keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Ei ole niin pientä tikkua jotteiko siitä asiaa saisi

Polkupyörä - aikamme tappaja (jopa noin kahdessa promillen tuhannesosassa tapauksia). Kuva: Wikipedia
Sanomalehti Keskisuomalainen oli haastatellut poliisiylijohtaja Mikko Paateroa. Sisäisen turvallisuuden pääpomoa voisi haastaa monestakin asiasta, mutta verkkoon päätettiin nostaa se asia, mistä saadaan varmasti nettitäky: pyöräilykypärän käyttö sakon uhalla pakolliseksi!

Eipä aikaakaan (tarkalleen ottaen 3 tuntia ja 54 minuuttia), kun esimerkiksi Iltalehti jo siteerasi Keskisuomalaista. Ja maakuntalehden toimituksessa päästään kilistämään taas kahvikuppeja läpimenon kunniaksi.

Mutta se mikä tässä aiheessa jälleen jäi joko toimittajilta tarkistamatta tai tietoisesti mainitsematta on se, että onkos tässä nyt ollenkaan yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta kyse. Ainakin keskustelupalstoilla huutelu viuhuu niin sakeassa mutu-sumussa, että faktoilla asian valaisu on kuin myrskyyn huutaisi.

Vuonna 2010 tehdyn kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan Suomessa pyöräilyn harrastajia oli 16-65-vuotiaista noin 845 000. Henkilöliikennetutkimuksen (2004-05) mukaan vajaa kymmenesosa työmatkoista tehdään fillarilla. Olettaa sopii, että ei-harrastajiksi itsensä katsovia ja moottoriajoneuvolla duuniin matkustavia, mutta silti silloin tällöin munamankelin satulaan hyppääviä on paljon enemmän, vähintään alun toista miljoonaa.

No entäpä sitten näitä pelättyjä ilman kypärää sattuvia pyöräilykuolemia, jonka vuoksi on vuodesta toiseen uhrattava palstatilaa ja Paateron visioimassa tulevaisuudessa myös poliisiresursseja? Vuonna 2009 kuoli onnettomuuksissa 23 pyöräilijää. Seuraavana vuonna luku oli 27. Vuoden 2009 menehtyneistä 18 pyöräili ilman kypärää ja liikenneonnettomuuksia tutkivan lautakunnan mukaan puolet näistä eli 9 (!) olisi pelastunut kypärän käytöllä.

Selvennyksen vuoksi: näidenkin yhdeksän hengen menetys on tragedia ja omaisille aivan kamalaa. On kuitenkin niin, että elämästä ei kukaan ole selvinnut hengissä ja onnettomuuksia tapahtuu. Se mikä jätetään usein mainitsematta, koska se ei tue propagandaa, on että puolessa onnettomuustapauksista pyöräilykypärän käyttö on yhtä tyhjän kanssa.

Silti, jos sen käyttö ei tunnu kohtuuttomalta rasitteelta, kannattaa kypärä ilman muuta päähän laittaa. Tästä on kuitenkin pitkä matka siihen, että poliisi sakottaa ammattikoulun nurkillä kypärättömiä teinejä ja perjantai-iltana kaupungille viihteelle saapuvia satoja ja tuhansia satunnaisfillaroijia. Ei muuta kuin jonoon vaan ja lompakko esiin!

Jotta tämä yhdeksän - tai kurjempana vuonna 12 tai 15 - menehtyneen lukema saa perspektiiviä, Suomessa kuoli vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan tuberkuloosiin 49 ihmistä. Kyllä, vanha kunnon dickensiläisten romaanien tubi vie manan majoille viisi kertaa enemmän väkeä kuin vältettävissä oleva kypärättä pyörällä kuoleminen.

Entä miksi ei kauhistella kansan todellisia tappajia, tapaturmaisia kaatumisia ja putoamisia: 1156 kuollutta! Jopa myrkytyksiin kuolee vuosittan noin 250 ihmistä ja ei, tämä ei sisällä alkoholimyrkytyksiä. Milloin poliisi alkaa valvoa arsenikin väärinkäyttöä?!

Suomalaisia kuolee ylipäätään tapaturmaisesti yli 2200 ihmistä vuodessa. Alati otsikoissa reviteltyjä maaliikennekuolemia tästä on alle kymmenesosa. Asia on niin, että ihmisiä kuolee mitä kummallisimmista syistä eikä sille mahdeta mitään edes anaalisesti maailmaa pehmustavassa sosiaalivaltiossa. Tämä kannattaa pitää mielessä ensi kerralla kun media tai hieman jo todellisuudesta irtaantunut poliisiylijohtaja yrittää lietsoa elämän pelkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti