyttö sakon uhalla pakolliseksi!

Eipä aikaakaan (tarkalleen ottaen 3 tuntia ja 54 minuuttia), kun esimerkiksi Iltalehti jo siteerasi Keskisuomalaista. Ja maakuntalehden toimituksessa päästään kilistämään taas kahvikuppeja läpimenon kunniaksi.

Mutta se mikä tässä aiheessa jälleen jäi joko toimittajilta tarkistamatta tai tietoisesti mainitsematta on se, että onkos tässä nyt ollenkaan yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta kyse. Ainakin keskustelupalstoilla huutelu viuhuu niin sakeassa mutu-sumussa, että faktoilla asian valaisu on kuin myrskyyn huutaisi.

Vuonna 2010 tehdyn kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan Suomessa pyöräilyn harrastajia oli 16-65-vuotiaista noin 845 000. Henkilöliikennetutkimuksen (2004-05) mukaan vajaa kymmenesosa työmatkoista tehdään fillarilla. Olettaa sopii, että ei-harrastajiksi itsensä katsovia ja moottoriajoneuvolla duuniin matkustavia, mutta silti silloin tällöin munamankelin satulaan hyppääviä on paljon enemmän, vähintään alun toista miljoonaa.

No entäpä sitten näitä pelättyjä ilman kypärää sattuvia pyöräilykuolemia, jonka vuoksi on vuodesta toiseen uhrattava palstatilaa ja Paateron visioimassa tulevaisuudessa myös poliisiresursseja? Vuonna 2009 kuoli onnettomuuksissa 23 pyöräilijää. Seuraavana vuonna luku oli 27. Vuoden 2009 menehtyneistä 18 pyöräili ilman kypärää ja liikenneonnettomuuksia tutkivan lautakunnan mukaan puolet näistä eli 9 (!) olisi pelastunut kypärän käytöllä.

Selvennyksen vuoksi: näidenkin yhdeksän hengen menetys on tragedia ja omaisille aivan kamalaa. On kuitenkin niin, että elämästä ei kukaan ole selvinnut hengissä ja onnettomuuksia tapahtuu. Se mikä jätetään usein mainitsematta, koska se ei tue propagandaa, on että puolessa onnettomuustapauksista pyöräilykypärän käyttö on yhtä tyhjän kanssa.

Silti, jos sen käyttö ei tunnu kohtuuttomalta rasitteelta, kannattaa kypärä ilman muuta päähän laittaa. Tästä on kuitenkin pitkä matka siihen, että poliisi sakottaa ammattikoulun nurkillä kypärättömiä teinejä ja perjantai-iltana kaupungille viihteelle saapuvia satoja ja tuhansia satunnaisfillaroijia. Ei muuta kuin jonoon vaan ja lompakko esiin!

Jotta tämä yhdeksän - tai kurjempana vuonna 12 tai 15 - menehtyneen lukema saa perspektiiviä, Suomessa kuoli vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan tuberkuloosiin 49 ihmistä. Kyllä, vanha kunnon dickensiläisten romaanien tubi vie manan majoille viisi kertaa enemmän väkeä kuin vältettävissä oleva kypärättä pyörällä kuoleminen.

Entä miksi ei kauhistella kansan todellisia tappajia, tapaturmaisia kaatumisia ja putoamisia: 1156 kuollutta! Jopa myrkytyksiin kuolee vuosittan noin 250 ihmistä ja ei, tämä ei sisällä alkoholimyrkytyksiä. Milloin poliisi alkaa valvoa arsenikin väärinkäyttöä?!

Suomalaisia kuolee ylipäätään tapaturmaisesti yli 2200 ihmistä vuodessa. Alati otsikoissa reviteltyjä maaliikennekuolemia tästä on alle kymmenesosa. Asia on niin, että ihmisiä kuolee mitä kummallisimmista syistä eikä sille mahdeta mitään edes anaalisesti maailmaa pehmustavassa sosiaalivaltiossa. Tämä kannattaa pitää mielessä ensi kerralla kun media tai hieman jo todellisuudesta irtaantunut poliisiylijohtaja yrittää lietsoa elämän pelkoa.

Tapaus Laura Räty eli kuinka muuttua uhripapittaresta uhriksi

Kun Merja Ailusta (oik.) oltiin taluttamassa toimittajien tulituskomppanian eteen, oli ministeri Laura Räty seremoniallisessa roolissa. Nyt on Rädyn vuoro ottaa vastaan kohuotsikoiden täysilaidallinen. Kuva: Yle

Mediassa on tehty viime viikkoina taasen tikusta asiaa, tällä kertaa ministeri Laura Rädyn sanomisista ja tekemisistä. Taustalla jylläävät isot kysymykset yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta niihin ei päästä sillä medialla ja kansalla on liian kiire vetää kahvipöytäpullaa väärään kurkkuun epäoleellisuuksien osalta.

Laura Räty siis erehtyi elokuun lopulla ihmettelemään Verkkouutisten haastattelussa, joka koski Sdp:n budjettiin esittämää ns. lapsivähennystä, että kuinka moni suomalalainen ansaitsee alle 2100 euroa. Lausahdus, jonka sinänsä voi tulkita vain retoriseksi kysymykseksi siitä, että kuinka suurta osaa kansasta kyseinen muutos verotuksessa avittaisi, muuttui elitistisen ja todellisuudesta vieraantuneen poliitikon köyhien pilkaksi: mitä, tienaako joku Suomessa alle 2100 euroa???

On todennäköisesti niin, että Rädyn kaltaisilla yhteiskunnan ylätasolla herrojen tuolileikkiä harrastavilla menestyjillä ei ole kovin realistista käsitystä kansalaisten arjesta, mutta Verkkouutisten sitaatti ei siitä ole kovin hyvä esimerkki.

Kun Laura Räty oli nyt saatu kunnolla skandaalihaulikon jyvälle, ei kulunut kauaakaan, kun jo heinäkuussa Taloussanomien noteeraama yhtiöjärjestely nousi valokeilaan. Valtiontaloudesta huolta kantava kokoomuslainen kampittaa itse valtiontaloutta väistelemällä veroja! Kyse oli siis siitä, että Laura Räty lääkärin tointa harjoittaessaan ei nostanut palkkaa, josta maksetaan tuloveroa, kuten kunnon protestantin kuuluu, vaan kierrätti rahansa holding-yhtiön kautta, kuten alalla on Rädyn puolustuksen mukaan tapana. Tai kuten hän herkullisesti asian ilmaisi Taloussanomien kesäisessä jutussa: "On normaalia, että ihminen voi omistaa yhtiön."

Hupaisinta kuviossa on se, että rahan kierrättäminen holding-yhtiön kautta tulee kannattavaksi vasta, kun yritys on kerännyt niin suuren pääoman, että pienikin prosentti verottomia osinkoja on huomattavaa tuloa. Rädyn tapauksessa eli vuosina 2007-2011 tuo sallittu verottomina osinkoina nostettu osuus oli yhdeksän prosenttia. Tätä ennen voitosta on luonnollisesti maksettu yhteisövero, joka tuolloin oli 26 prosenttia. Muistutettakoon vielä, että normaalisti nostetuista osingoista maksetaan tuloveroa.

Niitäkin on, jotka todella onnistuvat holding-yhtiö-kikkailuissaan ja välttävät tuhansien eurojen verot, mutta Uuden Suomen laskelmien mukaan Rädyn saama hyöty on ollut olematon. Suomessa merkittävästi alhaisemmin verotetulle ansiolle pääsy lienee jokseenkin mahdotonta. Holding-yhtiöitä käytetään pääomien turvapaikkoina, mutta tavalliselle palkansaajalle niiden kanssa puljaamisesta voi olla jopa haittaa. Tämän pohjalta Rädyn kikkailu ei vaikuta niinkään velvollisuuksien väistelyltä kuin turhalta ja jopa typerältä.

Jos näin kerta on, niin mistä ihmeestä tässä kohistaan? Kenties siitä, että toimittajat eivät ymmärrä koko asiaa ja pystyttävät kohuotsikoita purukumista ja narusta. Ja myös siitä, että kansa ei tunne asiaa riittävästi, jotta osaisi kyseenalaistaa lukemaansa. Ja onhan nyt poliitikkoja kertakaikkisen kiva grillata, kun ne tekevät jotain paheksuttavaa - sillloinkin kun eivät ole tehneet.

Se mistä tässä pitäisi sen sijaan kohista ja alkaa tutkia, on Räty-kohun uutisoinnin sivulauseissa pomppinut nimitys- ja tuolileikki. Tarkemmin sanoen se, kuinka kohutun ja erittäin lyhytaikaisen Kevan toimitusjohtajan Merja Ailuksen pyövelinä toiminut Räty nimitti samaan toimeen parhaan kaverinsa isän, Jukka Männistön. Ja kuinka Räty itse nousee eduskuntaan, kun hänen viransijaisekseen Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi nousee samainen paras kaveri, Lasse Männistö. Iltalehden Tommi Parkkonen väittää, että sekä Rädyn nostaminen sosiaali- ja terveysasioista vastaavaksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi että Jukka Männistön nimittäminen Kevan johtoon olisivat tapahtuneet kelpoisuusvaatimuksia alentamalla eli poliittisella pelillä.

Järjestelmä mättää, kun parhaat voimat eivät tule valituksi tehtäviin, vaan nimitykset tehdään puoluekirjan, pärstäkertoimen ja kaveriverkoston avulla. Ja jos näin on Kevassa ja Helsingin johdossa, miten on muualla? Kuinka suuri "suomalaisen ohjatun korruption" vyyhti paljastuisikaan, jos näitä kytköksiä alettaisiin selvitellä. Entä miten lähellä hätätilaa ollaan, jos suurista yhteiskunnallisista projekteista, kuten sote-uudistuksesta vastaa ministeri, joka puljaa tuottamattomilla holding-yhtiöillä, pyytää anteeksi kun ei ole tehnyt väärin, ei näe jääviysongelmia lähipiirin tuolileikeissä tai ole muutoin kyvykäs luotsaamaan maan tulevaisuuden kannalta kriitisen tärkeää projektia onnistuneesti eteenpäin.

