Lakkaa lyömästä itseäsi, tyhmä

Suomi - tuo kansakuntien Milhouse.

Peruskoulussa oli kovin hauskaa napata kaverin ranteesta kiinni ja alkaa huitoa kädellä kaverin omaa naamaa. "Miks sä lyöt itseäsi?", kuului näsäviisas kuitti toisen yrittäessä rimpuilla irti jekuttajan otteesta. Noin vuosi sitten Suomen kansa päätti ryhtyä lyömään itseään kollektiivisesti. Tässä tapauksessa kansan ranteesta turpeana paisuva nyrkki on tatuoitu sanoilla "libertarismi", "yksityistäminen" ja "köyhät kyykkyyn". Vähemmän kuvainnollisesti sanottuna: äänestimme eduskuntaan porukan, joka on urakalla ajamassa alas suomalaista sivistysvaltiota, osaamista ja elintasoa - kaikki pienen taloudellisen eliitin etujen hyväksi. Ja me olemme liian typertyneita tajutaksemme mitä on tapahtumassa.

Tehdään pieni mutka ennen kuin palataan siihen, miksi ennen niin viisas kansakunta mukiloi itseään takaisin agraari-aikaan. Tämä ilmiö ei nimittäin rajoitu vain Suomeen. Yleltä tuli keskiviikkona mainio Ulkolinja-dokumentti Missä innovaatiot syntyvät? Jos et sattunut näkemään sitä töllöttimestä, kannattaa dokkari käydä tsekkaamassa Yle Areenasta, jossa se on nähtävissä vielä neljän viikon ajan.

Tai mainio on ehkä väärä sana kuvaamaan ohjelmaa. Jäätävä. Lannistava. Raivostuttava. Nämä ovat lähempänä niitä fiiliksiä, jotka dokumentti herätti. Lyhyesti kerrottuna: lähes kaikki ne innovaatiot, joihin nykyinen kulutuselektroniikkateollisuus, eli ne kansainvälisen kapitalismin menestystarinat, perustuvat, ovat syntyneet julkisin varoin yliopistoissa ja erilaisissa tutkimushankkeissa: akut, gps, kosketusnäytöt, kamerat, internet, mobiiliteknologia ylipäätään. Yksityisen rahan ansiot kutistuvat tässä vertailussa säälittäviksi. Jostain syystä meille kuitenkin tuputetaan tarinaa, jossa innovaatiot syntyvät kapitalistilla markkinoilla ja sen vuoksi onkin ihan ok alkaa ajaa alas julkisesti rahoitettua koulutusta ja sivistystä. On syntynyt järjestelmä, jossa verorahoin kustannetaan se valtava infrastruktuuri, koulutus ja tutkimus niille juuttaan hilavitkuttimet, joita sitten 800 euron kappalehintaan myydään, mutta jossa voitot kulkeutuvat yksityisiin taskuihin. Mitä aggressiivisemmin yrityksen toiminta on "verosuunniteltu", sitä vähemmän valtio, eli me kaikki tavalliset ihmiset, pääsee ottamaan edes osan omastaan takaisin.

Toinen dokumentin esimerkki koski lääketeollisuutta, jossa julkisrahoitteinen terveydenhuolto suoraan luo markkinat eli valtavan kysynnän lääketeollisuuden tuotteille. Tuotteille, joiden taustatutkimus on tehty julkisrahoitteisissa yliopistoissa tai parhaassa tapauksessa, kokonaan näissä julkisissa laitoksissa, mutta jotka sitten "kaupallistetaan" eli myydään lääketeollisuudelle. Mutta sen sijaan, että sekä markkinat että lääkkeiden peruskivet luova valtio pääsisi sanomaan sanasen lääkkeiden hinnoitteluun, onkin se jostain merkillisestä syystä yritysten hallussa. Toisin sanoen, julkinen terveydenhuolto, jonka me veronmaksajat maksamme, rahoitaa lääketeollisuuden voitot. Mitä enemmän lääkefirma laskuttaa, sitä kalliimpaa on sairaanhoito.

Ja tästä päästään takaisin tämän päivän Suomeen. Olette kenties kuulleet Helsingin sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavasta apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädystä (kok.), joka kävi puoluetovereiden suosiollisella avustuksella kääntymässä Hesan Stadin johdossa järjestelemässä terveyspalveluita paremmin yksityiselle sektorille myytävään muotoon. Kyseessä on se sama Laura Räty, joka Stubbin hallituksen sosiaali- ja terveysministerinä ei hahmottanut, että kuinka moni oikeasti muka tienaa alle 2100 euroa kuussa.

Nyt Räty siirtyy Helsingin kaupungillekin terveyspalveluita tarjoavan Terveystalon johtoryhmän jäseneksi, vastuualueenaan mikäs muu kuin valtakunnalliset palvelut julkiselle sektorille. Mieletön tsägä! Nyt Räty voi kätevästi kaupata yksityisiä palveluita järjestelmälle, jota hän on ollut itse rakentamassa. Ainoa erotus on se, että ennen verovaroin kustannetut lääkärikäynnit tuotettiin ja maksettiin julkisella sektorilla, nyt julkinen sektori maksaa ne pörssiyhtiöille. Esimerkiksi Terveystalon omistavat kansainväliset pääomasijoitusyhtiöt, kuten EQT VI. Ja mikään ei kerro välittämisestä ja yhteisestä hyvästä kuten tuollainen kirjaihirviö.

Viisastelut sikseen, vaikka uskoisi poliitikkojen paskapuheita, on siltikin hyvin hyvin hyvin vaikea käsittää, mitä hienoa on palveluiden yksityistämisessä. Se kun ei tunnetusti ole halvempi, vaan kalliimpi ja monessa suhteessa heikompi tapa tuottaa palveluita. Perusteluita voi lukea vaikka Savon Sanomista, Taloussanomista tai englanniksi katastrofaalisten yksityistämiskokeiluiden riivaaman Britannian asioita seuraavasta The Guardianista.  Laura Räty laulaa tutun litugian oman johtajien tuolileikkinsä kohdalla: "en ole tehnyt mitään laitonta", "saa kai sitä työpaikkaa vaihtaa", jne. Tarkemman analyysin tästä puhalluksesta voi lukea esimerkiksi Imagelle kirjoittavan Uuninpankkopojan ansiokkaasta blogista.

Ja se tässä onkin surullista. Järjestelmä mahdollistaa tämän kaltaisen härskin junailun ja voitte olla varmoja, että historian kokoomuslaisinta politiikkaa harjoittava hallitus ei taatusti tule tekemään asialle mitään, päin vastoin. Eli jos tekee mieli lällätellä itseään täynnä oleville stadilaisille Rädyn suhmuroinnista, niin jäitä hattuun, sama kusetus koskee meitä kaikkia. Nyt samalla listalla ovat esimerkiksi postin palvelut, josta hallitus on suuressa viisaudessaan tekemässä pörsisyhtiötä. Olisi kerrassaan huvittavaa, jos se ei olisi niin helvetin masentavaa, että samassa yhteydessä kun kriittisen tärkeitä yhteiskunnallisia palveluita ollaan rusikoimassa ison bisneksen käsikassaroiksi, jaksetaan vielä jeesustella jostain yhteiskuntavastuusta. Todellisuus kun on osoittanut toistuvasti, että parasta yhteiskuntavastuuta on pitää julkiset palvelut julkisina, ilman että pörssiyhtiöiden voitontavoittelu alkaa syövyttää niitä sisältä.

Miksi näin sitten tapahtuu ja miksei kukaan tee mitään? Osittain on varmasti kyse siitä, että kukaan ei osannut ennustaa edellisten eduskuntavaalien alla, että miten kylmät tuulet alkavat puhaltaa keskustajohtoisessa Suomessa. Osittain kyse lienee siitä, että keskivertoäänestäjä päättää ehdokkaansa yksittäisen asian pohjalta, kelaamatta asioita sen laajemmin. Sote-uudistus tuskin on ollut monenkaan mielessä kirkkaana, kun on päätetty äänestää sitä jämptilta vaikuttavaa ex-kiekkoilijaa, jossa mikään piirre ei erityisemmin ärsyttänyt.

Osa taas äänesti perussuomalaisia siinä uskossa, että köyhää ei enää kyykytettäisi. Tuo illuusio on karissut aikaa sitten ja se näkyy persujen romahtaneessa kannatuksessa. Ja osa taas on ihan aidosti sitä mieltä, että kansallisen omaisuuden myyminen sijoitusyhtiöille on parasta sitten Thatcherin. Osuin sattumalta mutkan kautta erääseen kokoomusnuorten keskusteluun, jossa debatin näennäisen akateemisesta otteesta huolimatta oltiin ihan tosissaan sitä mieltä, että Suomessa on 500 000 lusmua, jotka ovat vain liian laiskoja menemään töihin. Ironista kyllä, näiden 20-jotain-vuotiaiden libertaristien mielestä nykyisen hallituksen toimet ovat täydellisen riittämättömiä. Oikealta ei tuule vielä alkuunkaan tarpeeksi kovaa.

Vimmainen yksityistäminen taas ei ole kummoinenkaan mysteeri, jos katsoo vaikka tapausta Laura Räty. Voitte luottaa siihen, että terveydenhuoltobisneksen johtopaikoilla uraansa tekevä entinen poliitikko tulee saamaan hövelien johtotehtävien muodossa tuntuvan korvauksen panoksestaan "yhteisen hyvän eteen". Yhteinen hyvä tarkoittaa tässä tapauksessa Terveystalon, Mehiläisen ja muiden vastaavien yritysten omistajia ja johtoryhmiä. Tämä kaikki on osa ilmiötä nimeltä finansialisaatio, josta horisin jo edellisessä blogikirjoituksessani. Tässä ei tosiaan ole mitään laitonta, joten me tavikset emme voi näin jälkikäteen muuta kuin nillittää asiasta. Jokainen Rätyä äänestänyt voi toki vilkaista peiliin ja miettiä, että tuliko aikoinaan äänestyskopissa tehtyä viisaasti.

Samaan aikaan koulutusleikkaukset ovat alkamassa tehdä konkreettista tuhoa. Savonlinnan opettajankoulutus lopetetaan osana Itä-Suomen yliopiston säästöjä, jotka taas ovat hallituksen määrärahapolitiikan seurausta. Savonlinnalle seuraukset ovat katastrofaaliset, muulle maalle vain ikävät. Vielä jäätävämpää on pohtia sitä, että pääministerimme on olevinaan aidosti yllättynyt, että koulutusleikkauksilla on tällaisia vaikutuksia. Jos valtakunnan johdossa hahmottaminen on tätä luokkaa, niin ei ihme että brutaalit leikkaukset sujuvat vauhdilla. Ilmeisesti tässä vanhojen miesten vauva-kerhossa keskitytään vain positiivisiin mielikuviin.

Masentavinta tässä on se, että samoin kuin asevoimien, toimivan koulutus- tai terveydenhuoltojärjestelmän uudelleen rakentaminen on ihan helvetin paljon hitaampaa ja vaikeampaa kuin sen alasajo tai sijoittajille myyminen. Nyt se kuitenkin on ja on ollut jo pitkään käynnissä. Nykyisen porvarihallituksen sote-fantasiassa kunnalliset terveyspalveluiden tuottajat on yhtiöitetty, jolloin ne siirtyvät virkamiesvastuusta pörssilain piiriin. Jokainen voi tuosta mallista etsiä sitä yhteiskuntavastuuta ja sen jälkeen erikseen Laura Rädyn kaltaisille junailijoille avautuvia mahdollisuuksia. Ja tästä olemme vastuussa lopulta me kaikki. Me itse päätimme yhdessä, että tällaista meininkiä pitää saada lisää. Seuraavat eduskuntavaalit ovat kolmen vuoden päästä. Sitä ennen käydään kuntavaalit.

