Pääministerin freudilaiset itkupotkuraivarit

Tämä skandaalihan paisuu vaan. Entinen Ylen poliitikan toimituksen päällikkö Pekka Ervasti avautuu Maaseudun tulevaisuudessa Yleisradion johtamiskulttuurista. Ilta-Sanomat uutisoi Suomen Yrittäjien antaneen potkut toimittajalle, jotka liittyvät tai saattavat olla liittymättä toimittajan kiusalliseksi muodostuneeseen Sipilä-juttuun.

Jokainen tietää, että trollia ei kannata ruokkia. Samalla lailla on viisasta välttää julkisuuden henkilönä julkisuudesta valittamista, koska se vain lisää ikävää julkisuutta. Tämä saattaa tietää parempina hetkinään myös pääministeri Juha Sipilä, mutta perjantaina Isä Keskustalaisella hirtti sen verran kiinni, että tuli sanottua Ylen toimittajalle asioita, joita ei saa enää sanomattomiksi.

Terrafame-käänteet, Sipilän kilahtaminen ja sitä seurannut Ylen linjaus, että jätetäänpä Juha rauhaan on tullut käsiteltyä jo jossain määrin seikkaperäisesti kaikkialla, mutta myös eilisessä blogikirjoituksessani.

Tänään olemme saaneet lisätietoja asiassa, sillä Ylen toimittaja Salla Vuorikoski on postannut muun muassa Facebook-seinälleen Sipilän kanssa käymänsä sähköpostivaihdon, vedoten aivain oikein siihen, että kyse on yleisön kannalta oleellisesta ja tärkeästä tiedosta. Perehtykäämme siis hetkeksi maatamme johtavan henkilön sielunmaailmaan, kun rääppeitä siitä on näin kätevästi meille tarjottimella tyrkyllä.

Pähkinänkuoressa sähköpostiväännössä oli kyse siitä, että Ylellä oli viikon ajan ollut tekeillä juttu Terrafamen (entisen Talvivaaran) ja Katera Steelin (Sipilän sukulaisten firman) välisistä kaupoista. Mitään oleellista ei viime vuosilta enää noussut esille ja juttu oli menossa hyllylle, kunnes toimittaja bongasi Kansan Uutisten jutun, jossa puhuttiin uudesta tilauksesta. Juttu piti kiireisessä uutissyklissä vallitsevien lainalaisuuksien vuoksi saada nopeasti pihalle, joten pääministerille tarjottiin mahdollisuutta kommentoida, ehtii tai ei. Tähän asti kaikki oli bisnestä kuten tavallista.

Sitten alkaa mennä metsään: Sipilä ei ehdi kommentoida juttua ennen sen julkaisua, vetää herneet nenään ja uhriutuu. Juhan sukulaisten kimppuun ei saa käydä (palataan tähän kohta), ei tässä sähköpostin äärellä ehdi päivystää ja vahinko on jo tapahtunut, turhaa enää kommentoida, kaikki on menetetty! Vitun Yle! Vitun suvakit!

Toimittaja yrittää rauhoitella pääministeriä ja toistaa, että kommentointipyyntö on edelleen voimassa. Eli totta kai aiheesta voidaan tehdä jatkojuttua tai päivittää nykyistä pääministerin kommenteilla, olettaisin. Ei kelpaa Sipilälle, jolla keulii jo täysillä ja joka spämmää toimittajan sähköpostia vihaisella saamallaan kansalaispalautteella. Kattokaa nyt! Teidän paskajournalismin takia minä saan kuunnella kansalaisten haukkuja! Luottamus teihin on nolla! (Lausunto, joka Sipilän rauhoituttua muuttui muotoon Yle on ihan ok.)

Pari huomiota nousee mieleen heti kärkeensä: 1) vahinko on jo tapahtunut, nyt kaikki paskaks -asenne ei ole valtiomiestason harkintaa ja 2) miten niin Sipilän lapset ja sukulaiset ovat soveliaan uutisoinnin ulkopuolella. Kumpikin ajatus on erittäin problemaattinen.

Jos pääministeri Sipilän kasetti ei kestä muutamaa kriittistä lehtijuttua, niin miten hän suoriutuisi, jos paska osuisi tosissaan tuulettimeen? Millaista sähköpostia Sipilä pistäisi Kremliin, jos Venäjällä aloitettaisiin toden teolla propagandasota Suomea vastaan tai pohjustettaisiin ihka oikeaa sotaa? Tai jos Suomi onnistuu sössimään taloutensa vielä pahempaan jamaan ja hallituksen on alettava väännöt surullisen kuuluisan EU:n troikan kanssa? Kuinka pahasti tulisi pataan ja missä määrin tämä johtuisi siitä, että pääministerimme käyttäytyy paineen alla kuin teini-ikäinen?

Toiseksi, millaisessa kuplassa pääministeri elää, jos hän kuvittelee että hänen aikuiset liike-elämässä toimivat lapsensa tai muut sukulaiset eivät ole julkisuuden kannalta oleellisia, jos kyse on pääministerin päätöksistä, joilla on suoria kytköksiä tähän liiketoimintaan?

On myös hämmästyttävää, että Sipilä on tyrmistynyt siitä, että joku saattaisi kuvitella poliitikon "tekevän ratkaisuja sukulaisten edun vuoksi". Eikö tämä ole kliseisintä poliittista korruptiota ikinä? Todellako Sipilä ei voi käsittää, miten valtaeliitti voisi sortua nepotismiin? Voiko enää surkuhupaisampaa olla, että pääministerimme uhriutuu tällaisessa asiassa? Juuri tällaisten kytkösten selvittäminen on journalismin tehtävä. Jos Sipilä ei halua sukunsa taloudellisia kytköksiä julkisuuteen tai minkäänlaisen spekuloinnin kohteeksi, suositan politiikasta luopumista, omaisuuden realisointia ja eläkkeelle siirtymistä. Muussa tapauksessa on parasta alkaa kasvattaa paksumpaa nahkaa. Ja ihan vinkkinä: nämä itkupotkuraivarit vain pahentavat asiaa.

Kaikki tämä kielii Sipilän autoritaarisesta johtamistavasta. Sipilä on ollut politiikassa vasta viisi vuotta, tästäkin valtaosan nousukiidossa keskustapuolueen kuplan sisällä. Valtakunnan johdossa ja siihen kuuluvassa julkisuuden valokeilassa diplomi-insinöörimme ei ole tarvinnut luovia kuin vasta vuoden päivät ja tästäkin ajasta valtaosan journalismin tulilinjalla on ollut hallituspuolue perussuomalaisten sekopää-siipi.

Sipilä toimi vuosikymmenet eri yritysten johtotehtävissä. Siellä ei tarvitse kuunnella paskanlänkytystä ja muuta kritiikkiä. Yrityskulttuuri on usein johtajiensa kaltainen: jos pomot eivät siedä soraääniä, totuudentorvet savustetaan ensimmäisenä ulos ja jäljelle jää vain suuren johtajan ajatuksia peilaava lammaslauma. Muu ajatustenvaihto tapahtuu golfklubilla ja bisnesseminaareissa muiden yrityssektorin mussolinien kanssa. Oman erinomaisuuden kupla on lähes hermeettisesti suljettu.

Politiikka taas on luonteeltaan juuri päinvastaista. Typerät ideat ja lapselliset reaktiot saavat täyslaidallisen paitsi poliittisilta vastustajilta, myös tiedotusvälineiltä. Toisinaan kakkaa lentää naamaan, vaikka ideat ja reaktiot olisivat fiksujakin. Demokratiaan kuuluu läpinäkyvyys. Tämä on asia, jonka kanssa keltanokka-pääministerimme kamppailee edelleen. Miljoonaomaisuuden tienannut Sipilä ei ole edelleenkään tuonut julki vakuutuskuortensa eli nykyisen sijoitusomaisuutensa sisältöä. Tätä vaati viimeksi tänään vasemmistoliitto. Muiden paitsi Sipilän ei ole vaikea käsittää, kuinka tämä herättää spekulaatiota niin kauan kunnes asia on julkisesti loppuun käsitelty. Ei ole sattumaa, että saman julkisuuden kanssa sinuiksi tulemisen kanssa painiskelevat niin ikään kokemattomat persu-poliitikot. Kouliintuneemman kokoomuksen osalta ei aivan samanlaista kipuilua ole nähty. Nyt nähtäväksi jää, paljastaako Sipilän kytkökset media vai pääministeri itse. Aika näyttää myös sen, kykeneekö ylintää valtaa Suomessa käyttävä pääministeri sopeutumaan asemansa mukana tulleeseen julkisuuspaineeseen.

Aihetodisteiden alttarilla

Mitä yhteistä on Vladimir Putinilla, Recep Tayyip Erdoganilla, Donald Trumpilla ja Juha Sipilällä? Kaikkien mielestä lehdistö on syvältä.

Kuka taas edellisistä ei kuulu joukkoon? Trump. Kaikki muut ovat vaientaneet kotimaassaan toimittajia.

Leikki leikkinä, riippuen sanojasta ja näkökulmasta, pääministerimme ja Yleisradion johto ovat korruptoituneita ja läpeensä mätiä tai sitten harmillisten yhteensattumusten summasta on kasvanut jotain elämää suurempaa draamaa.

Kaikki alkoi Juha Sipilän Terrafame-sidoksista. Aiemmin Talvivaarana tunnettu murheenkryyni tarvitsi jälleen lisää rahaa, jotta Kainuussa sijaitseva kaivos voisi yrittää vielä hetken ponnistella kannattavuuden puolelle, toivottavasti ei liikaa ympäristöä pilaamatta. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti marraskuun alussa rahoittaa vielä 100 miljoonalla eurolla Terrafamen toimintaa. Kiusallisen asetelmasta teki se, että kyseisen valiokunnan puheenjohtajana istuu pääministeri Sipilä, jolla on suvun kautta kytköksiä Terrafamen alihankkijoihin. Ei tarvitse kummoista mielikuvitusta, jotta voi hahmottaa kuka Terrafame-rahasta voisi mitenkin hyötyä. Sipilän olisi pitänyt tajuta jäävätä itsensä prosessista, vaikka toistaiseksi mitään väärää ei olekaan todettu tapahtuneen. Sipilälle itselleen esteellisyys-dilemma pälkähti päähän vasta viime lauantaina, kun hän pyysi jälkijättöisesti oikeuskansleria selvittämään asiaa.

Rautalangasta väännettynä: asiaa näyttää pahalta, mutta ei toistaiseksi todistetusti ole sitä.

Tarinan toisessa näytöksessä demokraattisen maamme vapaa tiedonvälitys ryhtyi ruotimaan pääministerin kytköksiä Terrafameen ja oikein olaan takaa. Tämä kirvoitti lantakuormallisen kansalaispalautetta pääministerin postilaatikon juureen, josta suivaantuneena Sipilä lähestyi viikonlopun mittaan Yleisradiota, että jokohan riittäisi asiasta mekastaminen, perskuta. Toive, joka oli joka suhteessa merkillinen ja saattoi vain johtaa lisäsyytöksiin suhmuroinnista ja korruptiosta. Asiasta kertoi Suomen Kuvalehti jutussa, joka on eittämättä ollut tänään keskiviikkona valtakunnan linkitetyin nettiuutinen.

No, ei siinä mitään, kaikkeahan sitä saa pyytää, paitsi että viikonlopun aikaan Yleisradion johdossa kypsyi ilmeisesti päätös siitä, että nyt riittää Terrafame-uutisointi. Kaikki vireillä olevat ohjelmat ja jutut on pistettävä jäihin heti eikä 15. päivä. Ajoitusta on hankala selittää mitenkään muuten, kuin että pääministeri on esittänyt asiassa painavaa noottia Ylen suuntaan, että jos tiedätte mikä teille on hyväksi niin...

Ylen de facto päätoimittaja Atte Jääskeläinen riensi tänään selittämään, että kyse on viattomasti toimituksellisesta linjauksesta, että nyt nämä toimittajankutaleet suoltavat Terrafame-juttua joka tuutista, ja eihän tämä ole vaaterissa enää ollenkaan sen kanssa, että miten vähäpätöisestä asiasta on kyse. Tällaisia linjauksia todella toimituksissa tehdään. Joskus tietyt aiheet eivät ota laantuakseen mediassa ja varsinkaan verkossa, jolloin siihen pistetään johdon linjauksella stoppi. Jääskeläisen meriselityksen voisi ottaa todesta, etenkin kun mitään väärinkäytöstä ei olla todistetusti havaittu.

Väännetään jälleen rautalangasta: ei ole suoria todisteita siitä, että pääministeri olisi vaikuttanut Yleisradion journalistiseen riippumattomuuteen, saati uhkaillut toimittajia tai Yleä rahoituksen leikkaamisella. Meillä ei ole tietoa Sipilän ja Ylen johdon välisestä viestinnästä asian tiimoilta. Tiedämme ainoastaan, että Sipilä oli laittanut "kymmenkunta viestiä yhdelle Ylen toimittajista".

Mutta sitten ovat nämä aihetodisteet. Ensinnäkin ajoitus on Sipilän kaikissa liikkeissä alati pielessä. Yhteensattuma Ylen johdon linjauksen kanssa on myös kovin epäilyttävä. Suomen Kuvalehden mukaan Ylen toimituksia "kiellettiin" käsittelemästä enää Terrafamea ja Sipilän jääviyttä.

Ja ehkä langettavimpana aihetodisteena on toimittaja-mediapersoona Ruben Stillerin saama kirjallinen varoitus 29.11. syystä että tulevan perjantain Pressiklubin aiheena oli juuri "kielletty" Sipilä-kuvio. Nyttemmin varoitus on vedetty takaisin, mutta jos kyse on vain toimituksellisesta linjauksesta, jonka mukaa tarkoitus on käsitellä Terrafame-jupakkaa vain "normaalina uutisasiana normaalien kriteerien mukaisesti", niin Stillerin saama varoitus tuntuu käsittämättömältä ylilyönniltä, jollei taustalla ole jotain pakottavaa vaikutinta. Niin ikään päätoimittaja Jääskeläisen huoli "laillisuusvalvojan työrauhasta" tuntuu omituiselta. Eiköhän valtakunnan oikeuskansleri ole aivan pätevä arvioimaan tapausta, hölistiin mediassa mitä tahansa.

Totuutta asiassa eivät tällä hetkellä tiedä kuin harvat ja valitut. Voi olla, että Sipilä on Atte Jääskeläisen avulla vaientanut Yleisradion toimituksen asiassa, tai voi olla, että mediapaineeseen tottumaton pääministeri kiukkuaa huonosta julkisuudesta ja sattumalta samaan aikaan Ylen johdossa on päätetty mistä lie syistä, että nyt ei keikuteta venettä enempää. Tällä hetkellä konkreettisia todisteita ei näytä olevan suuntaan tai toiseen. Jos pahin skenaario pitäisi paikkaansa, olisi pääministerin lisäksi eronpyynnön syytä jättää myös Ylen ylin johto. Jos taas asia on toisin päin eikä mediaan ole vaikutettu, kärsii Sipilä imagotappion nillittävänä pikkusieluna ja Ylen johto ylireagointiin taipuvana, autoritäärisenä ja valtakunnan mutta myös omien toimittajiensa mielipideilmastosta eristäytyneenä politbyroona.

Eli nyt jäitä hattuun ja tolkkua asiaan. Tosin se totuus pitäisi aikanaan välittää jotenkin kansalle, mutta jos Yleä on kerran kielletty uutisoimasta asiasta....

Kaikki tulee olemaan nyt niin isosti mahtavaa!

Yhdysvaltain viisas kansa on valinnut johtajansa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Vapaata maailmaa komentaa loistava showmies, keskinkertainen liikemies, mutta ennen kaikkea mies, joka ei tiedä politiikasta, yhteiskunnasta, taloudesta, historiasta tai ympäröivästä maailmasta ylipäätään juuri mitään. Hän ei lue kirjoja tai valmistaudu poliittisiin mittelöihin. Hänen ei tarvitse, koska hän tekee kaiken mahtavaksi jälleen - hän ei vain tässä vaiheessa halua paljastaa miten. Hän on sitä mieltä, että Vladimir Putin on hieno valtiomies, ilmastonmuutos on kiinalainen salajuoni ja että muslimien pääsyn Yhdysvaltoihin voi kieltää.

Tämän kaiken sulatteluun mennee vielä tovi.

Demokratiassa on kyse kansan tahdosta. Mutta entä, kun kansa ei ymmärrä omaa etuaan? Suomalaista jytkyä, Brexitiä ja Donald Trumpin presidenttiyttä yhdistää paitsi se, että kaikissa on kyse protesteista, myös siitä, että kansa lääkitsee päänsärkyä amputoimalla päänsä. Vähemmän kuvainnollisesti sanottuna, kansa kuvittelee saavuttavansa hyviä asioita äänestämällä epäpäteviä ihmisiä valtaan tekemään asioita, jotka eivät liity mitenkään alkuperäisiin murheisiin. Kansa ei ymmärrä, miten politiikka ja järjestelmä toimivat tai mikä ylipäätään on mahdollista milläkin resursseilla ja milläkin aikavälillä.

Tätä demokratia-kritiikkiä on yritetty nollata syyttämällä kyynikkoja kansan tahdon halveksimisesta. Jos nyt kuitenkin edes hetkeksi vakavoiduttaisiin sen äärelle, että miten systeemi hajosi ja voiko sille tehdä enää mitään. Toiko perusuomalaisten valtaan kampeaminen kaikkea sitä hyvää, mitä nämä populistit kasvavasta suosiostaan humaltuneena lupasivat? Vai ovatko asiat vain kärjistyneet? Entä Britannian EU-ero? Saadaanko tällä rajat kiinni, talous nousuun, byrokratia hävitettyä ja imperiumi takaisin? Vai aloittiko se kenties saarivaltion taloudellisen ja poliittisen disintegraation?

Trumpin kannattajat ovat Suurta Oranssia Johtajaansa äänestäessään elätelleet toivetta, että kaikki nämä taikatemput meksikolaisten maksamasta Meksikon muurista kauan sitten kadonneiden tehdastyöpaikkojen takaisin tuontiin todellakin tulevat tapahtumaan. Taustalla on aivan perusteltu pettymys ja jopa suoranainen viha vallitsevaa korruptoitunutta poliittista järjestelmää kohtaan. Mutta mitä tapahtuu siinä tajunnan kuolleessa kulmassa, synaptisen filmin katkeamiskohdassa, niiden miljoonien äänestäjien pään sisällä, jotka kuvittelevat, että Donald Trump (tai Nigel Farage tai Timo Soini) kykenisi toteuttamaan kaiken sen fantastisen mahtavuuden, jota hän lupaa?

Missä on tietoon ja koulutukseen perustuva realismi, kyky arvioida poliitikkojen paskapuheita? Miksi tämä naiivi äänestäjän halveksunta ei herätä vastareaktiota? Mikä demokratiassa on pielessä, kun aivan järjettömät lupaukset ja suoranainen fantasia ei saa oletettavasti koulutettua kansalaista toteamaan, että "hei, kuinka tyhmänä sä mua pidät?"

Nyt Ostos-kanavalla: Yhdysvaltain presidentti! Hän tekee kaiken mahtavaksi, antaa sinulle työpaikan ja miljoona taalaa puhtaana käteen! Oletko kyllästynyt epäilyttäviin ulkomaalaisiin?? Ei enää! Muslimit ja meksikolaiset palatkoon koteihinsa! Mutta emme vielä kerro, miten!! Suututtaako rahamaailman korruptio?? Usko miestä, joka kuuluu itsekin siihen, että kohta rytisee!! Kaikki nurin ja mahtavaksi samalla!! Kaikki tämä maksaa vain yhden äänen. Ja jos tilaat seuraavan puolen tunnin sisällä, laitamme kaupanpäällisiksi yhden Korkeimman oikeuden tuomarin, joka tulee jarruttamaan kaikkea sosiaalista edistystä sukupolven ajan! Tämäkin sinun eduksesi! It's the American Way!"

Eräs demokratian oletusarvoista on, samoin kuin taloustutkimuksessakin aikoinaan virheellisesti kuviteltiin, että ihmiset tekevät valveutuneita ja rationaalisia päätöksiä. Nyt, kun elämme post-faktuaalista aikaa, jossa valheilla ei ole enää mitään vastuuvaikutusta ja kuka tahansa voi näemmä laukoa mitä tahansa ja tulla silti valituksi esimerkiksi vapaan maailman johtajaksi, voidaan tämä käsitys viimeistään haudata. Samalla tämä asettaa länsimaisille demokratioille niin massiivisen ongelman, että sitä ei ehkä vielä edes osata hahmottaa.

Sitä hyväntahtoisen tekoälyn johtamaa diktatuuria odotellessa olisi syytä alkaa pohtia, että miten kansalaiset saataisiin kohti järjellisempää äänestyskäyttäytymistä. Kuka tai mikä on se taho tässä sirpaloituvassa tiedonvälityksen maailmassa, joka saisi äänestäville ihmisille tarjottua puolueetonta tietoa siitä miten asiat toimivat ja mikä on ylipäätään yhden vaalisyklin aikana mahdollista? Olivat arvovalintamme millaisia tahansa, niiden vaikutukset todellisuuteen tulisi ottaa haltuun. Hevonpaskan varassa on paha tehdä fiksuja päätöksiä. Tuskin käyttäisit automekaanikkoa, joka ehdottaisi moottoriongelmiin ratkaisuksi muurin rakentamista etu- ja takapenkkien väliin. Miksi tämä menee läpi politiikassa?

Elämme jo kahdeksatta vuotta taantumassa ja tässä ei ole liiemmin varaa odotella, että "no, jos taas neljän vuoden päästä jengi tajuaisi, että ei tämä populistinen pöljyys toiminutkaan". Trumpin neljä vuotta voi osoittautua parhaimmillaan hukkaan heitetyksi ajaksi, pahimmillaan taas täydelliseksi katastrofiksi. Jos viimeksi mainittu tuntuu liioittelulta, niin kannattaa muistaa, että Trump on sanonut valtaan päästyään aloittavansa kalavelkojen maksun poliittisille vastustajilleen, aloittaen Hillarysta. Kansainvälisen politiikan saralla lämmittänee myös Trumpin ihmetys siitä, että jos Yhdysvalloilla on kerta ydinaseita, niin miksi niitä ei voisi käyttää. Toki välittömässä vaalikliimaksi jälkeisessä, vielä viipyilevan orgastisessa usvassa Trump lupasi kaikille hyvää, ilmeisesti myös niille raiskaaja-meksikolaisille, terroristi-muslimeille ja kaikille ihanille naisille, joita hän ei malta olla pussailematta ja tarttumatta römpsästä.

Suomessa pidetään kuntavaalit ensi vuonna. Olisiko tämä se herätys, jota kaivattaisiin, jotta yhteisiin asioihin alettaisiin suhtautu vakavammin? Vai tarvitaanko lisää jytkyjä, brexitejä ja trumpeja? Ehkä täydellinen poliittinen paskamyrsky, ehkäpä jopa tänne pohjoiseen lintukotoonkin ulottuvat humanitäärinen katastrofi, ennen kuin ihmiset alkavat oivaltaa, että tyhjillä lupauksilla ei tee mitään ja ummikot vallankahvassa on ihan oikeasti vaarallinen asia. Vai onko niin, että vaikka meillä on vaatteet päällä ja vilkkuvaa elektroniikkaa lapasessa, emme lopulta ole laskeutuneet kovinkaan kauaksi puusta? Elämmekö me edelleen henkisellä savannilla, jossa yksinkertaiset ja nopeat päätökset ovat mieleen, kävi niiden kanssa kuinka ohdakkeisesti tahansa?

Valavuori iskee jälleen eli miksi some on surkea viestintäkanava

Ymmärsitkö sinä välittömästi, että onko tämän twiitin kirjoittaja tosissaan, onko tämä huumoria vai kenties kömpelö sosiaalinen koe, sopiiko näin sanoa ja oletko sinä se henkilö, joka päättää näistä asioista ylipäätään? Vastaa ja perustele alle 140 merkillä.

Sen verran railakasta toopeilua sattui silmään, että pakko on havahtua hetkeksi bloggaamaan että mitä ihmettä tällä planeetalla taas tapahtuu.

Kaikki alkoi päivittäistavaraketju Lidlin enemmän tai vähemmän onnistuneesta maitomainoskampanjasta. Mainoslauseet kuten "Tunsin olevani oikea maito väärässä tölkissä" ja "Vihdoin uskallan tulla ulos maitokaapista" olivat, kuten arvata saattaa, liikaa joillekin. Notkeina kapitalisteina Lidlin väki laski nopeasti, että ei maksa vaivaa ja sensuroi mainokset julkisesta tilasta.

Mielet oli kuitenkin jo ennätetty pahoittaa ja nyt viesti tästä vääryydestä kiiri ympäri somea. Ja kun kyseessä ovat loukkaantuneet ihmiset ja internet, niin asia ei voisi mitenkään karata käsistä, eihän? Osan homo- ja transväestä sinkoutuessa suivaantumisen kiertoradalle, ei toista osaa maitokaupan mainokset tuntunut hetkauttavan tuon taivaallista. Jotkut pitivät Lidlin semanttista leikittelyä jopa hauskana. Yhdellä huumorintajuisella homolla sattui olemaan kaverina muuan Aleksi Valavuori, säännöllisesti pinteeseen joutuva julkisuuden hahmo, joka tällä hetkellä, mutta ei kenties enää ensi viikolla, työskentelee espoolaisen korisjoukkueen "general managerina".

Koska Aleksi Valavuori ei ilmeisesti ollut vielä oppinut läksyään Teemu Selänteen Twitter-kohusta, jonka tiliä general managerimme epäiltiin hallinnoivan, päätti hän kokeilla uudemman kerran, että onko tämä 140 merkin mölytorvi sopiva kanava herkän ja nyanssientajua vaativan aiheen käsittelyyn. Valavuori siis twiittasi meriselityksensä mukaan sosiaalisena kokeiluna "Nyt on taas joku puuterikuorrutettu glitteri-rimppakinttuhintti vetänyt maidot väärään reikään. Enkä tarkoita nenää." Valavuoren homokaveri kun oli twiitannut suurin piirtein samalla lailla ja tämän twiitin syytettymme toimitti myöhemmin auliisti muun muassa Hesarille, joka oli uutisoimassa asiasta.

Valavuori oli jatkanut ironisen humoristisellä linjalla bensan heittämistä liekkeihin lohkomalla, että "Kyllä. Meille ei homoja palkata." Tämä oli siis vastaus yleisökysymykseen, että näinkö Espoo United suhtautuu vähemmistöihin?

Olivat Valavuoren twiitit huumoria tai ei, sirkus on päässyt tässä vaiheessa jo täyteen käyntiin ja Valavuoren kannalta valitettavan moni pitää hänen some-toilailuaan totisena totena. Tähän ryhmään eivät lukeudu pelkästään asiaan ymmärrettävästi herkemmin suhtautuvat seksuaalivähemmistön edustajat vaan myös ammattitoimittajat, joiden kuuluisi malttaa mennä asioissa hivenen syvemmälle.

Sitä tuskin tarvitsee pohtia, että onko Valavuori näin paatunut homojen vihaaja. Kukaan ei näinä poliittisen korrektiuden ja somessa valonnopeudella syntyvien kansanliikkeiden aikana ole niin pöljä, että menisi tunnustamaan täysin etujensa vastaisesti, että "jumalauta notta meillä ei tyynynpurijoita suvaita" - ellei hän ole ympäripäissään, huumeissa, psykoosissa tai kaikkia näitä. Siitä voitte olla varmoja, että maassamme on johtopaikoilla tälläkin hetkellä henkilöitä, jotka OIKEASTI ajattelevat siten, mitä yllä on jo mainittu. Mutta on aivan eri asia alkaa möläyttelemään tätä julkisesti. Se vaatisi jo aivan erityislaatuista typeryyttä ja todellisuudentajun puutetta.

On toki myös erityisolosuhteita, joissa tällainen yleisen moraalikäsityksen vastaisuus onkin hyödyksi - kuten jos satut olemaan poliitikko ja myös äänestäjäsi ovat tätä mieltä.

Jos selitys ei siis ole se, että Valavuori on kammottava luolamies, niin miksi niin moni vaatii hänen päätään pölkylle? Ja tämä onkin se älämölön kiintoisampi osa. Itse törmäsin lehtimiesvuosinani suuren yleisön ironiantajun ja medialukutaidon puutteeseen toistuvasti. Huumori ja subteksti ovat osalle ihmisiä täysin käsittämättömiä asioita. Jos lähdet ironisesti hassuttelemaan tai parodioimaan, teet sen omalla riskilläsi. En yritä väittää, että Valavuoren twiittailussa olisi kyse jostain hienostuneesta sosiaalisesta kokeesta. En itsekään käsitä, mitä hän kuvitteli tällä kaikella saavuttavansa. Mutta sen kykenee päättelemään noin nanosekunnissa, että edes Aleksi Valavuori ei ole niin toope, että sanoisi suoraan edustamansa organisaation diskriminoivan homoseksuaaleja.

On myös niin, että jos huumori menee selkeältä enemmistöltä yli hilseen, on se silloin epäonnistunutta sellaista. Ehkä Valavuori on kaikesta huolimatta niin harrastelijamainen viestijä, että hän ei kyennyt hahmottamaan kuinka todennäköisesti tämän kaltainen keekoilu voisi mennä pieleen. Jos Twitter-katastrofeja sattuu älystään ja artikuloinnistaan tunnetuille tiedemiehillekin, niin miksei sitten espoolaisen korisseuran toiminnanjohtajalle.

Jos tästä jotain oppia voisi ammentaa, niin sen, että olisiko aika tunnustaa Twitterin ja kenties koko sosiaalisen median kelvottomuus vähänkin kiistanalaisemmissa aiheissa. Internet on tunnettu väärinkäsitysten viestintäkanava. Valtaosa viestinnästä on sanatonta ja jos emme voi havainnoida asian esittäjän kehonkieltä, joudumme täyttämään rivien välit itse. Siksi keskustelu menee netissä niin usein päin twitteriä. Ja siksi, että suurin osa ihmisistä ei tajua eikä jaksa kelailla merkityksiä, vaan menee ilmeisimmän selityksen mukaan, oli se kuinka kaheli tahansa.

Huolestuttavampi lieveilmiö tässä Lidl-Maitokaappi-Valavuori-gatessa on ollut eräiden ihmisten halu sensuroida sananvapautta. Blogosfäärissä on esitetty, että vähemmistöjen kustannuksella ei olisikaan "ok vitsailla". Että ainoastaan vitsien kohderyhmällä on oikeus määritellä, että onko tämä hauskaa vai ei. Jokainen voi päätellä, miten tällainen logiikka johtaisi totalitarismiin. Antaisitteko esimerkiksi poliitikoille oikeuden päättää, että onko heidän kustannuksellaan vitsailu sallittua vai ei?

Mainoksista tai twiiteistä loukkaantumista ei pidä myöskään sekoittaa todelliseen vähemmistöjen sortoon. Näillä ei ole mitään tekemistä keskenään, vaikka jotkut toisin kuvittelevatkin. Tasa-arvoa rakennetaan poliittisella tasolla, ei Lidlin maitohyllyllä. Samasta syystä syrjintää kokevat vähemmistöt eivät ole huumorin tai kritiikin yläpuolella. Myös he ovat ihmisiä, vikoineen ja ansioineen, ja joutuvat aika ajoin pilan kohteeksi. Eikö tämä, jos mikä, ole tasa-arvoa?

Vitsi, twiittaus tai mainos voi samaan aikaan olla loukkaava ja täyttää vaniljaa, ratkiriemukasta ja totaalisen ei-hauskaa. Huumori on subjektiivista ja niin on loukkaantuminenkin. Tärkeintä on tajuta, että kenelläkään meistä ei ole ylintä auktoriteettia päättää muiden puolesta, että mitä mikin on. Vaihtoehtoja ei ole kuin yksi: sananvapaus. Ei ole aihetta, josta ei voi vitsailla. Ei ole vitsiä, jota ei saa kritisoida. Loukkasiko tämä ajatus sinua? Vanhan homonseksuaalin ja komedianeron, Stephen Fryn aiheeseen liittyviä sanoja mukaillen: "So fucking what?"

Lakkaa lyömästä itseäsi, tyhmä

Suomi - tuo kansakuntien Milhouse.

Peruskoulussa oli kovin hauskaa napata kaverin ranteesta kiinni ja alkaa huitoa kädellä kaverin omaa naamaa. "Miks sä lyöt itseäsi?", kuului näsäviisas kuitti toisen yrittäessä rimpuilla irti jekuttajan otteesta. Noin vuosi sitten Suomen kansa päätti ryhtyä lyömään itseään kollektiivisesti. Tässä tapauksessa kansan ranteesta turpeana paisuva nyrkki on tatuoitu sanoilla "libertarismi", "yksityistäminen" ja "köyhät kyykkyyn". Vähemmän kuvainnollisesti sanottuna: äänestimme eduskuntaan porukan, joka on urakalla ajamassa alas suomalaista sivistysvaltiota, osaamista ja elintasoa - kaikki pienen taloudellisen eliitin etujen hyväksi. Ja me olemme liian typertyneita tajutaksemme mitä on tapahtumassa.

Tehdään pieni mutka ennen kuin palataan siihen, miksi ennen niin viisas kansakunta mukiloi itseään takaisin agraari-aikaan. Tämä ilmiö ei nimittäin rajoitu vain Suomeen. Yleltä tuli keskiviikkona mainio Ulkolinja-dokumentti Missä innovaatiot syntyvät? Jos et sattunut näkemään sitä töllöttimestä, kannattaa dokkari käydä tsekkaamassa Yle Areenasta, jossa se on nähtävissä vielä neljän viikon ajan.

Tai mainio on ehkä väärä sana kuvaamaan ohjelmaa. Jäätävä. Lannistava. Raivostuttava. Nämä ovat lähempänä niitä fiiliksiä, jotka dokumentti herätti. Lyhyesti kerrottuna: lähes kaikki ne innovaatiot, joihin nykyinen kulutuselektroniikkateollisuus, eli ne kansainvälisen kapitalismin menestystarinat, perustuvat, ovat syntyneet julkisin varoin yliopistoissa ja erilaisissa tutkimushankkeissa: akut, gps, kosketusnäytöt, kamerat, internet, mobiiliteknologia ylipäätään. Yksityisen rahan ansiot kutistuvat tässä vertailussa säälittäviksi. Jostain syystä meille kuitenkin tuputetaan tarinaa, jossa innovaatiot syntyvät kapitalistilla markkinoilla ja sen vuoksi onkin ihan ok alkaa ajaa alas julkisesti rahoitettua koulutusta ja sivistystä. On syntynyt järjestelmä, jossa verorahoin kustannetaan se valtava infrastruktuuri, koulutus ja tutkimus niille juuttaan hilavitkuttimet, joita sitten 800 euron kappalehintaan myydään, mutta jossa voitot kulkeutuvat yksityisiin taskuihin. Mitä aggressiivisemmin yrityksen toiminta on "verosuunniteltu", sitä vähemmän valtio, eli me kaikki tavalliset ihmiset, pääsee ottamaan edes osan omastaan takaisin.

Toinen dokumentin esimerkki koski lääketeollisuutta, jossa julkisrahoitteinen terveydenhuolto suoraan luo markkinat eli valtavan kysynnän lääketeollisuuden tuotteille. Tuotteille, joiden taustatutkimus on tehty julkisrahoitteisissa yliopistoissa tai parhaassa tapauksessa, kokonaan näissä julkisissa laitoksissa, mutta jotka sitten "kaupallistetaan" eli myydään lääketeollisuudelle. Mutta sen sijaan, että sekä markkinat että lääkkeiden peruskivet luova valtio pääsisi sanomaan sanasen lääkkeiden hinnoitteluun, onkin se jostain merkillisestä syystä yritysten hallussa. Toisin sanoen, julkinen terveydenhuolto, jonka me veronmaksajat maksamme, rahoitaa lääketeollisuuden voitot. Mitä enemmän lääkefirma laskuttaa, sitä kalliimpaa on sairaanhoito.

Ja tästä päästään takaisin tämän päivän Suomeen. Olette kenties kuulleet Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavasta apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädystä (kok.), joka kävi puoluetovereiden suosiollisella avustuksella kääntymässä Hesan Stadin johdossa järjestelemässä terveyspalveluita paremmin yksityiselle sektorille myytävään muotoon. Kyseessä on se sama Laura Räty, joka Stubbin hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä ei hahmottanut, että kuinka moni oikeasti muka tienaa alle 2100 euroa kuussa.

Nyt Räty siirtyy Helsingin kaupungillekin terveyspalveluita tarjoavan Terveystalon johtoryhmän jäseneksi, vastuualueenaan mikäs muu kuin valtakunnalliset palvelut julkiselle sektorille. Mieletön tsägä! Nyt Räty voi kätevästi kaupata yksityisiä palveluita järjestelmälle, jota hän on ollut itse rakentamassa. Ainoa erotus on se, että ennen verovaroin kustannetut lääkärikäynnit tuotettiin ja maksettiin julkisella sektorilla, nyt julkinen sektori maksaa ne pörssiyhtiöille. Esimerkiksi Terveystalon omistavat kansainväliset pääomasijoitusyhtiöt, kuten EQT VI. Ja mikään ei kerro välittämisestä ja yhteisestä hyvästä kuten tuollainen kirjaihirviö.

Viisastelut sikseen, vaikka uskoisi poliitikkojen paskapuheita, on siltikin hyvin hyvin hyvin vaikea käsittää, mitä hienoa on palveluiden yksityistämisessä. Se kun ei tunnetusti ole halvempi, vaan kalliimpi ja monessa suhteessa heikompi tapa tuottaa palveluita. Perusteluita voi lukea vaikka Savon Sanomista, Taloussanomista tai englanniksi katastrofaalisten yksityistämiskokeiluiden riivaaman Britannian asioita seuraavasta The Guardianista.  Laura Räty laulaa tutun litugian oman johtajien tuolileikkinsä kohdalla: "en ole tehnyt mitään laitonta", "saa kai sitä työpaikkaa vaihtaa", jne. Tarkemman analyysin tästä puhalluksesta voi lukea esimerkiksi Imagelle kirjoittavan Uuninpankkopojan ansiokkaasta blogista.

Ja se tässä onkin surullista. Järjestelmä mahdollistaa tämän kaltaisen härskin junailun ja voitte olla varmoja, että historian kokoomuslaisinta politiikkaa harjoittava hallitus ei taatusti tule tekemään asialle mitään, päin vastoin. Eli jos tekee mieli lällätellä itseään täynnä oleville stadilaisille Rädyn suhmuroinnista, niin jäitä hattuun, sama kusetus koskee meitä kaikkia. Nyt samalla listalla ovat esimerkiksi postin palvelut, josta hallitus on suuressa viisaudessaan tekemässä pörsisyhtiötä. Olisi kerrassaan huvittavaa, jos se ei olisi niin helvetin masentavaa, että samassa yhteydessä kun kriittisen tärkeitä yhteiskunnallisia palveluita ollaan rusikoimassa ison bisneksen käsikassaroiksi, jaksetaan vielä jeesustella jostain yhteiskuntavastuusta. Todellisuus kun on osoittanut toistuvasti, että parasta yhteiskuntavastuuta on pitää julkiset palvelut julkisina, ilman että pörssiyhtiöiden voitontavoittelu alkaa syövyttää niitä sisältä.

Miksi näin sitten tapahtuu ja miksei kukaan tee mitään? Osittain on varmasti kyse siitä, että kukaan ei osannut ennustaa edellisten eduskuntavaalien alla, että miten kylmät tuulet alkavat puhaltaa keskustajohtoisessa Suomessa. Osittain kyse lienee siitä, että keskivertoäänestäjä päättää ehdokkaansa yksittäisen asian pohjalta, kelaamatta asioita sen laajemmin. Sote-uudistus tuskin on ollut monenkaan mielessä kirkkaana, kun on päätetty äänestää sitä jämptilta vaikuttavaa ex-kiekkoilijaa, jossa mikään piirre ei erityisemmin ärsyttänyt.

Osa taas äänesti perussuomalaisia siinä uskossa, että köyhää ei enää kyykytettäisi. Tuo illuusio on karissut aikaa sitten ja se näkyy persujen romahtaneessa kannatuksessa. Ja osa taas on ihan aidosti sitä mieltä, että kansallisen omaisuuden myyminen sijoitusyhtiöille on parasta sitten Thatcherin. Osuin sattumalta mutkan kautta erääseen kokoomusnuorten keskusteluun, jossa debatin näennäisen akateemisesta otteesta huolimatta oltiin ihan tosissaan sitä mieltä, että Suomessa on 500 000 lusmua, jotka ovat vain liian laiskoja menemään töihin. Ironista kyllä, näiden 20-jotain-vuotiaiden libertaristien mielestä nykyisen hallituksen toimet ovat täydellisen riittämättömiä. Oikealta ei tuule vielä alkuunkaan tarpeeksi kovaa.

Vimmainen yksityistäminen taas ei ole kummoinenkaan mysteeri, jos katsoo vaikka tapausta Laura Räty. Voitte luottaa siihen, että terveydenhuoltobisneksen johtopaikoilla uraansa tekevä entinen poliitikko tulee saamaan hövelien johtotehtävien muodossa tuntuvan korvauksen panoksestaan "yhteisen hyvän eteen". Yhteinen hyvä tarkoittaa tässä tapauksessa Terveystalon, Mehiläisen ja muiden vastaavien yritysten omistajia ja johtoryhmiä. Tämä kaikki on osa ilmiötä nimeltä finansialisaatio, josta horisin jo edellisessä blogikirjoituksessani. Tässä ei tosiaan ole mitään laitonta, joten me tavikset emme voi näin jälkikäteen muuta kuin nillittää asiasta. Jokainen Rätyä äänestänyt voi toki vilkaista peiliin ja miettiä, että tuliko aikoinaan äänestyskopissa tehtyä viisaasti.

Samaan aikaan koulutusleikkaukset ovat alkamassa tehdä konkreettista tuhoa. Savonlinnan opettajankoulutus lopetetaan osana Itä-Suomen yliopiston säästöjä, jotka taas ovat hallituksen määrärahapolitiikan seurausta. Savonlinnalle seuraukset ovat katastrofaaliset, muulle maalle vain ikävät. Vielä jäätävämpää on pohtia sitä, että pääministerimme on olevinaan aidosti yllättynyt, että koulutusleikkauksilla on tällaisia vaikutuksia. Jos valtakunnan johdossa hahmottaminen on tätä luokkaa, niin ei ihme että brutaalit leikkaukset sujuvat vauhdilla. Ilmeisesti tässä vanhojen miesten vauva-kerhossa keskitytään vain positiivisiin mielikuviin.

Masentavinta tässä on se, että samoin kuin asevoimien, toimivan koulutus- tai terveydenhuoltojärjestelmän uudelleen rakentaminen on ihan helvetin paljon hitaampaa ja vaikeampaa kuin sen alasajo tai sijoittajille myyminen. Nyt se kuitenkin on ja on ollut jo pitkään käynnissä. Nykyisen porvarihallituksen sote-fantasiassa kunnalliset terveyspalveluiden tuottajat on yhtiöitetty, jolloin ne siirtyvät virkamiesvastuusta pörssilain piiriin. Jokainen voi tuosta mallista etsiä sitä yhteiskuntavastuuta ja sen jälkeen erikseen Laura Rädyn kaltaisille junailijoille avautuvia mahdollisuuksia. Ja tästä olemme vastuussa lopulta me kaikki. Me itse päätimme yhdessä, että tällaista meininkiä pitää saada lisää. Seuraavat eduskuntavaalit ovat kolmen vuoden päästä. Sitä ennen käydään kuntavaalit.

Jatkammeko itsemme lyömistä ja kyykyttämistä, vai alammeko vihdoin havahtua siihen, että eliitin ryöstöretki suomalaisen kansallisomaisuuden kimpussa ei lopu, ellemme me itse pane sille pistettä. Apatia ja asioista pihalla olo pelaa vain vallitsevan järjestelmän pussiin. Lakkaa siis lyömästä itseäsi, tyhmä!

Turpa kii ja tehkää niinku sanotaan eli Suomea nostamassa vai kusettamassa

Tämä uljas näky voisi olla Intian sijaan myös Suomesta. Tee työtä, jolla on tarkoitus - vain 4,5 eurolla päivässä. Vielä on kilpailukykyloikkaa tekemättä!

Ekonomistien keskuudessa pyörii käsitys, jonka mukaan hallitukset eivät voi tehdä talouden suhteen juuri muuta kuin säheltää sen reunoilla. Tavallisen kansalaisen vinkkelistä joka neljäs vuosi valittavat tyhjänpuhujat voivat tehdä kovin vähän suhdanteita kääntääkseen. Tämä lienee sitä enemmän totta, mitä läpikotaisemmin yritysmaailman ja raharikkaiden saavutettuja etuja puolustavat pääsevät peukaloimaan päätöksentekoa. Pankkiiri-keinottelija Nalle Wahlroosilla on tunnetusti enemmän poliittista vipuvartta kuin lähiö-pubin elämäntaiteilija Kalle Wahlroosilla.

Tässä on kohta vuoden päivät yritetty ajaa käärmettä pyssyyn eli saada Suomen taloutta nousuun lähihistorian oikeistolaisimman hallituksen toimesta. Saavutuslistalla on lähinnä etuuksista, koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaamista sekä työturvan heikentämistä. Perusteluiksi on tarjottu sitä vanhaa liturgiaa: rahat ovat kuulemma loppu ja on pakko leikata. Se on taas ihan toinen juttu, että onko valtion velasta huolehtiminen tärkeämpää kuin kasvusta, työllisyydestä ja ylipäätään neljää vuotta kauemmasta tulevaisuudesta. Tai että valtion velka on ihan eri juttu kuin perus-janarin pankkivelka. Suomi nousi suosta koulutuksella, mutta jostain syystä nykyinen hallitus ajattelee, että tulevaisuuden työpaikkoja luodaan kansaa tyhmentämällä ja osaamista heikentämällä.

Tämä ei ole ainoa intuitiota vastaan sotiva piirre porvarihallituksen järjen juoksussa. Kun kasvu on pitkälti kotimarkkinoiden varassa, niin luulisi ostovoiman heikentämisen vain pahentavan tilannetta. Eli kun köyhällä ei ole senkään vertaa varaa ostaa makkaraa leivän päälle, kauppa kärsii ja lisää porukkaa pistetään kortistoon. Ja sitten pitää leikata taas. Onhan se eräänlaista toimintaa tämäkin, peiton jatkaminen toisestä päästä.

Kovin paljoa järkeä ei ole hallituksen perusteluissa muiltakaan osin. Entisen yhteiskuntasopimuksen, nykyisen kilpailukykysopimuksen tiimoilta on toistettu mantraa, että suomalainen työ on liian kallista ja kunhan vain duunareiden ökypalkat saadaan painettua maan rakoon, niin johan alkaa vienti vetää. Samaan aikaan taloustutkijat yrittävät muistuttaa todellisuudesta, eli että vientiteollisuudessa palkkojen osuus kustannuksista on noin 15 prosenttia. Paljon puhuttu viiden prosentin "tuottavuushyppy" palkkakustannuksissa parantaisi kustannustasoa siis vain noin prosentin. Mutta ei anneta faktojen ja logiikan sotkea hyvää kurjistamispolitiikkaa. Kuten kokoomuksen kiikkerällä puheenjohtajapallilla vielä itkunsekaisia twiittejä tykittävä Alexander Stubb luonnehti: nyt tehdään kokoomuslaisinta politiikkaa ikinä! Olkaa porvarit ylpeitä.

Tilastoja pyörittelemällä saadaan aikaan kaikenlaisia vekkuleita väitteitä. Ja kun kansalainen on keskimäärin täysin pihalla taloustutkimuksesta ja tilastotieteestä, uppoavat poliitikkojen talousteoriat julkisuudessa kuin puukko mummoon. Tuottavuudesta on jauhettu paljon. Jos tuottavuutta kuvataan bruttokansatuotteen (tiedäthän toki mistä se koostuu?) ja väestön funktiona eli jaetaan BKT maan väkimäärällä, on Suomi tällä hetkellä EU:n hännänhuippuja. Toisaalta, jos BKT jaetaankin tehdyillä työtunneilla, onkin Suomi yksi Euroopan tuottavimmista maista, kuten Talouselämä juuri uutisoi. Toisin sanoen, työn teko itsessään on Suomessa jo kovin tuottavaa eikä sitä tämän tiedon valossa ole mitään järkeä alkaa sorkkimaan. Työtä ei vain tehdä määrällisesti niin paljon meillä kuin muualla. Eli Suomessa joko työpäivät ovat liian lyhyitä, lomat liian pitkiä tai mikä vielä todennäköisempää, meillä on liian vähän ihmisiä työllistettyinä.

Toinen tilastoharha syntyy kun ministeri vertaa työttömien määrää avoimien työpaikkojen määrään. Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) loihe kirjoittamaan netissä, että "työllisyyden hoito on Suomessa epäonnistunut, kun työttömiä on lähes 378 000 ja samaan aikaan kuitenkin on yli 61 000 avointa työpaikkaa." Jää hieman mystiseksi, että mistä tuo 60 tuhatta avointa työpaikkaa on revitty. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna maassa oli keskimäärin noin 28 900 avointa pestiä, työvoima hallinnon sivuilla on noin 18 tuhatta. Toki kovin moni työpaikka laitetaan hakuun ja täytetään ihan muita reittejä, mutta yhtä kaikki. Tämäkään ei ole asian ydin vaan se, että miksi avoimia työpaikkoja on ylipäätään niin paljon. No siksi, että liian moni niistä ei ole kunnon työpaikka ensinkään.

Työvoimahallinnon 18 tuhannesta pestistä vain kolmannes oli yli vuoden mittaiseen työsuhteeseen - osa näistäkin pidempiä määräaikaisuuksia. No kelpaisihan perkule sellainenkin, mutta entä nämä loput? Iso osa osa-aikasuuksista, työpätkistä ja jopa suoranaisista nolla-työsopimuksista eli "tule töihin tarvittaessa, työtuntimääriä emme takaa" on pääkaupunkiseudulla, missä elinkustannukset huitelevat kaukana muuta maata edellä. Yhtälö on perin vaikea monelle työttömälle. Kunnollisia mahdollisuuksia toimeentuloon osaavalle ja koulutetulle väestölle on siis naurettavan vähän. Mutta nythän pystyvä työministerimme Jari Lindström (ps.) hätistää kepillä nämä lusmut töihin, tilastoista ja pätevyydestä viis.

Samaa todellisuudesta irtautunutta liturgiaa saarnaavat myös Elinkeinoelämän keskusliiton ja porvarihallituksen naftaliinista kaivamat yrittäjäpatruunat, kuten äskettäin Ylellä ääneen päässyt perheyrittäjä Timo Prihti, joka "pistäisi työn vieroksujat kuriin". Ah, kuinka maaliin osuvaa ja ajan hermolla olevaa argumentointia. Mutta kuten tässä on ennenkin manattu, syyllistämällä työttömiä voivat päättäjät sluibailla vastuustaan eli siitä, että paitsi he eivät kykene luomaan työpaikkoja, he eivät kykene havainnoimaan edes todellisuutta.

Sen lisäksi, että duunarin vika on deflaatio ja inflaatio, idänkaupan romahtaminen sekä kestävyysvaje, piiskaa yrittäjä Prihti retorista ratsuaan yhä lujempaan vauhtiin, toimittajan nyökytellessä kuin papukaija. Prihti toistaa ensin yllä mainittujen tilastojen vääriksi osoittamat väitteet, että työvoimakustannuksia pitäisi saada alemmaksi jotta vienti vetäisi ja että tuottavuus on huono. Mutta sitten lyödään löylyä kiukaalle oikein urakalla: mitä jos poistettaisiin tuo yrittäjiä kiusaava yhteisöverokin tykkänään, niin kuin Virossa, tuossa oikeudenmukaisen tulonjaon mallimaassa. Ja tästä päästään jälleen jäljille siinä, että mistä tässä suuressa puhalluksessa on oikeasti kyse.

Meillä on jo kosolti esimerkkejä siitä, kuinka yhteisöveron alentaminen ei hyödyttänyt työllisyyttä tippaakaan, vaan toimitti lisää vettä siihen myllyyn, jota maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki kutsuu finansialisaatioksi. Tämä tarkoittaa ilmiötä, jossa "Rahoituslaitoksilla ja rahoituseliitillä on yhä enemmän valtaa suhteessa kulut­tajiin, yrityksiin ja talouspolitiikan päät­täjiin. Finansialisaatio ja eriarvoisuuden lisääntyminen ruokkivat toisiaan." Suomessa tämä on nähty muun muassa täysin härkiksi käyneessa osinkojen jaossa. Ylimääräista rahaa ei suinkaan investoida, vaan se kupataaan osinkoina ulos firmasta.

Oikealta hailaava yhteiskunnallinen eliittimme on tajunnut, että nyt jos koskaan on semmoiset löysät housuissa, että läpi saattaisi mennä vaikka kuinka tyly eriarvoistamispolitiikka. Nyt jos koskaan kannattaa runnoa läpi paikallinen saneleminen.. korjaan.. sopiminen, hallintarekisterit, verojen ja työnantajamaksujen alennukset, etuuksien leikkaamiset sekä maksimoida kaikkinainen kerman päältä kuorinta pienelle eliitille, ennen kuin se väistämätön vastaliike alkaa.

Se, että tajuavatko Timo Prihtin kaltaiset, "palkkakuopassaan" kipuilevat johtajat puheidensa sisältöä on sivuseikka. Rikkaat ovat harvoin sitä mieltä, että nyt on tarpeeksi rahaa tai että työtön ei olisi itse syyllinen ahdinkoonsa. Oleellisempaa on se, miltä talouden päätöksenteko näyttäytyy julkisuudessa, pitääkö sitä koskeva tieto paikkaansa ja tajuavatko äänestäjät milloin heitä vedätetään. Sipilän hallituksen kannatus on surkea, mutta voisi olla surkeampikin. Vielä tärkeämpää olisi se, että kun seuraavan kerran kokoonnumme valitsemaan joukostamme päättäjiä, muistaisimme meiningin keväältä 2016.

Keskustan kannatus keikkuu mystisesti edelleen 20 prosentissa, vaikka sen joukoista päättäjiksi on nostettu sellaisia hahmoja, kuten Anne "Tulin vain kääntymään politiikassa" Bernerin kaltainen elitistinen junailija, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä tavallisten ihmisten arjesta. Olisi syytä pitää myös mielessä pääministeri Juha "Mitä pahaa on hallintarekistereissä" Sipilän kyvyttömyys kuunnella talouden asiantuntijoita, eli näitä kaiken maailman dosentteja, tai tehdä johtopäätöksiä yleisestä ilmapiiristä, oikeudenmukaisuudesta nyt puhumattakaan.

Kun Suomen talous yrittää sinnikkäästi toipua Nokian kännykkäteollisuuden ja pakotteiden kuristaman Venäjän kaupan romahtamisesta, on jotenkin typerryttävän hölmöä kuulla valtakunnan johtajien länkyttävän palkkaprosenteista, kun todellisuutta on se, että täällä Härmässä ei valmisteta tuotteita, jotka kelpaisivat maailmalla kaupaksi. Ongelma ei ole kustannusten taso, vaan viennin niukkuus ja yksipuolisuus. Mitä luulette koulutus- ja tutkimusleikkausten tekevän innovaatioille ja tuotekehitykselle?

Palkkoja alentamalla voimme toki juosta kilpaa pohjalle ja tehdä Suomesta Intian kaltaisen matalan työvoiman maan. Ei se hyvinvointia lisää, mutta ainakin saadaan jengi nälkäpalkalla töihin. Tai sitten voimme satsata korkean jalostusasteen tuotekehitykseen, luoda uutta ja kiinnostavaa teollisuutta ja tehdä tuotteita, joita kukaan muu ei tee yhtä hyvin, Ikeoita ja Spotifyita, kuten eräässä naapurimaassa. Tulevaisuudessa työvoiman osuus kustannuksissa tulee vain laskemaan. Tehtaita pyörittävät automaatio ja robotit. Suomi voi olla tämän vallankumouksen kärjessä tai sitten voimme kasata halvalla lenkkareita ja taulutelevisioita niille muille kansakunnille, jotka ottavat paikan aallonharjalla meidän sijaamme.

Iltapäivälehti irtoklikkien ja hallituksen asialla

Kirveelle olisi töitä. Nimittäin ilmaistöitä ja juuri sinulle, työtön, joka makaat kotona ansiosidonnaisen rahakasasi päällä. Tule ja aktivoidu raittiissa ulkoilmassa kaltaistesi parissa. Koe aito työnteon fiilis ilman urakehityksen tai palkan tuhlaamisen paineita. Toimeentulon rajalla on tunnelmaa!

"Moni ihminen" on Ilta-Sanomien mukaan saman kaltaisessa kannustinloukussa kuin hallituspuolue perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, Jari-Pekka Teurajärvi . Ihailtavan faktapohjaista uutisointia erittäin kuumana käyvästä aiheesta. Nyt kun väännetään kuula punaisena juurikin persu-ministerin esittelemästä työnäytteestä, eli siitä, että lisää palkkatyötä teetetään ilmaiseksi työttömillä, niin on kiusallisen ilmeistä, mitä tällaisilla sylttytehtaan tiedonannoilla julkisuudessa yritetään aikaan saada.
Kaikki työttömät ovat lusmuja -ideologian mukaisesti voidaan siirtää keskustelun painopiste siitä, että miksi töitä ei ole ja miten tälle ei kyetä tekemään yhtään mitään siihen, että insinöörit, joita olemme kaikki, makaavat kotona kannustinloukussa katselemassa kun lapset telmivät. Työtöntähän voi piestä kepillä vaikka maailman tappiin saakka, mutta sellaiseen työhön on vaikea työllistyä, jota ei ole. Sitten haastateltava, hallituspuolueen jäsen, saa kehua kritiikittä työnäyte-lakialoitetta ja lopuksi tuomitaan ne, jotka kieltäytyvät töistä, koska haastateltavan mielikuvitus ei riitä hahmottamaan syitä, miksi joku näin tekisi. Todellisessa maailmassahan syitä on lukemattomia, osa näistä jopa ihan rationaalisia, kuten vaikka nämä lastenhoitoon (yövuoroon mars, haja-asutusalueen yksinhuoltaja!), palkkaukseen ("lähde meille yrittäjäksi!", provisiopalkkaus, palkaksi näkyvyyttä jne.), pätevyyteen, työmatkaan tai vastaavaan liittyvät seikat. Persu-poliitikon terveiset näille ihmisille olosuhteista riippumatta ovat, että lisää karenssia, josta seuraa lisää taloudellisia ja inhimillisiä murheita. Tässä ollaan todellakin pienen ihmisen asialla. Vielä ongelmallisempaa on esittää työstä kieltäytyminen jonain massatyöttömyyden alkusyynä. Työ- ja elinkeinoministeriön tilaston mukaan työstä kieltäydyttiin tai ei haettu kokoaikatöitä vajaa 50 000 kertaa. Hui kauhia mikä luku, kunnes sitä aletaan kontekstoida. Työtarjouksia lähetettiin samana vuonna puolisen milljoonaa eli Työkkäri lähettää enemmän tai vähemmän randomilla työttömille MOL:in sivuilla olevia työnhakuilmoituksia, ja jos työtön syystä tai toisesta (näitä taas ei tilastoida) kieltäytyy TAI ei vain hae kyseistä työtä, ja tämä helähtää Työkkärin tutkassa, raapustetaan tilastoon yksi merkintä. Toisin sanoen, 50 000 tuhatta työtöntä ei piruuttaan kieltäydy työstä, vaan tilastomerkintöjä tehtiin tuon verran erilaisista syistä. Jatkossa näitä työstä kieltäytymisiä tulee eittämättä lisää, kun työttömiltä aletaan edellyttää oman osaamisensa ulkopuolelta tapahtuvaa työnhakua. "Kirvesmies Lötjönen, meillä on teille liikkeenjohdon konsultin vakanssia tyrkyllä haettavaksi! Miten niin ei ole pätevyyttä?? Hakekaa tai tulee karenssia!" Ja jälleen yksi yritys lakkaa rekrytoimasta julkisesti säästyäkseen järjettömien työhakemusten tulvalta. Ilta-Sanomilta olisi ollut myös paikallaan mainita, että ansioturva loppuu aikanaan ja sen jälkeen koittaa työttömällä paljon karummat ajat. Pitkäaikaistyöttömyyden myötä päädytään lopulta työvoimaviranomaiseten tukitoimien piiriin, käytännössä pätkittäisiin ilmaistöihin, joista ponnistaminen takaisin työelämään on jo kovin kovin vaikeaa. Työttömän helvetin alimman piirin häämöttäessä jokainen rationaalinen yksilö haluaa töihin, ennen kuin otsaluu iskeytyy siihen perusturvan tynnyrin pohjaan. Vielä enemmän paikallaan olisi ollut mainita, että ansioturva on 45 prosenttia palkan ja perusturvan, eli noin 650 euron erotuksesta. Toisin sanoen samankaltaisiin töihin palaaminen, johon ansioturva perustuu, ON AINA KANNATTAVAA. Näin on myös persu-pj Teurajärven laita. Muttä tämä viesti ei tokikaan syyllistäisi työttömiä samalla tavalla, vaan antaisi realistisemman kuvan siitä mitä se arki töiden loputtua on: aikaa ennen tulojen täydellistä romahtamista on rajallisesti. On todennäköisesti niin, että Ilta-Sanomat kulkee hallituksen asialla vain epäsuorasti. Emme elä putinilaisessa "ohjatussa demokratiassa" ainakaan vielä. Verkkomedian kannalta tärkeintä on saada klikkejä eli lukijoita ja niitähän tämänkaltaisella pökäleellä varmasti saa. Kun lyödään kritiikittä köyhiä pihalla olevan populistin suulla ja kun tämä höyryävä uutisläjä tekee vielä kierroksen blogosfäärissä, niin saadaan jutulle vielä lisää lukijoita. Kas, itsekin sen tässä vaatimattomassa blogissani tein. Tämän päälle voi levittää vielä uuden kerroksen uutislantaa esimerkiksi kommenttien tai kontraavien asiatuntijahaastettaluiden muodossa: "Tutkija tyrmää: kannustiloukku vain harvalla työttömyyden syy". Ja samalla hallitus myhäilee partaansa, kun kansalaiset tappelevat keskenään nettifoorumeilla, että onko ansioturva saatanasta vaiko ei. Journalistin ohjeita ainakin näennäisesti noudattavat valtamediat voisivat käyttää enemmän palstatilaa kokonaisuuden hahmottamiseen, jota on niin pirun vaikea tajuta ilman populistien sopan hämmentämistäkin. Työmarkkinoilla ja politiikassa eletään paradigman muutosta. Suomeksi sanottuna, vanhat sopimisen säännöt eivät päde enää. Korttelissa on uusi jengi. Talvi on tulossa ja Sipilä on syöny sen piirakan! Siksi on hiivatin tärkeää saada puolueetonta tietoa siitä, mistä esimerkiksi työttömyys nykyisellään johtuu, mitä on työttömän arki ja millä päätöksillä ihmiset saadaan oikeasti töihin ja millä taas vain säästetään julkisissa menoissa ja lisätään kurjuutta.

Mediasetien reviiritanssi

Nyt loppu leikki, sanoi Heikki! Suomalaiset mediatalot lähtevät tosissaan kilpasille Googlen ja Facebookin kanssa. Kimmokkeena on huoli mainosrah... korjaan, suomalaisesta journalismista. Suomen suurimmat mediatalot perustavat yhteisen organisaation jakamaan verkkovideoita ja mikä tärkeintä, keräämään mahdollisimman tehokkaasti niiden avulla tienattavat mainosrahat.

Viestintäteknokraattien hellyyttävää todellisuudesta irtaantumista kuvasi ehkä veikeimmin muinoin toimittajanakin työskennelleen Aller Median toimarin, Pauli Aalto-Setälän luonnehdinta Suomesta "pienenä baja-majana Euroopan laidalla". Ihanko tosiaan baja-majana, sellaisena virtsalle ja löysälle ulosteelle löyhkäävänä muovikapselina? Freudilainen lipsahdus vaiko kenties toimitusjohtaja-tason kömmähdys, jossa festareiden kusiputka ja bungalowi Azoreilla menivät sekaisin?

Leikki sikseen, on raikkaan innovatiivista ryhtyä kilpaan mainos-strategiat edellä, kun pitäisi pohtia että miksi yleisöä menetetään alati verkon videopalveluille, blogosfäärille sekä erinäisille sosiaalisille medioille. Ajattelutapa kuvastaa sitä setämäistä kuutamolla oloa, jolla koko internet-ilmiöön yritetään edelleen suhtautua wanhassa kunnon pemessä eli perinteisessä mediassa.

Keskisuomalaisen konsernijohtaja V-P Kangaskorpi kuvittelee tämän olevan kilpailukykyongelma. Troppina tähän tehoaa suomalaisten medioiden yhteistyö (eli kulujen karsiminen samoja sisältöjä jakamalla ja hallintoa yhdistämällä), sen tosiasian myöntämisen sijaan että lehdistö ei yksinkertaisesti tarjoa sellaista sisältöä, jota halutaan katsoa. Ja samaan aikaan toisaalla Keskisuomalainen käy jälleen yt-neuvotteluja ajaen alas verkkotoimitustaan, kuten saimme vuoden ensimmäisestä Journalistista lukea.

MTV Online Videon tuotepäällikkö Tapio Haaja analysoi, että "Eihän se ole sattumaa, että YouTube, Facabook [sic] ja muut toimijat tekevät monta asiaa oikein." Jätetäänköhän tässä nyt se oleellisin asia sanomatta, eli se, että Youtube ei ole suosittu siksi, että sen käyttöliittymä on sulava tai mainoksia myydään yhdeltä luukulta, vaan siksi, että sen sisällöntuotannosta vastaa koko internetiä käyttävä planeetta, luovan energian ryöpsähdellessä vapaana vailla rajoituksia päätoimittajaportaalta tai mainostajilta. Tilanne on täysin asymmetrinen, eikä perinteisillä medioilla ole mitään mahdollisuutta haastaa globaaleja toimijoita, ainoastaan noukkia murut pöydän alta. Ja tästä päästäänkin siihen oleellisempaan kysymykseen eli siihen sisältöön.

Mitä on se sisältö, millä mediatalot kykenevät kilpailemaan, ei kissavideoiden (kuten tässä Hesarin alentuvan itsetyytyväisessä ja virheellisessä jutussa kuvaillaan), vaan koko ihmiskunnan luovuuden kanssa, jota on kerätty esimerkiksi Youtubeen? Ei ainakaan maakuntalehdistön sketsiohjelmaa muistuttavilla puhuvilla päillä tai muka-hassuilla tietoiskuilla. Voiko hölmömpää ideaa olla, kuin pistää kirjoittamaan harjaantuneet toimittajat vaivautuneina hakemaan sanoja kameran eteen. Jos supliikki ei ole sydämet sulattavaa tai karisma kosmisen säteilevää, ei tuota mitään lisäarvoa tavata tekstiä videolle. Seuratkaa top-tubettajia ja pohtikaa: onko painopiste muodossa vai sisällössä? Ideaalitapauksessa toki kummassakin, mutta ensin tulee tyyli, vasta sitten se asia.

Sanoma-konserni tykkää toitottaa asiasisältöjen eli sen katoamassa olevan journalismin perään. Uutissähkeiden ohella kovia katsojalukuja konsernin streamauspalvelu Ruudussa keräävät "asiaohjelmat ja sarjat". Ykkösenä jyllää Tuomas Peltomäen ansiokas Uutisraportti, mutta joku voisi ehkä kertoa Sanomien verkkoviestinnästä vastaavalle, että Uutisraportti ei ole asiaohjelma eikä sarja, vaan satiirista komediaa, niin sanottujen feikkiuutisten muodossa ajankohtaisia aiheita käsittelevää hassuttelua. Myös perinteisen television puolella nähtävät Uutisraportti sekä Ylellä Jukka Lindströmin vetämä Noin viikon uutiset ovatkin parasta mitä suomalaiselle ajankohtaissatiirille on tapahtunut pitkään aikaan.

Pienenä ironisena sivuhuomiona, kertoo jotain surkuhupaisaa suomalaisen journalismin tilasta, että Uutisraportti on nimetty ehdolle Bonnierin suuren journalistipalkinnon saajaksi, kuten ohjelmantekijät itsekin naureskellen Facebookissa totesivat. Ei sillä, olen samaa mieltä, Uutisraportti ansaitsee kunniansa, mutta onhan siinä jotain hykerryttävää, että raskaan sarjan journalistien kanssa kisaa yhteiskunnallista stand up -komediaa heittävä tiimi. Tilanne on sama kuin jos The Daily Show olisi Yhdysvalloissa ehdolla Pulitzer-palkinnon saajaksi.

Toivoa siis on, jos sisältöön jaksetaan ja ymmärretään panostaa, mutta menneen vuosisadan massayleisöjen perään on turhan haikailla edes täällä jokseenkin vielä monokulttuurisessa Suomessa - paitsi jos joku jääkiekon maajoukkueistamme sattuu menestymään. Se taas on ihan toisen mittaluokan kysymys, että jos ja kun viestintä ja mediasisällöt yhä vain sirpaloituvat, niin mikä näistä jakelukanavista on se voittajakaakki. Kuluttajaa kun loppupeleissä kiinnostaa vähemmän, että miltä alustalta sisältöä katsotaan, kunhan se on hyvää ja helposti saatavilla. Mainostajalla on tässä kisassa aivan erilaiset intressit kuin mediataloilla. Tässä vaiheessa estradille tanssahtelevat netin kävijädataa tarjoavat ja hallinnoivat yritykset. Nyt vasta peli käy monimutkaiseksi.

Aiheen vaikeutta kuvastaa se, että toimittajat eivät osaa uutisoida edes oman talonsa nettidataa oikein. Puurot ja vellit menevät sekaisin, ennen kuin analyysin kattila on saatu edes tulille. Palataan Hesarin noin kaksi viikkoa sitten julkaisemaan juttuun, jossa retostellaan Sanoma-konsernin medioiden "videoverkosto" Ruudun, tuttavallisemmin Nelosen netti-television, lyöneen jopa Youtuben katsojamäärissä syksyllä 2015. Juttu perustuu kansainvälisen web analytics -jätin, eli suomeksi kävijädataa louhivan comScoren listauksiin Suomen suosituimmista sivustoista.

Ilmeisen hankalaksi rivitoimittajille asian tekee se, että comScore, päinvastoin kuin esimerkiksi TNS Metrix tai Alexa, ei julkaise kävijämääriä yksittäisten sivustojen osalta, vaan ryhmittäin. Ruutu.fin sijaan näemme Sanoma-ryhmän ja YouTuben sijaan Google-sivustot. Sanoman kakun muodostavat siis muun muassa Suomen ykkös-uutissaitti Ilta-Sanomat, HS.fi, Ruutu sekä monet muut konsernin sivustot. Googlen alta löytyy YouTuben lisäksi myös muun muassa itse hakukone Google.

Se todellinen ja sinällään huomionarvoinen comScoren sivulta löytyvä uutinen on se, että Suomessa elokuussa 2014 Sanoman sivustot päihittivät Googlen sivustot pienellä marginaalilla. Tilanne on comScoren mukaan ainutlaatuinen Googlen hallitsemassa maailmassa. Se, miltä asetelma näytti viime syksynä, on vaikea todentaa, koska Hesarin jutusta ei löydy mitään datalinkkejä ja comScoren sivuilta ei jostain syystä löydy tilastoja syksyn 2014 jälkeen.

