perjantai 27. maaliskuuta 2015

Olikohan sitä ironista tasoa ensinkään?

Millähän esineellä uutta oivallusta symboloitiin ennen sähkövalon keksimistä? Helsingin Sanomien tuoreimmissa kolumneissa lamppu ei ole tainnut syttyä.

Riivasin itseäni pari viikkoa sitten yrittämällä löytää Helsingin Sanomien kolumnisti Taneli Heikan tekstistä ironista tasoa. Nyt en löydä edes sitä ensimmäistä johtolankaa siihen, että tämä tuore pökäle olisi jotain nerokasta yhteiskuntakritiikkiä. On pakko reivata käsitystä: koulutettu ja hyviin töihin päässyt toimittaja muutti Yhdysvaltoihin ja haukkuu nyt kaikkea, mikä on suomalaista/pohjoismaalaista eikä amerikkalaista. Tai sitten Heikan analyysi on niin hienosyistä, että sitä mallintamaan vaaditaan ryhmä spesialisteja sekä ironiapyyhkäisymikroskooppi. Huonon kolumnin merkki tämäkin: jos olet niin nokkela, että kukaan ei enää tajua viestiäsi, mitä yrititkään kirjoituksellasin saavuttaa?

Suomalainen koululaitos on lähtökohtia tasaava, mutta näkisin sen pikemminkin varmistavan heikoimmistakin lähtökohdista ponnistavan pärjäämisen, kuin lahjakkaimpien menestyksen tuhoamisen. Totta kai tässäkin on sivulliset uhrinsa, mutta se ei tarkoita, että täysin päinvastainen tilanne on silloin oikea tai edes parempi tavoite. Yhdysvaltain kirjava koulutusjärjestelmä taas on kaikkea muuta kuin tasalaatuinen. Innovaatio ja ajattelu on keskittynyt Yhdysvalloissa huippuyliopistoihin, jotka ovat ansaitusti maailman kärkeä. Samalla viidennes väestöstä lukee heikommin kuin 5-luokkalaiset keskimäärin, 14 prosenttia lasketaan lukutaidottomiksi.

Korkeakoulu-spektrin toisessa päässä ovat Heikan ylistämät "aatteellista, pedagogista ja uskonnollista" monimuotoisuutta ilmentävät raamattu-yliopistot, kuten Liberty University (Lynchburg, VA) sekä suoranaista disinformaatiota suoltavat, mutta samalla valitettavasti myös "tutkimusta" ja opetusta harjoittavat ajatushautomot kuten Discovery Institute.

Heikka provosoi liukuhihnalta, ilman faktoja tai tilastoja. Mutuilu on aina köykäistä journalismia ja liian monta tolkutonta väitettä peräjälkeen vie kolumnin uskottavuuden. Viiltävä retoriikka kääntyy kirjoittajaa itseään vastaan ja viisastelija vetää hurmoksessaan omatkin ranteensa auki.

Tilastojen tarkistaminen ei ole internetin aikakaudella vaikeaa. Siihen menee noin kolme minuuttia. Erilaisissa innovaatiomittareissa Suomi ja Yhdysvallat ovat jokseenkin samankaltaisia, joissakin on heittoa suuntaan tai toiseen.

Patentit ovat yksi tapa mitata koulutuksen, bisneksen ja innovoinnin menestystä. Suomella ei ole väkilukuun suhteutettuna tässä mitään hävettävää:

Toki aina voidaan mankua, että "enemmän, älykkäämmin, nopeammin!", mutta joku roti protestanttisessa itseruoskinnassakin voisi olla (vaikka Saksassa, tuossa työteliään itseinhon kotimaassa mentaliteetti näyttää tuottaneen ällistyttäviä tuloksia, jos tällainen heikkamainen yleistys sallitaann...).

Hesari on ansioitunut viime aikoina näillä kummallisilla kolumneilla. Keskiviikkona se julkaisi kerrassaan merkillisen new age -haahuilun intuitiosta. Hölmöläisyys Amerikan malliin näyttää leviävän yhä enemmän myös jäyhään Pohjolaan. Nyt tarvittaisiin vastapainoksi rationaalista analyysia, ennen kuin mopo karkaa kunnolla rukkasesta.

Toivon edelleen hartaasti, että olen vain liian hidas tajuamaan mistä näissä Heikan Suomi-roasteissa on kyse, silllä vaihtoehto on niin paljon masentavampi. Suomi ja Yhdysvallat ovat monella tapaa hienoja maita, mutta kummankaan asiaa ei edistä yksisilmäinen ja epä-älyllinen nillitys asioista, joita kirjoittaja ei joka halua tai kykene ymmärtämään.