Räty-jupakassa ei olla vielä päästy maaliin. MTV3:n politiikan toimittaja Timo Haapala nosti vielä yhden käsittelemättömän kysymyksen esille: Lasse Männistön siirtyminen kansanedustajasta Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi ei ole välttämättä mikään läpihuutojuttu. Asia kun ei ole pelkästään Rädyn ja Männistön keskinäisellä, saunan lauteilla tehdyllä sopimuksella selvä. Eduskunnasta ei häivytä kuin kapakasta valomerkin jälkeen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun lähtölupaa ei myönnetä, vaan edustaja joutuu täysimittaisesti täyttämään velvollisuutensa äänestäjiään kohtaan.

Twiittaavan pääministerin ihmeelliset siekailut

Heinäkuun lopussa päästiin pahoittamaan mieltä tuoreen pääministerin, Alexander Stubbin twiiteistä. Hän kun elämöi Joroisten triathlon-kisoista, kun olisi pitänyt asianmukaisesti valitella malesialaisen matkustajakoneen alasampumista Ukrainassa. Tästä seurasi luonnollisesti yhtä sun toista jälkipuintia ja analyysia.

Tapaus on historiallinen, sillä Suomessa ei ole ennen ollut näin välittömän letkeää pääministeriä eikä varsinkaan välinettä pääministerin letkeyden ympärivuorokautiseen tykittämiseen. Esimerkiksi Stubbin edeltäjän, Jyrki Kataisen Twitter-avautumista pääsevät lukemaan vain "vahvistetut" eli tilin omistajan hyväksymät seuraajat. Edellisiä hallituksia luotsanneiden Matti Vanhasen ja Mari Kiviniemen twiitit taas ovat harvassa kuin pohjalaisen poikamiehen puhe eivätkä nettihittejä ensinkään. Vanhasen pääministeriyttä eli vuotta 2003 kauemmas taas on turha mennä, sillä koko sosiaalista mediaa ei ollut olemassa. 2000-luvun alkuhämärissä poliitikot puhuivat kansalle vielä alkeellisen kömpelöillä keinoilla, kuten televisio- ja lehtihaastattelujen sekä toritapaamisten kautta.

Kuin vaalea Pohjolan neito ensimmäistä kertaa Rodoksella, joka saa osakseen paikallisten giorgiosten lipevän liehittelyn, on Suomen kansa yhtä aikaa hämmentynyt, varautunut ja imarreltu Stubbin nettihölötyksen äärellä. Tästä johtunee myös se, että media ei ole vielä kyennyt muodostamaan vakiintunutta hyväksyntää tahi paheksuntaa suhteessa pääministerin twiitailuun. Emme ole myöskään saaneet lukea analyysiä Stubbin twiittien sisällöstä, ehkä osin senkin vuoksi, että asennoituminen some-päivityksiin on armottoman subjektiivista: joillekin ihastelut kummitytön uudesta hampaasta tai toteamukset helteen kuumuudesta ovat todella kovaa shittiä.

Aamulehti tosin luotasi pintapuolisesti kansan tuntoja siitä, että mitä pääministerin sopisi Twitterissä kertoa. 42 prosenttia puolusti puhdasta tajunnanvirtaa, Stubb twiitatkoon mitä huvittaa, 38 prosenttia piti Twitteriä pääministerin tiedotuskanavana eli sisällön tulisi olla asiallista ja 20 prosenttia, arvatenkin kyselyyn osallistuneet henkisesti tai fyysisesti yli 65-vuotiaat, olivat sitä mieltä, että pääministerin ei tulisi twiitata ollenkaan.

Stubbin paljon puhutut twiitit ovat, eivätkä mitenkään yllättäen, sekä vakavaa asiaa että sekalaista dadaa. Yhteistä näille on twitter-sfäärin pinnallisuus. Koko ajan ollaan äänessä, mutta ei sanota oikeastaan mitään syvällistä tai lopulta lukemisen arvoista. Kuulostaako tutulta, somen käyttäjä?

Pääministeri käyttää paljon aikaa kertoakseen mihin on menossa, kenen kanssa kokoustamassa tai mistä tulossa. En tiedä kenelle muulle on tärkeää tai edes miedosti viihdyttävää tietää, että Stubb on ollut Alakylän koulun oppilasparlamentin tentissä, kuin Alakylän koululaisille ja heidän perheilleen. Entä ketä yllätti se, että pääministerin vierailu Seinäjoella sisälsi kokouksia, paikallisella kauppakadulla eli poliitikkotermein kentällä käyntiä sekä median kanssa seurustelua? Miksi on tärkeää käyttää aikaa tämän kaltaisen triviaalin tiedon jakamiseen, siis joku muu kuin se, että tämä nyt on Twitterissä tapana?

Toki Stubbilla on välillä myös vakavaa asiaa, mutta mitä muuta kuin yleismaailmallisia nollalausuntoja kykenee sanomaan 140 merkissä? "Olen aloittanut toimet orjuuden palauttamiseksi Suomeen". Hmm.. okei, no olisihan tuo mahdollista, mutta mitä Stubb todella sanoo?

"Europe does not have a functioning digital single market. Example: try watching a live, legally streamed, programme from another EU country."

"Three priorities at the moment: 1. Dignity for the deceased. 2. Investigation. 3. Those responsible should be brought to justice. #Ukraine"

Miksiköhän pääministerin muuten kirjoittaa kaikki politiikalta haiskahtavat twiittinsä englanniksi? Onko yleisönä muu maailma suomalaisten sijaan? Vain ensimmäistä kotimaista taitavat saavat sen sijaan tyytyvä Stubbin Twitter-neuvoihin:

"Hei porukat, Twitter on olemassa keskustelua varten. Työtä ja vapaa- aikaa. Kannattaa aina olla oma ittensä. Ei muuteta mitään."

"Eniten kritiikkiä niiltä, jotka eivät ole twitterissä. Sananvapaus, sormella osoittaminen ja mielensä pahoittaminen on hassu yhdistelmä."

Kolmas twiitti-tyyppi on kokoomusnuorten kehityspäiviltä ja elämänhallintaseminaareista tuttu yltiöpositiivinen tsemppaaminen. Suomea ollaan siivittämässä nousuun tämän tästä. Upea palaveri! Mahtavia ihmisiä! Usko itseesi! Uskalla unelmoida! Kovaa työtä! Hieno päivä! Mahtava lenkki! Hienot kisat!

Voiko kaikki olla mahtavaa koko ajan vai onko kyse lapsen kaltaisesta itsesuggestiosta: kun sitä toivoo tarpeeksi kovaa, se tapahtuu. Meitä suomalaisia syytetään usein vahingonilosta ja pessimismistä, voittajamentaliteetin puuttumisesta, mutta maailmalta löytyy myös varoittavia esimerkkejä siitä, millaiseen suohon katteeton optimismi voi johtaa. Ei tekopirteästä kouhottamisesta toki haittaakan ole, ainakaan niin kauan kun ei erehdytä kuvittelemaan, että kiva tsemppi riittää viisaiden päätösten sijaan.

Seuraavassa twiitissä pääministeri jo sitten vakavoituukin pahoittelemaan ulkomailla surmansa saaneiden avustustyöntekijöiden puolesta tai Ukrainan tilanteen vuoksi. Hetkittäin kontrasti on jopa irvokas, kuten kävi 9. elokuuta, kun Stubb pohtii ensi kaverin häiden pukukoodia, porvarillisesti vitsaillen:

"Menossa kaverin häihin. Kysyin pukukoodista. Sain vapaat kädet, eli shortsit, polvisukat, loaferit ja mirri kaulaan #hymiö #aikustenoikeesti"

Ja heti seuraavaksi synkistyy kansainvälisen poliitikan äärellä.

"Concerned about the humanitarian situation in Eastern Ukraine. The international community must step up the relief efforts. Dialogue needed."

Ehkä on niin, että Twitter vain antaa sirpalemaisen kuvan adhd-poukkoilijasta, joka ei kykene syventymään yhteenkään asiaan minuuttia pidemmäksi aikaa, mutta kuvittelisin, että taukoamaton some-päivittely ei ainakaan vähennä pääministerin työmäärä tai aivoissa liikkuvien palasten summaa.

Tai ehkä Teräsmies ei olekaan Clark Kent vaan muuan A. Stubb, ja hän kykenee lukemattomien alirutiinien multiajoon. Mutta kunnes tämä hypoteesi todistetaan uskottavasti, olisi pääministerin paikallaan miettiä pykälän verran vähemmän miten opastaa Twitterin käytössääntöihin ja alkaa pohtia kestävyysvajetta, työttömyyttä, sote-uudistusta, eläkepommia ja hoitotakuuta. Vaikka sitten siellä Twitterissä.

Näyttelijän kuolema, verkkouutisointi ja massojen mielihalut

Entisen kollegan Facebook-seinällä sukeutui mielenkiintoinen vääntö aiheesta nettiotsikointi ja -uutisointi. Kimmokkeena tälle toimi sinänsä surullinen näyttelijä Robin Williamsin poismeno ja hänen kuolinsyytään koskenut uutinen Iltasanomien verkossa.

Otsikolla Poliisi kertoi Robin Williamsin todennäköisen kuolinsyyn julkaistu juttu kun kertoo uutisensa kärjen vasta neljännessä kappaleessa. Journalismin luennoilla toistellun vanhan pyramidi-periaatteen mukaan jutun terävä kärki ladataan heti alkuun ja sitten laajennetaan taustoihin. Nyt ei toimittu näin.

Juttu oli laadittu tiedotteen pohjalta ja nettiuutisoinnin kilpajuoksussa toimittaja Mika Seppäsellä oli kiire saada teksti eetteriin, joten rakenteen muokkaukselle ei ollut ilmeisesti aikaa. Ex-kollega paheksui, todeten aivan aiheellisesti, että tämä taitaa olla nykykäytäntö mediataloissa. Nopeus on tärkeämpää kuin jutun rakenne tai pahimmassa tapauksessa paikkansapitävyys.