Sitä on kuitenkin vaikea ilman tanakkaa todistusaineistoa uskoa, että pelkän Ruudun ohjelmat peittoaisivat Youtuben katsojamäärissä. Hesarin juttu sanoo Ruudulla olevan 2,7 miljoonaa katsojaa kuukaudessa. Finnpanelin tilaston mukaan Ruudun latausmäärät keikkuvat samoissa lukemissa Maikkarin Katsomon kanssa. Yle Areenan latausmäärät ovat noin kolminkertaiset. Joten oli Ruudun ja YouTuben kilpailusuhde mikä tahansa, on väite Ruudun ykkössijasta Suomen katsotuimpana videoverkostona täyttä potaskaa.

YouTuben katsojamääristä on vaikea löytää vastaavia tilastoja, koska palvelun rakenne on aivan erilainen eikä se ole mukana suomalaisten verkkosivustojen kävijävertailuissa. Tubeen voi ladata sisältöä kuka tahansa ja vuosiakin vanhat videot voivat kerätä katselijoita ja toisaalta, sama video saattaa olla ladattuna saitille useamman eri käyttäjän toimesta. Yhtä kaikki, viimeisen 28 päivän top-tilasto antanee jotain osviittaa: pelkästään Robinin tuoreinta musiikkivideota on ladattu 1,2 miljoonaa kertaa.

On aivan eri asia, puhutaanko yksittäisistä katsojista, yksittäisistä latauskerroista vai yksittäisistä sivustovierailuista. Toisin sanoen, Robinin videon 1,2 miljoonaa latausta on voitu tehdä sadan tuhannen Robin-fanin - tai yhden kiinalaisen botin - toimesta. Yksilöidyt katsojat ovat taas aivan eri asia, yksittäiset IP-osoitteet eli erilliset laitteet, jolla sisältöä katsotaan, taas eri asia. Hesarin jutussa puhutaan milloin mistäkin, joten ei ihme että kokonaiskuvasta on vaikea saada selkoa.

Asiaa hankaloittaa entisestään se, että eri analytiikkayritykset mittaavat kävijädataa eri tavoin. comScore yhdistää käyttäjäpaneelin tuloksia ja evästeinformaatiota, eikä ole huomioinut mobiilisurffaajia kuin vasta äskettäin. Tablettikäyttäjät ovat edelleen mysteeriryhmä. Kävijädataa voidaan louhia myös selainlaajennuksilla, verkkosivuston ylläpitäjien analytiikalla ja niin edelleen. Keskustelu siitä, mikä on paras ja luotettavin tapa mitata dataa, päättyy tuskin koskaan. Verkkotilastoinnin veteraani Alexan mukaan Suomen suurimmat saitit ovat Google.fi,Youtube sekä Facebook, Ruudun ollessa sijalla 58. TNS Metrixin viikkotilaston mukaan Ilta-Sanomien tavoittavuus on päälle kaksi miljoonaa, kun taas Ruudun vastaava on noin 300 tuhatta. Mikä tässä on siis totuus?

Mainostajaa taas kiinnostavat kävijäprofiilit, joiden avulla kohdentaa sanomaa sekä tietenkin mahdollisimman kattava tavoittavuus kohdeyleisössä. Google, YouTube ja Facebook ovat tässä valovuosia edellä suomalaisia mediataloja, kiitos palveluiden integroitujen käyttäjätilien ja auliisti luovutettujen yksityistietojen. Perinteiset mediat voivat vain unelmoida siitä datatulvasta, jota esimerkiksi Facebookin käyttäjät luovuttavat perhevalokuvia myöten markkinointiin.

Tilastojen valossa suomalaisten medioiden tilanne ei ole toivoton. Ohjelmaa streamataan Areenan, Ruudun ja Katsomon kaltaisten alustojen kautta paljon ja tämän kylkeen on hyvä lintata mainoksia. Vahvin asema on niillä, jotka tarjoavat jo entuudestaan esimerkiksi televisiossa suosittua tavaraa. Sisältöjen puolesta perinteisen median on turha edes kuvitella peittoavansa YouTuben kaltaista palvelua. Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan Tubesta katsotaan eniten musiikkivideoita, komediaa, tee-se-itse-opastuksia, lyhytfilmejä, live-konsertteja, tekniikkaan ja kokkaamiseen liittyviä videoita sekä kotivideoita, eli suurin piirtein kaikkea sitä mitä televisiosta ei näe. Perinteisten tv-kanavien streamauspalveluiden leipäheitto eli televisiosarjat löytyvät vasta sijalta kymmenen. Netti ja perinteinen media voivat täydentää toisiaan, mutta jos taisteluun lähdetään, tulee Internet voittamaan. Mahtipontisten videoverkosto-julistusten tekeminen on kuin pakkasilla housuun kuseminen. Sekin meuhkaaminen voitaisiin käyttää vangitsevan nettisisällön tekemiseen.

Vihan psykologiaa

Voiko ihanammin aamu enää alkaa! Polttopulloisku pakolaisten vastaanottokeskukseen, kertoi uutinen viime torstaina, kun netin avasin. Ja vielä täällä kotoisessa Keski-Suomessa. Tulee ihan lämmin ja pörröinen olo, kun ajattelen suomalaisia urhoja rohkeasti yön pimeydessä viskomassa palavaa ainetta niiden vääränväristen pesäkoloon. Siellä ne salakavalasti nukkuivat, eittämättä uneksien raiskauksista minareettien varjossa. Parempi tuhota ne syöpäläiset ennen kuin ehtivät lisääntyä, Petäjävedenkin isänmaallisiin maisemiin niitä alamittaisia oli jo soluttautunut neljäkymmentä. Kyllä sotaveteraanipappanikin herkistyisi, jos eläisi, kun näkisi miehekkäästi tuhotun terroristilapsen hiiltyneen ruumiin.

Elämme maailmanajassa, jossa tällainen maalailu ei ole vain helvetin synkkää sarkasmia. Eräille väkivallan kyllästämä kiero fantasia on taivahan totta. Elämme valtakunnassa, jossa kansanedustaja voi ehdottaa hymyssä suin ja perustuslaista piittaamatta yhden ihmisryhmän internoimista, joutumatta sen kummempaan vastuuseen totalitaristisista hourailuistaan. Elämme päiviä, jolloin valtion päämiehen puhe nostaa ääriaineksen rasistisen raivon ja unelmat verisestä väkivallasta aivan uudelle tasolle.

Toimittajien ammattilehti Journalisti julkaisi erittäin mielenkiintoisen jutun rasistisesta vihasta ja vihapuheesta. Oli hatunnoston arvoinen yritys toimittajalta yrittää kysyä uudemman kerran netissä riehuvilta trolleilta, että mitä sun päässäs oikein liikkuu, kun toivotat suvakkihuoralle kuolemaa. Ei ollut yllätys, että yhtä lukuunottamatta nämä sananvapauden säihkyvät ritarit eivät kadu sanomisiaan tai kykene juuri edes selittämään niitä.

Nostan esimerkin vuoksi yhden turhankin tutulla tavalla tympeän väistely-viisastelu-yrityksen, jonka variaatioita on saanut kuullä kyllästymiseen saakka sekä netti-vihaajilta että erään rasistiseksi leimatun puolueen kansanedustajilta:

"Kysytään siis turkulaisen Tero Laineen perusteluita omalle käytökselleen. 43-vuotias Laine välttyi esitutkinnalta, vaikka toivoi tekstiviestissään Pelkoselle, että ”seuraava kulttuuri rikastus osuu kohdallesi henkilökohtaisesti”.

Rasististen ja naisvihaisten keskustelujen terminologiaa tunteva ei voi erehtyä Laineen viestistä. Hän toivoo Pelkosen tulevan raiskatuksi.

”Se on toivomus”, Laine sanoo. ”Ei uhkaus.” 

Toivot siis että Pelkonen tulisi raiskatuksi? 

”Älä oo naurettava itte. Toi on just teidän toimittajien ongelma. Te käännätte kaikki asiat päälaelleen.” 

Viestiäsi on mahdoton tulkita muulla tavalla, kuin että toivot Pelkosen tulevan raiskatuksi. 

”Ei! Jos hän kirjoittelee tolla tavalla... Teillä toimittajillakin on vastuu mitä kirjoitatte.” 

En osaa tulkita viestiäsi muulla tavalla, kuin että toivot hänen tulevan raiskatuksi. 

”Se on teidän toimittajien ongelma.Ette te osaa tulkita paljon muutakaan.” 

Laine lopettaa puhelun."

Shakkimatti, suvakit.

Tätä mielisairasta vihaa on päivitelty ja voivoteltu jo turhankin paljon. Enemmän olisi paikallaan yrittää selittää ilmiötä, löytää kenties ratkaisuja tai edes tätä rasistista dementiaa lieventäviä keinoja. Eräs käsitys on, että viha ei johdu niinkään omasta epävarmuudesta, vaan hallinnan tarpeesta sekä vääristyneestä maailmankuvasta. Toisin sanoen, homofobiasta kärsivä ei ole itsekin kaapissa, vaan dominoiva mulkvisti, joka pelkää että hänet pakkonaitetaan tulevaisuuden liberaalissa dystopiassa jollekin tyynynpurijalle. Samalla tavoin rasisti ei välttämättä ole väkivaltaisen isän alistama ihmisraunio, vaan itsestään liikoja kuvitteleva päällepäsmäri, jonka synkässä maailmassa muukalaiset hiipivät rajojen yli kuin alienit ilmastointikanavissa.

Oleellista tässä on maailmankuvan vääristymä. Ihmisen on luonnostaan vaikea vihata tuttua naapuria, mutta kuvitellun sarjakuvahahmon lynkkaaminen onnistuu kyllä. Toisin sanoen, kun rasisti vihaa röyhkeästi älypuhelintaan rajalla räpläävää muukalaista, ei hän näe sukulaisiaan epätoivoisesti tavoittelevaa perheenisää vaan raiskaaja-terroristin, joka uhkaa välittömästä kaikkea hänelle tärkeää. Taustalla jyllää ilmiö, jota modernissa sosiaalispsykologiassa kutsutaan "naiiviksi realismiksi", pohjautuen vanhaan filosofian käsitykseen, jossa oletetusti pystymme havainnoimaan todellisuutta sellaisena kuin se on. Rasisti kuvittelee tulkitsevansa näkemäänsä oikein eikä osaa tai halua kyseenalaistaa tätä. Sillä ei ole väliä, onko tulkinta todellisuutta, vaan sillä, että se tukee rasistin maailmanselitystä.

Kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän tämän ajattelutavan vankeja. Aivan yhtä lailla vihervasemmistolaisen liberaalin mielikuvissa kangastelevat oikeistokonservatiivit, rasistit ja natsit edustavat jotain muutamaan ominaisuuteen typistettyä arkkityyppiä, joka oikeuttaa "vastapuolen" murheiden sivuuttamisen, ylenkatseen sekä suoranaisen vihan. Lain ja konkretian kannalta ero on toki siinä, että toistaiseksi maassamme tehdään polttopulloiskuja vain yhden porukan toimesta.

Naiivin realismin kanssa kulkee tandemissa vahvistusvinoumaksi kutsuttu mekanismi. Korvan taakse pistetään asioita, jotka tukevat omaa maailmankuvaa, kun taas sitä haastavat asiat pyritään kieltämään tai sivuuttamaan. Tämä ei ole pelkästään ihmisen valinnaista typeryyttä, vaan sille löytyy selittävä tekijä ihmisen biologiasta. Aivoja magneettikuvattaessa on havaittu, että kun tutkimukseen osallistuneille esitettiin heidän poliittisia näkemyksiä haastavia väitteitä, heidän rationaalisesta ajattelusta vastaava aivokuoren osa sai vähemmän verta, kunnes tasapaino palautettiin maailmankuvaa tukevalla väitteellä. Kärjistetysti sanoen, ihmisen joutuessa asenteidensa puolesta ristiriitaiseen tilanteeseen yrittävät aivot sammuttaa itsensä.

Ristiriitaa, joka syntyisi siitä, että rasisti tunnustaisi mamun olevan ihminen kuten hänkin, kutsutaan "kognitiiviseksi dissonanssiksi". Kovasydämisimmänkin on vaikea vainota ja tappaa, jos kohde ei kuvitella jonkinlaiseksi arkkipahaksi tai vaihtoehtoisesti epäinhimilliseksi syöpäläiseksi. Jotta ristiriidan kanssa kykenisi elämään, on se jotenkin rationalisoitava pois. Pahamaineisin ilmiön todentava psykologinen löytyy 40 vuotta takaa niin sanotusta Stanfordin vankilakokeesta, joka jouduttiin keskeyttämään "vanginvartijoiden" julmuuden karattua käsistä. Aivan tavallisten nuorten miesten oli selitettävä jollakin tapaa itselleen omaa sadismiaan, jotta kognitiivinen dissonanssi voitiin purkaa. Ilmiö on tuttu niin sodista kuin keskitysleireiltäkin. Samaan tapaan rasisti oikeuttaa vihaansa ja väkivaltaansa esimerkiksi perheen, elämäntavan ja isänmaan puolustamisella. Jos maahan saapunut muukalainen ei olekaan kuolettava uhka, mikä oikeuttaa vihan?

Internet on luonut olosuhteet, jossa vihaansa harjoittava kykenee maksimoimaan vahvistusvinoumansa ja minimoimaan kognitiivisen dissonanssinsa. Mouhoamalla samanmielisten kanssa keskustelupalstoilla ja massalinkittämällä MV-lehden kaltaista propagandaa, rasisti ruokkii vääristynyttä maailmankuvaansa. Samaan aikaan kontaktit todellisten ihmisten, kuten niiden maahanmuuttajien kanssa, ovat olemattomat.

Jos näin todella on, kaikkinainen väittely aiheesta vaikuttaa turhalta. Kuten Journalistin esimerkki osoittaa, edes rauhallinen asioiden kertaaminen ei saa piinkovaa rasistia myöntämään ylilyöntejään. Toisaalta, oli kyse rasismista tai mistä tahansa ääriajattelusta, julkista keskustelua ei käydä änkyröiden käännyttämiseksi vaan kahden vaiheilla arpovien eli sen arjen askareisiin kesksittyvän enemmistön vakuuttamiseksi. Mutta mikä avuksi, ennen kuin ääriaineksen urpoilu karkaa käsistä ja joku kuolee?

Vihaamisessa kelkan kääntäminen vaikuttaa mahdottomalta, mutta sen psykologiset mekanismit saattavat olla lopulta yhtä naurettavan yksinkertaisia kuin kaikki muutkin kädellisen refleksimme. Yksi tällainen on niin kutsuttu Benjamin Franklin -ilmiö. Vihaansa hukkuva henkilö saadaan tolkkuihin positiivisen tarvituksi tulemisen tunteen avulla. Jos vihaaja saadaan auttamaan vihansa kohdetta, on mahdollista että kognitiivisesta dissonanssista selvitäkseen henkilön on luovuttava vihastaan. Rasistikin kykenee rationaaliseen ajatteluun eikä siihen sovi, että tuli ojennettua auttava käsi raiskaaja-terroristille. Koska änkyrä erehtyi jelppimään, on maahan muuttaneen mörön pakko olla ihminen. Suoremmin sanottuna, rasistit on saatava tekemisiin maahanmuuttajien kanssa, tai jopa auttamaan näitä. Se on toki eri asia, onko moralaisesti oikein laittaa tavallisia maahanmuuttajia samaan huoneeseen Rajat kiinni -porukan kanssa. Mutta jotain kait on tehtävä, ennen kuin ensimmäiset polttouhrit ovat tosiasia.

Pelkokerroin - maahanmuutto-spesiaali

Poliisi ja Teemu Selänne tiedottavat: raiskaustuomioille annetaan rangaistus lepsuilusta. Raiskaajat penaltyboksin  kautta maasta ulos ja ikuinen ottelukielto.

Jälkipyykkikone ei ole vielä lopettanut pyörimistään eilisen ValavuoriSelänneGaten jäljiltä. Kiekkolegenda katsoi viisaaksi laventaa twiittauksiaan blogissaan. Ihan ensiksi haluan nostaa Karjala-lippistä Teemu Selänteelle, josta on kuoriutumassa yhteiskunnallinen vaikuttaja näin eläkepäivillä.

Seuraavaksi haluan naputtaa muutaman sanasen turhasta uhriutumisesta, toistemme ohi puhumisesta, asioista selvää ottamisesta ja niiden vahingollisesta yksinkertaistamisesta. Toisin sanoen, Selänteen ja meidän kaikkien olisi ihan himputin tärkeää erottaa toisistaan se, että saako oman mielipiteensä lausua ja se, että sen saa lausua, mutta että jos sanoo tyhmästi, niin saattaa saada kritiikkiä osakseen. Viime aikoina on näet toisteltu turhankin paljon sitä, että "minulla on oikeus sanoa mielipiteeni", kun on laukonut jotain aivan uunoa, ja sitten saapi siitä hyvästä saavillisen kakkaa niskaansa.

Näin loihe lausumaan myös Teemu Selänne, ikään kuin häneltä oltaisiin viemässä oikeus kertoa mielipidettään. Väännetään vielä oikein rautalangasta: kun sanot jotain ja joku sen jälkeen vaatiikin perusteluja tai aloittaa suoranaisen huutonaurun, niin se ei tarkoita sitä, että et olisi saanut sanoa mitään - vaan että sanoit jotain jäsentymätöntä, ellet suorastaan aivot sulattavan typerää. Kaikki mielipiteet eivät ole samanarvoisia, vaikka äiti sinulle näin on lohduttaakseen sanonut. Jos osaa perustella, on väittelypiireissä kovempi jätkä kuin jos vain aukoo turpaansa ja itkee päälle, että minullakin on oikeus.

Tämä ei onneksi ollut Selänteen blogikirjoituksen ydin, vaan se, että hän on huolissaan Suomesta ja turvallisuudesta. No, hienoahan se on, mutta kuten viimeksi eilen totesin, on yksi asia olla huolissaan ja toinen asia alkaa lietsoa hysteriaa. Selänteen huolen taustalla on ihan helvetin ymmärrettävä syy: ystävän lapsen joutuminen seksuaalirikoksen uhriksi. Karmaiseva paikka kelle tahansa, mutta ennen kaikkea uhrille itselleen sekä hänen lähiomaisilleen.

Se taas on toinen juttu, että ovatko nämä surulliset rikokset nyt tosiaan se oleellisin asia pakolaiskysymyksessä ja oikeuttaako se syyttömien ihmisoikeuksien polkemisen. Maahanmuuttokriitikkojen, eli suomeksi sanottuna rasistien mielestä kyllä, Selänteen mielestä ymmärtääkseni ei. Siksi olisikin tärkeää puhua yksittäisistä rikoksista yksittäisinä rikoksina, eikä pakolaiskeskustelun bonuskysymyksenä. Selänne kysyy myös, että onko se nyt jumaliste laitapeliä että raiskauksista tuomitaan puolet ehdonalaiseen. No, tämä ei toki päde törkeän raiskauksen kohdalla, josta napsahtaa aina ehdotonta. Yhtä kaikki, tämä on oman ja eittämättä massiivisen keskustelun aihe eikä liity sinänsä maahanmuuttoon. Suomen laki on käsittääkseni maamme eduskunnassa, ei Syyrian pakolaisleireillä raapustettu.

Maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden kannalta oleellisempaa on se, että millainen nalli napsahtaa, kun syyllistyy rikokseen. Selänne pohtii asiaa näin:

"Mielestäni on ilmiselvää, että rangaistus on kärsittävä. Rangaistuksen kärsimisen jälkeen rikoksen tulee vaikuttaa siihen, saako rikokseen syyllistynyt jäädä maahan. Rangaistuksensa kärsinyt tulee karkottaa Suomesta niin pian kuin se on mahdollista. Ymmärrän, että sodan keskelle ei ketään voida palauttaa, mutta heti olojen rauhoituttua karkottaminen tulee tehdä."

Järkevän oloista fundeeraamista. Ja kutakuinkin nykyisen järjestelmän mukaista. Toisin sanoen, mitä muuta kuin kovempia vankilatuomioita kiekkoveteraani tässä nyt peräänkuuluttaa, jää hivenen hämäräksi. Törkeään rikokseen syyllistyvä pakolainen karkotetaan maasta heti kun kotimaan tilanne sen sallii. Suomessa ei ole voimassa kuolemantuomiota, edes epäsuorasti. Raiskaajaakaan ei kansainvälisten sopimusten nojalla voi lähettää maahan, jossa hän kaiken todennäköisyyden mukaan pääsee hengestään.

Rasisteille ja muille kovan linjan veijareille asia on yhdentekevä. He edustavat mielipidettä, jonka mukaan yksilö - tai ainakin väärän värinen yksilö - menettää ihmisoikeutensa rikoksen tehdessään. Sivistys- ja oikeusvaltiossa taas  ei toimita näin. Kannattaa pitää mielessä se, että kun joku päättää tehdä esimerkiksi seksuaalirikoksen, ei repertuaarissa tämän jälkeen ole kuin huonoja ja vähemmän huonoja vaihtoehtoja. Kyse on enää siitä, että kuinka paljon yhteisöä voidaan suojella yksilön oikeuksien kustannuksella. Tämä pulma on vanha kuin taivas, eikä taatusti ratkea nykyisen pakolaiskriisin aikana.

Yleisen ilmapiirin kannalta ongelmallista on taas se, jos urheilustaramme laukovat blogeissaan asioita, jotka johtavat harhaan. Jos tavalliselle tallaajalle Selänteen blogin luettuaan syntyy käsitys, että mamu-raiskaajat pääsevät kuin koira veräjästä, on se pahimmassa tapauksessa mandaatti rasistiselle lainsäädännölle. Kun miettii millaista porukkaa hallituksessa tällä hetkellä istuu, ei ylilyöntien päätyminen valtakunnan lakiin ole täyttä utopiaa. On tärkeää viestittää, että kukaan ei Suomen lain mukaan selviä täysin rangaistuksetta ja pakolainenkin voidaan heivata maan rajojen ulkopuolelle, jos muiden kanssa eläminen ei onnistu.

Selänne heittää myös jotain sangen freudilaista:

"Ei voi olla niin, että antamamme turvan vuoksi Suomessa joudutaan pelkäämään rikosten uhriksi joutumista."

Tämä on juurikin se asian ydin, mistä tässä maahanmuuttajien rikollisuudesta meuhkaamisessa on kyse: pelosta. Tilastollisesti on todennäköisempää kuolla auto-onnettomuudessa, hukkumalla tai kaatumalla, kuin joutua ulkomaalaisen raiskaamaksi, mutta jäytääkö kansalaisia tällä hetkellä pelko tien päälle tai biitsille lähdöstä, kotona jakkaralle nousemista puhumattakaan? Ei tietenkään. Tuntematon pelottaa. Tässä tapauksessa en puhu kummallisen värisistä ja outoa kieltä puhuvista terroristi-raiskaajista vaan faktojen puutteesta, siitä että luullaan oikeuslaitoksen ja poliisin olevan toimettomana mamujen mellastaessa ja siitä, että kuvitellaan ylipäätään asian olevan yhteiskunnallisesti merkittävä uhka.

Maahanmuuttoon liittyy tukku haasteita, joista Suomessa opetellaan vasta keskustelemaan, mutta mikään niistä ei ole oikeuta muukalaiskammoa tai rasismia. Koska maahanmuutosta on muutoinkin aivan käsittämättömän vaikea saada aikaiseksi järjellistä dialogia, on mitä pöljintä sotkea siihen aihetta "Annetaanko raiskauksista riittävän kovia tuomioita ja jos ei, niin mitä sillä kovemmalla kurilla taas saavutettiinkaan?" - paitsi tietysti jos haluat pelata rasistien pussiin. Heille kun passaa vallan mainiosti, että kuin Pavlovin koiran tavoin, joka kerta kun kuulet sanan "mamu", ajattelet väkivaltaista seksuaalirikosta.