Toinen haloo nousi otsikosta, jossa ei kerrota itse uutista, eli sitä, että Williamsin kuolema oli poliisin mukaan itsemurha vaan otsikko on niin sanotusti nettikoukuttaja, virke joka lupaa mutta ei paljasta. Iltasanomien toimittaja vetosi siihen, että tieto ei ole varma, koska ruumiinavausta ei ole tehty, joten olisi ollut väärin otsikoida niin. Yle esimerkiksi kertoi uutisen otsikossa: Robin Williamsin kuolema varmistui itsemurhaksi. IS:n toimittaja kutsui tätä mutkien oikomiseksi.

Kolmas paheksunnan aihe oli Williamsin kuolemasta kertominen viihdeuutisena. Ikään kuin julkkisten henkilökohtaiset tragediat olisivat vain viihdettä massoille. Kyse on todennäköisimmin kategorisoinnista eikä tarkoituksellisesta halventamisesta. Joissakin medioissa elokuvat kuuluvat viihteeseen, toisissa kulttuuriin. Tässä mielessä viihde-sanaan tarttuminen on semantiikkaa, mutta toisaalta, viihdemedia tuskin voi täysin puolustautua syytöksiltä revitellessään juttu toisensa perään julkkisten onnettomuuksilla.

Kiintoisa nyanssi otsikointi-hulabaloossa oli se, että selkeyden puutteestaan huolimatta Iltasanomien juttu veti noin puolet enemmän lukijoita kuin Ylen vastaava uutinen. Tästä voisi päätellä, että lukijoita tietoa panttaavat sisäänheitto-otsikot eivät häiritse vaan päinvastoin. Asia ei ole kuitenkaan näin yksioikoinen. Ihmiset käyvät verkkosivuilla, joilla he ovat tottuneet vierailemaan. Kapitalistisen ihanteen mukaisesti yleisö ei siis "osta" parasta tuotetta, vaan toimii omien, hyvin irrationalistenkin mielihalujensa pohjalta. Voi olla myös niin, että Yle.fin kävijöitä ei niin paljoa kiinnosta näyttelijän kuolinsyy kuin Iltasanomien kävijöitä. Iltasanomien verkkosivuilla on myös enemmän liikennettä. Tarkkaa vertailua on vaikea tehdä, sillä ei-kaupallinen Yle.fi ei ole TNS Metrixin seurannassa, mutta esimerkiksi globaalia verkkokäyttöä seuraava Alexa sijoittaa Iltasanomat Ylen edelle.

Kyse on lopulta siitä, että mediat, etenkin viihdemediat tarjoavat sitä, mitä lukijat haluavat. Jos klikkien määrän saisi maksimoitua muinais-sanskriitilla haikun muotoon kirjoitetuilla jutuilla, olisi netti jo ensi viikolla täynnä nuolenpääkirjoitusta. Surullista tässä on se, että hyvä uutinen ei tunnu olevan se, mikä riittää keräämään klikkejä. Tai ehkä on vain niin, että globaalin tiedonvälityksen maailmassa, missä ensimmäisenä asiasta kertominen on usein sekuntipeliä, kaikki kertovat saman uutisen suurin piirtein samaan aikaan. Millä silloin voi erottautua? Otsikoilla, jotka pakottavat lukemaan jutun, jos verkon käyttäjällä on patologinen tarve saada selville jokaisen vihjauksen takana piilevä totuus?

Itseäni "Et ikinä usko mitä seuraavaksi tapahtui", "Tämä saa sinut kyyneeliin" ja "Tämä paljastui syyksi tässäkin asiassa" -otsikointi kyrsii Pohjanmaan kautta. Olen ottanut periaatteekseni kiertää kaukaa kaikki tietoa panttaavat jutut raivostuttavine otsikoineen. Mutta verkkomedian ammattilaiset eivät ole tyhmiä. Jos data osoittaa, että tiedon pihistely saa lukijan klikkaamaan, niin kiristyneessä markkinatilanteessa vain pölvästi toimii toisin. Siinä on journalistien turha itkeä ja kiristellä hampaitaan.

Toisaalta, tämä lainalaisuus tuntuisi olevan vain massoja kosiskelevien, kaikkea-kaikille-medioiden päänsärky. Kohdennetuille yleisöille juttuja tekevät mediat voivat paremmin luottaa lukijoidensa asiantuntemuksen ja siihen, että heitä kiinnostaa hyvä uutinen, ei tisseihin, itkettäviin tunteisiin ja kohukuviin käärityt sensaatiot. Mutta taistelua paikasta suomalaisen verkkouutisoinnin huipulla ei valitettavasti voiteta syväanalyyseilla Ukrainan tilanteesta tai kattavilla reportaaseilla hoitotakuun epäonnistumisesta. 2,8 miljoonan viikkokävijän määriin päästään lyhyillä, kännykän ruudulle mahtuvilla pätkillä itsemurhista, rikoksista, heitteillejätöistä, uusista silikonitisseistä ja päättäjien töpeksinnöistä, mielellään jotain varojen väärinkäyttöön liittyvää, sillä onhan Kevan johtajan avobemari nyt hiton paljon kiintoisampaa kuin se mitä joku Keva edes tekee ja kuinka hyvin.

Sääuutisoinnin sietämätön itsestäänselvyys

Jos olet asunut viime viikot perunakellarissa, et ehkä ole ollut tietoinen, että Suomessa on kesä ja lämmintä. Lehdistölle tämä on kuitenkin jostain syystä uutinen. Isoimmat otsikot aiheesta revittelee tuttuun tapaan iltapäivälehdistö.

"Tukala helle ja troppiset yöt jatkuvat – katso missä tänään on kuuminta"

Miksi ihmeessä katsoisin? Mitä väliä, jos Joroisilla on +31, kun täällä on vain +28? Ja eivätpä muuten ainakaan trooppiset yöt jatku, paitsi tietysti lämmenneen meren äärellä eli Helsingissä, jossa koko Suomi iltapäivälehtien mielestä asuu.

"Suomen säässä pian merkittävä muutos? Atlantilla kehittymässä massiivinen matalapaine"

Jaa että syksyn tullen säässä tapahtuu muutos? Enpä olisi itse arvannut. Hyvä että journalisti selvitti asian. Kaikkihan me olemme maanviljelijöitä, joilla on sadonkorjuuta ajoitettavana. Varsinkin kun sääennusteita ei ole saatavissa missään muualla, kuten Ilmatieteenlaitoksen tai Forecan verkkosivuilla.

Maakuntalehdissä lähiaikojen säät kuitataan yleensä pikku-uutisilla. Ylähyllyssä todetaan, että helle jatkuu vielä sen ja sen verran tai että kohta helpottaa. Miksi? Ei siksi, että tietoa ei olisi seikkaperäisemmin esillä esimerkiksi sääpalveluiden 10 päivän ennusteessa, vaan siksi, että sivu pitää saada täyteen ja ketäpä nyt ei sääuutinen kiinnostaisi.

Sääuutisoinnissa on myös suuren urheilujuhlan tuntua, kun joka vuodenaikaan jokin vuoden tilastoennätys menee rikki.

"Lämpöennätys!"

Todellako? Tarkoitatteko, että kaikkien aikojen mittaustulos, +37,2 astetta celsiusta on rikottu, joka on jo ihan oikea uutinenkin?! Ei suinkaan, vaan että tämän kesän ennätys on pistetty uusiksi Oulussa. Samalla logiikalla lämpöennätysuutisointia voisi harrastaa koko vuoden sivu. "Kevään lämpöennätys meni uusiksi, Pornaisissa +3,2 astetta celsiusta!" "Lokakuun ennätyspakkaset, Ivalossa -2,9 astetta!"

Vielä oma lajinsa on mahdollisilla lämpöennätyksillä spekulointi. Eli siis se ennätys, joka ei ole oikea ennätys ensinkään, vaan urheilutermeissä kauden kärkitulos, voi tulla tai suattaa se olla tulemattakin. "Kesän lämpöennätys vaarassa – viikko alkaa tukalassa helteessä"

Helle on myöskin automaattisesti tukalaa, ei koskaan mukavaa. Paitsi keväällä talven jälkeen, jolloin se hellii. Kolmeakymmentä astetta lähestyttäessä tai pidempään jatkuttuaan helle on kuitenkin vihollinen, josta etsitään pois pääsyä.

Kuumat kelit koettelevat pohjoista kansaa ainoastaan Suomessa. 4.8. Iltalehden lööppi puhui hellepätsistä. Jännä juttu, että Thaimaan tai Turkin +35 astetta ei ole koskaan pätsi vaan jotain ihan muuta. Suomalaista tukaluutta paljon kuumempaan ihanaan lämpöön lähdetään syys-talven kylmiä pakoon, jotka ne ovat ihan oma ennätysten lajinsa. Ennätyspakkasia, -sateita, -tulvia ja -journalistista laiskuutta siis odotellessa.

Kun työnhausta alkoi tulla pelleilyä

Duunitori.fi-sivustolla bloggaava Tom Laine kertoo meille tuoreessa kirjoituksessaan, kuinka Jenkeissä cv ei ole enää yhtää mitään. Sen sijaan rekrytointi tapahtuu soveltuvuustestien avulla. Tästä Laine onnistuu jotenkin siirtymään siihen, että sosiaalisen median profiilit ovat joitakin tehtäviä haettaessa tärkeämpiä kuin ansioluettelo.

Some-yrittäjä ja -kouluttaja, itseään "sosiaalisen median ADHD:ksi" kutsuvalla (onko tuo edes kieliopillisesti oikein, olla jonkin asian "ADHD"?) Tom Laineella on asiassa oma lehmä ojassa. Muun muassa rekrytointikonsulttina ja somekouluttajana toimiva Laine olisi varmasti mielissään, mikäli yritysten rekrytoinnissa siirryttäisiin käyttämään erilaisia persoonallisuus- ja pätevyystestejä, ja toisaalta töitä hakevat käyttäisivät yhä enemmän palveluilta, joissa hiotaan someprofiili edustuskuntoon. "Meillä on tämä perhe- ja kaveripaketti tarjouksessa, ja jos tilaat nyt, saat kaupanpäälle selfien Alexander Stubbin ja Matti Nykäsen kanssa."

Laine viittasi Yhdysvaltain osalta Financial Timesin artikkeliin, jossa oli pari muutakin, huomattavasti kiintoisampaa seikkaa. Sosiaaliseen mediaan liittyen parhaat työntekijät löytyvät joukosta, jotka ovat yhdessa tai kahdessa somessa, ei kolmessa tai useammassa. Toisin sanoen, persoonallisuutesi levittäminen liian ohueksi internetin leivälle ei ehkä olekaan hyvä juttu. Mitähän some-ADHD tuumaisi tästä?

Toinen kiintoisa havainto oli se, että aiempin työkokemus samankaltaisessa tehtävässä ei ollut menestyksen tae tulevassa työtehtävässä. Perustavanlaatuista pohdintaa rekrytoijille.

Rekrytoinnin suorittaminen some-profiilien perusteella on kuitenkin aihe, jota sietää tarkastella lähemmin. Ajatuksena se on näet ääliömäinen, suorastaan Helvetin typerän yhdeksännestä piiristä. Mitä someprofiilista voi päätellä esimerkiksi sellaisten ihmisten kohdalla, joilla on parempaakin tekemistä kuin tykittää ruudun täydeltä selfieitä, webbilinkkejä tai sportstracker-tuloksia? Tunnen jopa ammattilaisia, jotka ovat täysin kartalla maailmasta, muttta joilla ei ole some-profiileja ensinkään.

Entä mikä on somessa eduksi? Eräänlaisena persoonallisuustestinä se toki toimii. Jos työnhakija on spämmännyt Facebook-profiilinsa täyteen kuvia ja tekstiä perheestään, on todennäköistä, että sama henkilö ei kahvipöydässäkään juuri muusta jauha. Mutta mitä tämä kertoo henkilön pätevyydestä työtehtävissä? Jos toimenkuva ei ole istua kahvipöydässä viihdyttämässä ihmisiä, ei juuri mitään.

Mutta tälläkin logiikalla on rajoituksensa. Monet ihmistä päättävät olla jakamatta omia asioitaan somessa. Heidän Twitter-kanavansa ja Face-seinänsä edustaa hillittyä minimalismia, mutta naamatusten asia voi olla päinvastoin.

Ammattilaisten sosiaalinen media LinkedIn edustaa toki toisenlaista verkostoitumista, mutta lopulta, mitä muuta kyseinen palvelu on kuin virtuaalinen, paranneltu versio ansioluettelosta? Ja entäpä he, jotka some-päivittelyn sijaan ovat keskittyneet esimerkiksi itse työntekoon? Oma LinkedIn-sivuni muistuttaa sosialistista monumentti-rakentamista: kerran suurella vaivalla pystyttettyä kolossia, joka nyt toimii oravien ja naakkojen asuinpaikkana.

On ihmisiä, jotka ovat erittäin taitavia somettajia, tuhansine ystävineen ja aina yhtä osuvine päivityksineen, mutta soveltuvuudesta työtehtäviinsä ei tämän perusteella voi eikä kannata sanoa yhtään mitään. Siitä on joristu maailman sivu, kuinka työhaastatteluissa menestyvät ne, jotka ovat hyviä tyyppejä. Toivottavasti rekrytoijat ymmärtävät sen, että kaikki hyvät somettajat saattavat olla hyviä tyyppejä, mutta kaikki hyvät tyypit eivät jaksa roikkua sosiaalisessa mediassa.

Perustuuko tämä otsikko todellisuuteen?

Journalismissa tunnetaan nyrkkisääntö, joka kuuluu siten, että jokaiseen otsikkoon, joka päättyy kysymysmerkkiin, voidaan vastata sanalla "ei". Englanninkielinen Wikipedia linkittää kyseisen maksiimin Betteridgen laiksi, englantilaisen teknologiajournalisti Ian Betteridgen mukaan.
Hän aivan oikein luonnehti kysymysotsikkoa toimittajan tavaksi kiertää se ikävä tosiasia, että jutun otsikko ja mahdollisesti myös itse juttu ovat hevonpaskaa, mutta se halutaan julkaista siitä huolimatta.
Reunahuomautuksena, Betteridgen laki, tai miksi ikinä tätä vanhaa periaatetta haluakaan kutsua, pätee vain tapauksissa, kun otsikon kysymykseen voidaan vastata joko "kyllä" tai "ei".

Tämä ei silti estä mediaa julkaisemasta päivittäin juttuja, jotka kerjäävät lukijan huomiota väitteillä, jotka ovat enemmän tai vähemmän räikeää vedätystä. Kohusaarnaaja esiintyy Olympiastadionilla - tapahtuuko mystisiä ihmeitä? Matti Nykänen tänään kuudetta kertaa naimisiin - toinen Piia toden sanoo? Lihansyönti vähentynyt - syynä terveystietoisuus?
Pahimmillaan verhotaan kysymykseksi asioita, joita ei koskaan voisi esittää väitelauseissa, lievimmillään kysymys on löysää spekulaatioita asiassa, johon ei ole aikaa tai kompetenssia paneutua.
Maakuntalehtien verkkosivuilla kysymyskikkailuun onneksi törmää harvemmin, joten samalla kysymysotsikointia voisi kai pitää eräänlaisena viihdeuutisoinnin litmustestinä: viliseekö tämä verkkosivu kysymysotsikoita? Emme siis ole lööppimedia.
Tämä ei suinkaan tarkoita, että esimerkiksi iltapäivälehtien sisällöt olisivat köykäisemmin tehtyjä tai että sanomalehtien verkkosivuilla juttuihin paneuduttaisiin enemmän, vaan puhtaasta sensaatiohakuisuudesta, jota maakuntalehdistö välttelee uskottavuuden menettämisen pelossa.

Toinen laiskan journalistin keino sanoa asioita, jotka faktoja tarkistamatta eivät ole julkaisukelpoisia, on laittaa asia sitaatteihin. Suomessa vieraileva kohusaarnaaja: "Rukouksen voima on todistettu tieteellisesti" Michele Bachmann: "Gays Pushing Laws Allowing Adults To 'Freely Prey On Little Children Sexually'"
Kun äärimmäinen, usein järjetön väite on sitaateissa, saadaan mehukas otsikko, joka pakottaa lukijan tarkistamaan, että mikä latvaroso siellä huutelee. Tässä vaiheessa toimittajan olisi syytä journalistin ohjeiden mukaisesti pysyttäytyä totuudessa, eli valottaa, mikä latvaroson huutelussa on pielessä.
Liian usein tässä ei onnistuta tai odotetaan lukija itse tajuavan, että näinhän se ei ainakaan ole. Toimittajan olisi kuitenkin syytä toimittaa, eli jäsentää ja tiivistää ne seikat, miksi sitaatti on potaskaa. Kun se on siis potaskaa. Kaikki sitaattiotsikot eivät suinkaan ole syvältä helvetistä, vaan parhaimmillaan tiivistävät haastattelun tai jutun juonen.

Otsikoinnista nillittäminen on sinällään journalismin lillukanvarsia. Asian ytimessä ollaan vasta itse leipätekstissä ja on toki niinkin, että yleisö oppii lukemaan otsikoita kohtuullisen lyhyellä perehtymisellä. Katso kuvat -kikkailu vie vain yhden pysäkinvälin. Sitten on tehtävä uusia eväitä ja toivon mukaan uutisleipäsiivujen välissä on myös asiajournalismin tanakkaa lauantaimakkaraa.

Lehti uutisoi, kansa raivostui, lehti uutisoi

Iltapäivälehdille sekä mielensäpahoittajille on ollut viime päivinä herkkua tarjolla. Ensin helsinkiläinen isä hylkäsi kaksi lastaan rautatieasemalle ja pian sen jälkeen texasilaisen, metsästystä harrastavan cheerleaderin tiedettiin poseeranneen kuvissa kaadetun afrikkalaisen suur-riistan kera. Jälkimmäisesta uutisesta Iltalehdellä irtosi vielä jälkilöylyt uutisen muodossa "Cheerleaderin järkyttävistä Facebook-kuvista nousi raivo".

Tapauksilla ei ole mitään tekemistä keskenään, mutta niiden aiheuttamalla reaktiolla sitäkin enemmän. Internetissä kaikkea liikkuvaa kommentoiva kansanosa on ilmaissut sakeaa tuohtumusta kummankin henkilön kohdalla. Iltalehden FB-seinältä saa lukea sellaisia terveisiä cheerleaderille, kuten että "tervemenoa elävältä leijonien raadeltavaksi", "ämmä", tyhmä", "bitch, "seuraava luoti vois osua tuota vitun bimboa omaan päähänsä" ja niin edelleen. Lapsensa hylänneelle isälle puolestaan on kirjoitettu sellaista kuten "halveksuttava elukka", "paskaläjä", "törkeyden huippu", "kusipää" ja rahtusen rakentavammin "tapaamisoikeus pois" ja sitä rataa. Saatte varmasti käsityksen palautteen luonteesta.

Rautatieaseman tragedia on toki tapauksena vastenmielinen ja surullinen. Metsästävän cheerleaderin tapaus taas monisyisempi: kyse kun on myös riistanhoidosta, ei siis ensisijaisesti länsimaisesta turhamaisuudesta ja verenhimosta. Mielenkiintoista on myös se, että rikos on ilmeisesti raskaampi, koska tekijänä on nainen ("tosi kylmä ihminen naiseksi", kommentoi eräskin). Olisi toki rohkeaa olettaa, että nettikeskustelussa operoitaisiin aivojen kehittyneemmillä osilla ja ehkä juuri siksi näissä möläytyksissä on jotain freudilaisen paljastavaa. Vaikka tasa-arvoa on ajettu toistasataa vuotta, ei joidenkin asenteissa ole tapahtunut radikaalia kehitystä. On edelleen miesten töitä (kuten tappaminen) ja naisten töitä (cheerleading). Näitä ei tule sekoittaa.

Nettiraivossa on jotain kerrassaan kummallisen kiehtovaa. Mikä saa ihmiset suoltamaan postaus toisensa perään läpeensä toisteista myrkkyä? Mikä on se psykologinen vaikutin, motiivi, joka saa ihmisen kirjoittamaan esimerkiksi "Törkeää käytöstä aikuiselta mieheltä!". Kyllä, törkeää on. Tämä lienee kaikille selvää, kuten myös se, että ihmisruumis käynee verkonpainoksi ja saunan takana on tilaa. Kokevatko kirjoittajat edistävänsä eroperheiden lapsien asemaa mölyämällä netissä? Vai onko kyse puhtaasti siitä, että sapettaa niin vietävästi ja jotainhan tässä on nyt ääneen täräytettävä? Tai ehkä on vain mukavaa olla osana joukkoa, vaikka nyt sitten lynkkausjoukkoa.

Entä miksi mielipiteet tiivistyvät niin usein ala-astemaiseen huuteluun? Miksi niin harva kommentoimaan ryhtynyt ei näe edes sitä vaivaa, että kirjoittaisi jotain jäsennellympää kuin "idiootti" tai "kusipää"? Ehkä siksi, että he, joilla otsalohko kontrolloi paremmin aivoissa syöksähteleviä impulsseja, välttävät muutoinkin turhaa huutelua. Heitä saattaa sen sijaan kiinnostaa keskustelu metsästyksen merkityksestä ekosysteemeissä tai lapsiin kohdistuva välinpitämättömyys yhteiskunnallisena ilmiönä. Näissä on vain se persanan masentava puoli, että niistä saa harvemmin hyvin otsikoita. Kansan raivo tarvitsee sukupuolen ja iän, mehukkaita detaljeja ja parhaimmassa tapauksessa Facebook-kansalaiskampanjan kaivaman nimen, jolle syytää tappouhkauksia. Ja tässä lehdistö toimii auliina yleisön palvelijana.

Uutissatiiri, politiikan memento mori

Mel Brooks pohti Der Spiegelin haastattelussa vuonna 2006, kuinka huumorin avulla jopa hullut diktaattorit saadaan kutistettua tavallisen ihmisen mittaan.
"Käyttämällä komediaa välineenä, voimme ryövätä Hitleriltä hänen postuumin valtansa ja myyttinsä", Brooks totesi.
Samoja kärjistämisen ja irvailun kikkoja käytti jo sodan aikaan Charlie Chaplin elokuvassaan Diktaattori (1940) ja Sacha Baron Cohen 72 vuotta myöhemmin samannimisessä elokuvassa. Komedia tekee jotain, mihin vakavamielinen kritiikki ei kykene: paljastamaan inhimillisen mielettömyyden kaikessa absurdiudessaan. Ja missä se olisi mielettömämpää, kuin maailmanvalloitusta suunnittelevien itsevaltiaiden pääkopassa.

Satiiri on tyylikeino, jonka avulla aihe on tarkoitus saada näyttämään naurettavalta. Erotuksena komediaan, satiiri ei aina pyri olemaan hauskaa, vaan se pyrkii ottamaan kantaa. Satiiri on syytä erottaa myös parodiasta, joka irvailee jonkin olemassa olevan teoksen kustannuksella. Joka tapauksessa näitä kaikkia voidaan ja tulee käyttää valtaapitävien ja etenkin vallasta juopuneiden paikalleen pistämiseen. Tarinan mukaan antiikin Rooman aikaisissa triumfeissa eli voittokulkueissa voittoisaa kenraalia muistutti orja hänen kuolevaisuudestaan. Myös oman aikamme voittajat tarvitsevat memento morinsa, muistutuksen kuolevaisuudestaan.

Satiirin jumalaista voimaa todistaa myös se, että mitä osuvampaa ja älykkäämpää se on, yleensä sitä hauskempaa se myös on. Oivalluksista syntyvä ilo on jotain verratonta. Kääntöpuolena on se, että satiiri vaatii yleisöltään tarkkaavaisuutta, etenkin kun käsitellään jotain monimutkaisempaa kuin tunnetun konservatiivipoliitiikon vahingossa tapahtunutta kaatumista sukupuolielin ojossa nuoreen miesprostituoituun.

Kaksinaamaisuudella herkuttelussakin on rajansa, sillä me kaikki olemme vain ihmisiä eikä kukaan meistä kykene puhumaan jatkuvasti täydellisen loogisesti. Komediayleisön on hyvä pystyä nauramaan myös itselleen, jotta synkältä lynkkausmentaliteetilta vältytään.

Uutissatiiri toimii parhaiten päivänpolitiikkaa kommentoivissa televisio-ohjelmissa. Yhdysvalloissa tämä osataan, Suomessa ei niinkään. Meillä uutisotsikoilla irvaillaan paneelikeskusteluhupailuissa kuten Uutisvuoto sekä Hyvät ja huonot uutiset, joiden esikuvat ovat brittiläisessä tv-visailusatiireissa kuten Have I Got News for You sekä QI. Amerikassa päivänpolitiikka on puolestaan sellaisten ohjelmien kuten The Daily Show ja The Colbert Report tähtäimessä, joiden ote satiiriin on paljon rohkeampi ja analyyttisempi.

Kaikille näille on yhteistä se, että ne vaativat onnistuakseen rautaisen käsikirjoittajatiimin sekä taitavat juontajat. On selvää, että Suomen kokoisessa maassa ei ole niin helppo rekrytoida huippukirjoittajia, Jon Stewartin tai Stephen Fryn kaltaisista komediataitureista puhumattakaan. Parhaimmin Suomessa satiirissa on viime vuosina onnistunut tv-animaatio Pasila, jolta ei puutu rohkeutta irvailla niin pomoille kuin duunareillekin.

Tuorein yritelmä kotimaisen tv-satiirin saralla on Ajankohtainen Nelonen, jonka idea on lähtökohtaisesti hyvä, mutta itse toteutus on tuonut taas kivuliaalla tavalla esille suomalaisen ajankohtaisjournalismin resurssiniukkuuden. Siinä missä amerikkalainen The Daily Show pureutuu vakaviin aiheisiin ja paljastaa poliitikkojen höperehtimisiä terävällä otteella, lähtee Ajankohtainen nelonen luomaan Putous-tyyppisiä sketsihahmoja. A4:n käsikirjoitustiimistä ei toki kokemusta puutu. Jyrki Lehtola on laajasti julkaistu kolumnisti ja muun muassa yksi Presidentin kanslia -satiirin käsikirjoittajista, Kaarina Hazard on Pressiklubista tuttu median moniottelija sekä kohuttu Iltalehden kolumnisti, Robin Svartström on kokenut, useissa komedioissa esiintynyt näyttelijä.

Tällä porukalla voisi lähtökohtaisesti syntyä hyvää uutissatiriia, mutta kolmen kirjoittajan voimin ei päivittäin lähetettävää ohjelmaa tehdä ja pidetä samalla tasoa korkealla. Vertailun vuoksi, The Daily Show'ta käsikirjoittaa 15 ihmistä. Metsään mennään myös Ajankohtaisen nelosen fiktiivisyydessä. Todellinen maailma tarjoaa aivan riittävästi komediallisia aineksia. Keksittyjen hahmojen luominen on tarpeetonta ja usein sangen epähauskaa. Peruukit ja hupaisat murteet eivät kuulu uutissatiiriin - paitsi tehokeinoina, kun ajatuksena on tarkoituksellisesti hölmöillä. Ja kuka ottaa vakavasti ajankohtaisohjelman, jossa ei tehdä muuta kuin hölmöillään. Hauska ei tarkoita yhtä kuin typerä.

Ajankohtainen Nelonen voisi toimia Suomen kaltaisessa hiekkalaatikossa huolellisesti tehtynä, kenties kerran viikossa lähetettynä. Mallia voisi ottaa vaikka Studio Julmahuvista. Satiiri on niin vaikea ja taitoa vaativa laji, että edes alan huiput eivät osu maaliin joka kerta. Silti, se on myös ehdottoman tarpeellista kansakunnan henkisen hyvinvoinnin kannalta. Vaikka huono komedia saa otsasuoneni pullottamaan, on silti parempi että satiiria yritetään heikomminkin tuloksin, kuin ei ollenkaan. Studio Julmahuvin Stig Carpelanin sanoin: "Hei kuunnelkaa nyt... siis nää on uutisia, nää on tärkeitä asioita."

Kuka näitä jaksaa lukea ja miksi pitäisikään lukea?

Kaverini tuumaili erään kaljanjuontisession lomassa, että satiirisivusto-yritelmäni eli tämä kyseinen Journalistinen algoritmi on jossain määrin viihdyttävää selailtavaa. Mutta koska tekstit ovat sepitteellisiä eli rujosti sanottuna hatusta vetäistyä hömpänpömppää, on ne liian helppo sivuuttaa internetin tietotulvassa.

En ajatellut kommentista kummoisia tuolloin, mutta päivänä eräänä havahduin tismalleen samaan seikkaan omalla kohdallani. Olen suuri uutissatiirin ystävä ja seuraan Facebookissa muun muassa The Onionin ja Lehti-lehden päivityksiä. Kuinka ollakaan, viime aikoina olen jostain syystä enää vain hymähdellyt sinänsä nokkelille satiiri-otsikoille, klikkaamatta ja lukematta itse juttua. Oi elämää! Jos en jaksa paneutua itseäni lahjakkaampien hupailuille, kuinka moni jaksaisi innostua omasta vaatimattomasta ajankohtaishuumoriblogistani? Etenkin jos on tähdellisempää luettavaa oikeiden uutisten muodossa tai vilkaistava vaikkapa Kardashianin siskosten uusimmat tissiperse-kuvat?

Tämän oivalluksen myötä vaihtoehtoja on kaksi: pistää blogi kiinni tai reivata jorinaa todelliseen maailmaan, sen kärjistetyn parodioinnin sijaan. Tai kolme, jos alkaisin ottaa omia tissiperse-kuvia, mutta en kerta kaikkiaan koe olevani valmis pornokeisariksi.

Koska vapailla, ja miksei työsuhteessakin olevilla toimittajilla on näinä päivinä suositeltua olla oma blogi, päivittäisestä spämmistä täyttyvä Twitter-kanava tai edes se vaatimaton verkkosivusto, ei Journalistisen algoritmin kuoppaaminen tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Lisäksi, mielenkiintoni oli herännyt: jos ajankohtaisten asioiden kommentointi tai mediakriittinen analyysi ei löytänyt ihanteellista muotoaan fiktiivisessä satiirissa, niin kenties ne toimisivat kolumninomaisempana pohdiskeluna. Ainakin kaverini oli tätä mieltä.

Toisin sanoen, Journalistinen algoritmi pyhitetään tästä päivästä lähtien media-analyysille (kuten: Kumpi on tehokkaampi "katso kuvat" -huudahdus, "Oho!" vai "Huh huh!"), journalismikritiikille (kuten: kepeät kesäjutut, toimittamisen syöpä) sekä viestintäalan murrokselle (kuten: päätoimittajien uusi muotivillitys pään pensaaseen työntäminen on syrjäyttämässä perinteisen laput silmillä kulkemisen, levikkien edelleen syöksyessä). Pysykää taajuudella tai siis laittakaa kirjanmerkkeihin.

Petja Savoila
Vapaa toimittaja

Satunnainen katsoja muodostaa mielipiteen jääkiekosta tänään

Paikallinen satunnainen katsoja aikoo päättää tänään, mitä mieltä hän on jääkiekon MM-kisoista heti sen jälkeen, kun Suomi-Kanada -puolivälieräottelu on käyty.
- Olen hahmotellut tähän kaksi vaihtoehtoa, riippuen lopputuloksesta. Jos Suomi voittaa, aion syttyä kiekkokiimaan, koska jumalauta me ollaan menossa mitalipeleihin, torilla tavataan, nyt rillataan ja poika saunoo!!!
- Toisessa vaihtoehdossa Suomi häviää ja aion todeta kuinka turhia tällaiset välimallin turnaukset ovat. Talvella pelattiin ne oikeat kisat olympialaisissa ja kuka tällaista kuuden maan marginaalilajia muutenkaan jaksaa. Onneksi kohtaa alkaa Brasiliassa MM-skabat, jotka oikeasti kiinnostavat koko planeettaa. Kendojanarit älköön vaivautuko.

Kisojen aikana puheenaiheeksi on noussut myös se, että joku tajusi vihdoin että keisarilla ei ole vaatteita - tai pikemminkin että aurinkokuninkaalla on vaatteita. Vääränlaisia sellaisia.
Juhani "Tami" Tammisen säädytöntä pukeutumista kommentoivat muotianalyytikkomme Uolevi Kuosi sekä Hilppa Halusin-Huippumalliksi.
- Tämän kevään trendinä on selkeä paheksunta Tamin ja hänen stylistinsä, Jemina Hanhijärven valintojen osalta. Tarkimmat muotia seuraavat kenties ovat huomanneetkin tämän olevan radikaali muutos viime kevään trendiin, jossa Tamin pukeutumista pidettiin raikkaan leikittelevänä ja mannermaisen hurmaavana, Kuosi jäsentää.
- Erityisesti haluaisin kiinnittää huomiota kritiikin leikkaukseen sekä asusteisiin. Tamin sonnustautumista sirkuspelleksi on pidetty entisen lätkäauktoriteetin arvovaltaa alentava sekä huomion kiinnittämisenä karnevalistisiin sivuseikkoihin. On muistettava, että MM-lätkä on arvovaltainen turnaus, joka näkyy myös yleisössä. Paljas maalattu ylävartalo, afroperuukki sekä vaahtomuovikäsi ovat kunnioitettavia kiekkopukeutumisen perinteitä, joita Tamminen ja Hanhijärvi pilkkaavat naurettavalla pelleilyllään, Halusin-Huippumalliksi erittelee.
- Sen verran on korjattava, että Tamminen pukeutuu kylläkin valkoiseksi parittajaksi, ei sirkuspelleksi, Kuosi jatkaa.

Juhani Tamminen tuntee jääkiekon, tyylin ja eleganssin.

Kuva: Youtube/VLMedia

Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti vieraisiin sääilmiöihin

Perussuomalaiset ovat nostaneet yhdeksi europarlamenttivaalien teemaksi sääilmiöiden maahanmuuton. Kritiikki halutaan kohdistaan nimenomaan Keski-Aasiasta saapuviin säärintamiin, jotka eivät sovi suomalaiseen kulttuuriin.
- Tämä viime päivinä riivannut luonnoton helle on kotoisin Mustan meren pohjoispuolelta eikä sellaisena sovi maamme tapoihin, perussuomalaisten meteorologisen puhtauden valvontalautakunnan puheenjohtaja Pouta-Pekka Föhr-Föhn kertoo.
- Aiomme esittää uuden europarlamentin ensimmäisen istuntokauden aluksi, että ulkomaisille sääilmiöille asetetaan kiintiöt, niitä tiukennetaan heti kärkeensä ja lopuksi kritisoimme koko prosessia, sillä missä EU, siellä ongelma, Föhr-Föhn jatkaa.

Myös perussuomalaisten kentällä ollaan samoilla linjoilla.
- Perkeleen helteet viepi meijän naiset. Tuossa se oli vielä toissapäivänä, hellan ääressä, mutta nyt akka on lähtennä terassille aurinkoa palvomaan. Epäjumalan palvontaa, minä sanon! Ei olis näin käynynnä syväntalvella, kunnon suomalaisen sään vallitessa, Lapuan piiristä asiaa kommentoinut puolueaktiivi Alvari Nauris kommentoi.

Perussuomalaiset esittävät myös päivänkakkaroiden kieltämistä, koska niissä on homoseksuaalisia vivahteita. Myöskään sitä ei pidetä yhteensattumana, että juuri ulkomaiset helteet nostavat hinttarikakkaroita maasta esiin.

Kuva: www.publicdomainpictures.net

Keskikokoinen Vappuspesiaali

Vapun vietto on käynnistynyt valtakunnassa perinteiseen tapaan. Ulkosaaristossa kevään juhlaa vietettiin raikkaan merellisissä tunnelmissa.
- Tippaleivät on murrettu ja kuohusimat korkattu. Peräti neljä astetta lämmintä ja vain 18 metriä sekunnissa pohjoistuulta. Kyllä nyt kelpaa istua piknikillä rantapajukkoon köytettynä. Osakuntamme varapuheenjohtaja unohti kiinnittää itsensä ja huuhtoutui mereen, mutta onpahan jotain tekemisät juhannukseksi, kun naarataan Jurvasen raatoa, ylioppilas Grundström raportoi.

Mantereella työn ja huvin juhlaa on otettu vastaan niin ikään lempeässä kevätsäässä.
- Siiderit on nasautettu ja serpentiinit auki rullattu. Jopa kolme astetta lämmintä ja räntäsade hellittelee vaakatasossa. Kyllä nyt kelpaa loikoilla viltillä nakkilihapiirakkaa ja sampanjamansikoita napostelemassa. Oppilaskunnan kamreeri tosin vaipui hypotermiaan tuossa keskipäivän tienoilla. Mutta onpahan jotain tekemistä helluntaina kun sulatellaan Rämettylää kuumavesipulloilla, ylioppilas af Enesvärd kuvailee.

Vappu on saavuttanut Suomessa niin suuren suosion, että siitä kaavaillaan vientituotetta. Suomen Krääsäyhtymä on investoinut 1,1 miljardia euroa Äänekoskelle valmistuvaan seuraavan sukupolven biokrääsä-tehtaaseen.
- Tässä voi hyvinkin olla seuraava Nokia. Ryhdymme viemään biohajoavia ilmapalloja, katkeamatonta serpentiiniä ja radon-vapaita vappuneniä Kiinaan ja Intiaan. Aasiassa on rajattomat markkinat vapun kaltaiselle ördäys-tapahtumalle, jolloin ihmiset syytävät humalapäissään tuhansia euroja vapputilpehööriin, Krääsäyhtymän toimitusjohtaja Pekka Talvivaara-Nokian matkapuhelinyksikkö kertoo.

Vappu on myös teekkarihuumorin aikaa. Suomen viralliset teekkarit, Alivaltiosihteeri, joka lakkasi virallisesti olemasta hauska vuonna 2005, tulee television välityksellä jälleen maamme olohuoneisiin niide iloksi, jotka ovat päättäneet juhlia vappua kotosalla.
- Yle erehtyi kirjoittamaan Simo Frangenin kanssa elinikäisen työsopimuksen tuossa 90-luvulla, kun Simpalta vielä huumorin kukka irtosi. Frangenska on kiertänyt nyt juontamassa ja kommentoimassa joka ikistä viihdeohjelmaa Ylellä, joten pakko oli antaa ympyrän sulkeutua ja tehdä vielä yksi Alivaltiosihteerin vappuspesiaali, lasittunein katsein hymyilevä Pasi Heikura kertoo.
- Aiomme tehdää pilaa muun muassa alkoholista sekä keksiä hassuja sanamuunnoksia, Frangen huutaa kiinniteipatusta pahvilaatikosta.

Vappua on juhlittu kauniin leudossa kevätsäässä, joka on täydellinen keväiselle piknikille.

Kuva: The Hour / Danielle Calloway

Media vedättää tänään kerrankin tarkoituksella

Tänään on aprillipäivä, se piinallinen ajankohta vuodesta, jolloin kaikki oman elämänsä koomikot ja muut rasittavat tyypit ovat liikkeellä pilailemassa. Tämä tarkoittaa sitä, että myös uutisportaan spedepasaset ovat pistäneet hah-hah-hassunhauskimmat peliin ja lehdestä saattaa löytyä juttu, joka on ihan tarkoituksella hölypölyä.
- Tämä on virkistävä päivä median hektisessä vuodenkierrossa, missä uutisointi on normaalisti täynnään kiireestä ja epäpätevyydestä johtuvia virheitä. Saadaan kerrankin esittää, että meillä olisi ihan oikeitakin skuuppeja ja päräyttäviä uutisia, maakunnallisen päivälehden uutispäällikkö Saara Naaras kertoo.

Normaaleina aprillipäivinä eli ei- huhtikuun ensimmäisinä lukijoiden vedättämiseen kuuluvat muun muassa katso kuvat -nettijutut, kysymysotsikolla varustetut uutiset sekä ulkomaan kielestä käännetty materiaali.
- Mediatalot tykkäävät myös tehdä aprillipilan jokaisista yt-neuvotteluista, missä laadun ja määrän heikentäminen esitetään uudistumisena. Aprillipilojen kermaa ovat päätoimittajien ja mediakonsernien toimitusjohtajien juhlapuheet, jotka erkanivat todellisuudesta jo 1990-luvun alkuvuosina, mediatutkija Gerhard Lausuntoautomaatti pohtii.
- Oma lukunsa ovat nämä parodia-uutissivustot, jotka eivät osaa tehdä muuta kuin vale-uutisia ja väittävät sitä satiiriksi. Aivan kun netti ei olisi jo muutoinkin täynnä potaskaa, Lausuntoautomaatti toteaa sulkiessaan selaimestaan Journalistisen algoritmin välilehden.

Paikallisessa palokunnassa ei oltu alkuunkaan huvittuneita vuotuisesta aprillipilasta.

Kuva: retronaut.com

Lobbauksen maailmanennätys Suomeen

- Kerrassaan merkillinen sattuma, Journalistiliiton puheenjohtaja Urpo Turpo myöntelee naamaa näkkärille imien.
- Uskomaton löppi, tähtitieteellisen epätodennäköistä, Sanomalehtien liiton puheenjohtaja Iivo Sijoittaja levittelee käsiään myhäillen.
- Katos vaan, mielenkiintoista, miten lie näin jännästi käynyt, pääministeri Jykä Katainen kakoo huuliaan yhteen vimmatusti puristaen.

Liikenne- ja viestintäministeriön asettama selvitysmies Tuomas Harpf esitti äskettäin 30 miljoonan euron mediatukea ja jotenkin hirmu jännästi tulevaan valtionbudjettiin on tiensä löytänyt 30 miljoonan innovaatiotuki medialle.
- Tämän tehokkaampaan lobbaukseen eivät pysty edes Lobbaussaarten kuolemattomat lobbaajat, jotka sentään temmataan äitiensä rinnoilta kolmen vuoden herkässä iässä ja sijoitetaan spartalaista kuria noudattaville lobbausleireille, mediatutkija Kalevi Kaleva Kalavale hämmästelee.

- Tällä tuetaan media-alan työllisyyttä mukavasti, Iivo Sijoittaja hykertelee.
- Kun saadaan osingot rahoitettua verorahoilla.. korjaan, innovaatiotuella, niin ei tarvitse potkia sen takia väkeä ulos, hän jatkaa henkseleitään paukutellen.
- Minä kun luulin, että innovaatio tarkoittaa jotain uutta, ehken jopa vallankumouksellista, freelance-toimittajien edushenkilö Juulia Urkkija protestoi.
- Uuttahan se tässä syöksykierteessä on, että joku saa pitää työpaikkansa, Sijoittaja muistuttaa.

Mediatukea näin tiukalla aikataululla tulevaan budjettiin ujuttanut lobbari oli suorituksensa jälkeen uupunut.

Kuva: retronaut.com

Vasemmistoliitto paljastui pelkuriksi

Hepreankielen sana kehysriihi tarkoittaa suomeksi valtion ensi vuoden viikkorahoista päättämistä ja tällä kerralla se päättyi kohahduttavasti, kun Vasemmistoliitto ei kyennyt taipumaan köyhien kyykyttämiseen yhteisessä tahdissa.
- Vasemmistoliitto on pelkurimaisesti pitänyt kiinni periaatteistaan ja kieltäytynyt hyväksymästä lapsilisien leikkausta. Kymppi kuussa on iso raha yksinhuoltajalle, mutta pieni raha valtiolle ja siksi oivaa suolaa köyhän haavoihin. Miksi ei Paavo voinut tehdä niin kuin Jutta eli olla kiltti tyttö ja pyllistää kun kokoomuksen setä käskee, pääministeri Jyrki Katainen sanoo kiukusta täristen.

- Ihan niin just. Ensiksi haluan kiittää Jyrkiä, että sain mahdollisuuden pyllistää ja toiseksi haluaisin kiittää itseäni huikeista myyntimiestaidoista. Koskaan ennen ei ole vasemmistopoliitikon periaatteita myyty näin livakasti. Rohkeasti olemme demareissa osoittaneet yhteistyökykyä toimimalla kuin oikeistopuolue, Jutta Urpilainen huikkaa pää ylösalaisin jalkojensa välistä.

Politiikan toimitusten esimiehistö komppaa Jyrkiä ja Juttaa.
- Nää pikkupuolueet lipeää heti hallituksesta kun pitäis vastuuta kantaa. Vastuu on sitä, että unohtaa politiikan ja tekee kuten virkamies, eli hoitaa asioita tilikirjan, eli ideologisten pakkomielteiden mukaisesti. Kynnyskysymykset on niin 1900-lukua, nyt rakennetaan iloisesti sixpäkkejä, jossa politiikka on kaikki samaa makoisaa vaniljaa, valtakunnallisen tv-kanavan politiikan toimituksen esimies Ylermi Työhönsä-Leipääntynyt kertoo.

Harvinaiseksi käynyttä luonnonvaraa, poliittista ideologiaa löytyy tätä nykyä enimmäkseen sen vakaana isotoppina, rahana.

Kuva: publicdomainpictures.net

Kehysriihessä ihan perkuleen vaikeat neuvottelut

Pellolla riihi, riihessä hallitus, hallituksella neuvottelut. Näissä tunnelmissa käynnistyi valtion budjettiriihi.
- Ihan sikavaikeat neuvottelut tulossa, summasi valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) tulevia vääntöjä.

Viime vuonna liian lepposissa merkeissä sujuneissa budjettineuvotteluissa lähes kuoliaaksi tylsistynyt hallitus päätti nostaa rahasta vääntämisen vaikeustasoa.
- Ensin me riisuudutaan ja sivellään itsemme hunajalla. Sitten sisään lasketaan äkäisiä mehiläisiä sekä sukkaa kutovia hipster-tyttöjä, jotka etsivät teehensä makeutusta. Samanaikaisesti äänentoistojärjestelmä tykittää äärimmäisen lujalla Vain Elämää -cd:tä sekä Jari Sarasvuon käsityksiä itsestään, Urpilainen kertoo jakkuaan tuolinselkämykselle laskostaessa.

- Eikä pidä unohtaa kehysriihi-juomapeliä, pääministeri Jyrki Katainen (kok.) huikkaa housujaan viikatessa.
- Joka kerta kun joku mainitsee sanan kestävyysvaje tai sopeuttamistarve, otetaan siivu jaloviinaa. Minkä tahansa sote- tai kuntauudistusasian alkaessa nasautetaan auki pullo fisua, joka kiertää pöytää kunnes joku saa loppusumman täsmäämään. Ei liene tarpeen mainita, että kunnon hutikassa budjetin laatiminen on hemmetin vaikeaa, mutta hauskaa, Katainen kertoo tehden samalla pallon sukistaan.

Vaikeustasoa nostaa myös se, että juuri kukaan hallituksessa ei tajua valtiontaloutta.
- Meikäläinenhän on opiskellut musiikkia ja kasvatustieteitä. Tää on mulle ihan hepreaa, Urpilainen naurahtaa rintsikoitaan avatessa.
- Mie oon lääkäri, joten aion antaa budjetille terveystarkastuksen ja tuseerauksen, sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) kommentoi.
- Käkäkäkä. Me ollaan sentään luettu valtio-oppia, ministeri Katainen ja Niinistö (vihr.) laulavat kuorossa, sivellen toisiinsa hunajaa.
- Kyllä minä olen lukenut taloustieteitä, puolustusministeri Carl Haglund (rkp.) ulvahtaa riihen ylisiltä.
- Turpa kii, Calle!, muut huudahtavat yhteen ääneen.

Suomen hallituksen käynnistyneiden budjettineuvotteluiden vaikeuskerroin on 3,6. Ennätyskerroin, 5,8, on vuodelta 1968, kun neuvotteluiden johtaminen annettiin teurashärän tehtäväksi, jättimäisen kattokristallin loisteessa.

Kuva:retronaut.com

Aamu-tv:n kommentaattori tukehtui omahyväisyyteensä

Aamuisen television kestohitti Aamu-tv:n studiossa menetettiin ihmishenki, kun ajankohtaisia uutisia kommentoivan osuuden Jälkikäteenvetäjät vakiovieras Eläköitynyt Mies menehtyi kesken viisastelun. Alustavaksi kuolinsyyksi epäillään miehen tukehtuneen omahyväisyyteensä.

- Eläköitynyt Mies oli juuri päässyt yhteen lempiaiheistaan eli haukkumaan vihreiden ministereitä, kun toinen vakiokeskustelijamme, Idealistinen Keski-Ikäinen-Nainen heitti uuden täkyn debattiin, sanomalla jotain positiivista EU:n ulkopolitiikasta, Aamu-tv:n juontaja Kestohymy Tiainen kertoo.

- Eläköityneen Miehen otsasuonet alkoivat jo tässä vaiheessa pullottaa vaarallisen näköisesti ja aivan yhtä huolissani oli ivallisesti kaartuneista suupielistä pursuavasta vaahdosta. Olisi pitänyt tajuta ohjata keskustelu väljemmille vesille, kuten vaikka Cheekin kesäiseen stadionkonserttiin.

- Viimeinen niitti oli se, kun kolmas vakiovieraamme, Semisti-Kartalla-Oleva Nelikymppinen alkoi puhua Venäjästä ja Idealistinen Keski-Ikäinen-Nainen kommentoi aiheeseen jotain sinisilmäistä. Eläköityneen Miehen suusta ei tässä vaiheessa päässyt kuin katkonaisia lauseita, erotin ainakin sanat Hitler ja Napoleon, ennen kuin ylenkatsonnan väkevyys oli Miehelle liikaa, Kestohymy Tiainen kuvailee väläyttäen hammasrivistöään kameralle.

- Ikävintä tässä on se, että se vanha paskiainen oli useimmissa asioissa oikeassa, Tiainen päättää.

Eläköitynyttä Miestä jää kaipaamaan muun muassa Ilta-tv:n poliittinen kommentaattoriryhmä Silinterivittuilijat.

Kuva: retronaut.com

Tiedonvälityksen korkeajännitys iskee jälleen kuin miljoona volttia

Journalistinen algoritmi pahoittelee yli kuukauden kestänyttä taukoa uutisoinnissa. Väsymätön tiedonvälitys katkesi, kun toimituksen juttugeneraattori jämähti päättymättömään luuppiin. Printtimediassa tätä kutsutaan pääkirjoitussivun vierailevaksi kynäksi, mutta ajan hermoa hipelöivässä verkkomediassa aiheeseen jumittuminen ei käy laatuunsa.

Journalistisen algoritmin johtoryhmä pohti ongelmaa kolme viikkoa Barbadoksella ja päätti lopulta tehdä uusia nimityksiä johtotasolla sekä buutata koneen.

- ABC-saarten rommikatkuisessa merituulessa tuumattiin, että eiköhän nimitetä toimitukselle uutispäällikkö, että saadaan pomoa pomon päälle. Kun meillä ei ole näitä henkilöstäkustannuksiakaan enää tasetta rasittamassa, niin voitiin rykäistä oikein kunnon liksakin UP:lle, Eilispäivän kalankääre -mediaimperiumin toimitusjohtaja Jorma Pohatta kertoo iloisessa humalassa Helsinki-Vantaan lentoterminaalin baarissa.

- Uutispäällikön tehtäviin kuuluu vahtia, että kielioppi- sekä käännösvirheiden osuus ei kasva liian suureksi amerikkalaisista lifestyle-lehdistä pöllittyissä... korjaan, siteeratuissa jutuissa. Lisäksi uutispäällikkö huolehtii tiedotteiden sekä tietotoimistojen uutissähkeiden rytmikkäästä lapioinnista sivuille. Kas näinnikkään, yks-kaks-kol, herra Pohatta näyttää lantiota ja käsiä keinuttaen.

Journalistisen algoritmin uusi uutispäällikkö Punareunainen Läppäri hymyilee autuaana kuultuaan uudesta toimenkuvastaan.

Kuva: ubergizmo.com

Suolakaivoksille hyvän mielen palkalla

Valtion suolakaivoksilla ollaan innostuttu Finnairin innovatiivisesta henkilöstöpolitiikasta. Lentoyhtiössä ollaan keksitty pyytää aliresursoitua hiihtolomaviikkojen lentomatkustajasumaa hoitamaan vapaaehtoisia henkilökunnan joukosta. Suolakaivoksilla kokeillaan nyt samaa.
- Ei tässä tultaisi töihin vaan tutustumaan mineraaleihin sekä raskaaseen ruumiilliseen työhön, Valtion suolakaivosten toimitusjohtaja George Orwell sanoo.
- Meillä on resurssit ihan kohdillaan, tässä on kyse vain muutamasta pätkästä sesonkiaikaan, joka kestää tammikuusta joulukuuhun, hän jatkaa.

Nokkelasta henkiöstöpoliittisesta oivalluksesta Valtion suolakaivokset palkitsee johtoryhmäänsä kolmen miljoonan euron suuruisella optio-ohjelmalla.
- Pojat saavat merkata osakkeita vuoden 1880 alun kurssin mukaan. Kopeekalla irtoaa 10 osaketta ja ruplalla laitetaan tuhat. Näistä saa nykyrahassa monta miljoonaa euroa. Eiköhän sillä johdon pojat jaksa pitää työmotivaatiota yllä, hallituksen puheenjohtaja Monopolimies kertoo.

Myös Valtion kaleerilaivastossa ollaan tutkittu mahdollisuutta tehdä finnairit.
- Meillä on jäiden lähdettyä sesonki päällä ja ajateltiin tyypätä, kun kerran suomalaisella klubilla kuulin tästä konjakin ääressä. Ei tässä kenenkään työpaikkaa viedä, ne lähtee muutenkin, Valtion kaleerilaivaston toimitusjohtaja Ben Hur pohtii.

Tässä ei ole kyse töistä, vaan tutustumisesta purjehdukseen, veden vastukseen sekä ruoskintaan.

Kuva: Wikipedia

Paikallinen mies aikoo muuttaa Suomesta heti kun jaksaa nousta sohvalta

Suomi on paska maa, täynnä rajoituksia, turhia lakeja ja aina vaan nousevia veroja. Tähän tulokseen on tullut paikallinen mies, joka kävi kavereidensa kanssa ulkomailla.
- Siellä sai vetää röökiä baarissa eikä valomerkkiä tullut ollenkaan. Baarimikkokin oli kännissä ja mikäs siinä kun viina on niin halpaa, paikallinen mies luettelee sydämistyneenä kotisohvaltaan.

Suomessa sen sijaan ravintolatoiminta on säänneltyä ja verotus on kireää
- Jos maksaisin veroja, olisin aivan raivona. Mutta jumalauta kun vituttaa lähteä yöllä kapakista kotiin, kun ei enää tarjoilla, vaikka kuinka janottaisi, kun joku kukkahattutäti saatana on jossain päättänyt niin, paikallinen mies raivoaa kääntäen kylkeään.
- Tästä olen päätellyt, että ulkomailla kaikki on parempaa ja Suomessa kaikki ihan paskaa, joten heti kun saan toimeentulotukeni tilille, aion lähteä ulkomaille, missä saa vielä elää vapaasti eli vetää röökiä baarissa ja juoda halpaa viinaa niin kauan kuin huvittaa, paikallinen mies tuhisee nukahtaessaan sohvalle.

Samaa mieltä ollaan myös Muutos 2011 -puolueessa.
- Suomessa vaan verot nousee, tai ainakin arvonlisävero, vaikka yhteisövero, osinkovero ja tulovero ehkä nyt onkin laskeneet ja varallisuusvero lopetettu, joten kyllä verot saatana nousee ja kansaa kuristetaan hengiltä. Ja verorahat menee vaan johonkin maksakirroosipotilaiden hoitoon ja toimeentulotukiin ja muuhun joutavaan, kun niitä voisi käyttää, tota, vaikka vankiloiden rakentamiseen, jotka on heti tupaten täynnä jahka saadaan tää tuomiokäytäntö oikeudenmukaiseksi eli linnaan vaan kaikki suharit ja huijarit, puoluesihteeri Jamo Erectus kertoo.

Paikallinen mies aikoo häipyä Suomesta heti sohvalta noustuaan tai viimeistään ensi syksynä, kun Teneriffalla sesonki on ohi.

Kuva: flickr/drewbeck

Tipaton tammikuu on kasvattanut hammaslääkärijonoja

Viime vuosina suomalaiset villinnyt tipaton tammikuu on aiheuttanut kävijäpiikin hammaslääkäreissä. Viinahampaan kolotuksen vuoksi klinikoille hakeutuneet pakkoselvistelijät ovat aiheuttaneet myös järjestyshäiriöitä.
- Ne peijakkaat haluavat hengittää litratolkulla ilokaasua ennen kuin on edes suostuttu suuta avaamaan, hammaslääkäri Arthur Lemming Ilomantsin suu- ja sorkkapolilta kertoo.

Tipaton tammikuu on koettu raskaana myös Alkoissa.
- Me ollaan tintattu viinaa kaksin käsin täällä asiakkaiden puolesta. Jos alkoholin kulutus laskee, Alkon myynti ja sitä kautta tulos laskee. Se tietää potkuja toimitusjohtajalle. Pomo ilmoitti, että jos hän lähtee niin me kaikki lähdetään, joten kippis perkele ja sassiin, Alkon puotipuksu Ernesti Viinimaitokauppoihin valittelee.

Raittiusliitossa ollaan sen sijaan iloisia.
- Mikään ei saata ihmistä kaidalle, hipattomalle ja takakireälle polulle kohti taivasta, jossa viinaa ei juoda senkään vertaa, kuin tällainen keinotekoinen kalenterijakso ilman tärpättiä. Helmikuussa toki tulvaportit aukeavat, mutta kun syntinen saa kokea edes kuukauden verran kotona istumisen iloja, niin siinä unohtuvatpi kreisibailaaminen ja muut tarinat joista legendat on tehty - legendat kuten kylmän vuoristopuron raikas vesi, hedelmäisen pirskahtelevaa aromia loihtiva humala, juurevan maan kullankeltaisesta viljasta tehty mallas ja se viimeinen hippunen taikaa, jota on hiiva, tuo sienistä jaloin... tota, maistusko kellekään tuoppi, Raittiusliiton pääsihteeri Hector kysyy.

Vielä kaksi päivää ja tämänkin lasin saa "sääntöjen" mukaan täyttää.

Kuva: publicdomainpictures.net