Jatkammeko itsemme lyömistä ja kyykyttämistä, vai alammeko vihdoin havahtua siihen, että eliitin ryöstöretki suomalaisen kansallisomaisuuden kimpussa ei lopu, ellemme me itse pane sille pistettä. Apatia ja asioista pihalla olo pelaa vain vallitsevan järjestelmän pussiin. Lakkaa siis lyömästä itseäsi, tyhmä!

Turpa kii ja tehkää niinku sanotaan eli Suomea nostamassa vai kusettamassa

Tämä uljas näky voisi olla Intian sijaan myös Suomesta. Tee työtä, jolla on tarkoitus - vain 4,5 eurolla päivässä. Vielä on kilpailukykyloikkaa tekemättä!

Ekonomistien keskuudessa pyörii käsitys, jonka mukaan hallitukset eivät voi tehdä talouden suhteen juuri muuta kuin säheltää sen reunoilla. Tavallisen kansalaisen vinkkelistä joka neljäs vuosi valittavat tyhjänpuhujat voivat tehdä kovin vähän suhdanteita kääntääkseen. Tämä lienee sitä enemmän totta, mitä läpikotaisemmin yritysmaailman ja raharikkaiden saavutettuja etuja puolustavat pääsevät peukaloimaan päätöksentekoa. Pankkiiri-keinottelija Nalle Wahlroosilla on tunnetusti enemmän poliittista vipuvartta kuin lähiö-pubin elämäntaiteilija Kalle Wahlroosilla.

Tässä on kohta vuoden päivät yritetty ajaa käärmettä pyssyyn eli saada Suomen taloutta nousuun lähihistorian oikeistolaisimman hallituksen toimesta. Saavutuslistalla on lähinnä etuuksista, koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaamista sekä työturvan heikentämistä. Perusteluiksi on tarjottu sitä vanhaa liturgiaa: rahat ovat kuulemma loppu ja on pakko leikata. Se on taas ihan toinen juttu, että onko valtion velasta huolehtiminen tärkeämpää kuin kasvusta, työllisyydestä ja ylipäätään neljää vuotta kauemmasta tulevaisuudesta. Tai että valtion velka on ihan eri juttu kuin perus-janarin pankkivelka. Suomi nousi suosta koulutuksella, mutta jostain syystä nykyinen hallitus ajattelee, että tulevaisuuden työpaikkoja luodaan kansaa tyhmentämällä ja osaamista heikentämällä.

Tämä ei ole ainoa intuitiota vastaan sotiva piirre porvarihallituksen järjen juoksussa. Kun kasvu on pitkälti kotimarkkinoiden varassa, niin luulisi ostovoiman heikentämisen vain pahentavan tilannetta. Eli kun köyhällä ei ole senkään vertaa varaa ostaa makkaraa leivän päälle, kauppa kärsii ja lisää porukkaa pistetään kortistoon. Ja sitten pitää leikata taas. Onhan se eräänlaista toimintaa tämäkin, peiton jatkaminen toisestä päästä.

Kovin paljoa järkeä ei ole hallituksen perusteluissa muiltakaan osin. Entisen yhteiskuntasopimuksen, nykyisen kilpailukykysopimuksen tiimoilta on toistettu mantraa, että suomalainen työ on liian kallista ja kunhan vain duunareiden ökypalkat saadaan painettua maan rakoon, niin johan alkaa vienti vetää. Samaan aikaan taloustutkijat yrittävät muistuttaa todellisuudesta, eli että vientiteollisuudessa palkkojen osuus kustannuksista on noin 15 prosenttia. Paljon puhuttu viiden prosentin "tuottavuushyppy" palkkakustannuksissa parantaisi kustannustasoa siis vain noin prosentin. Mutta ei anneta faktojen ja logiikan sotkea hyvää kurjistamispolitiikkaa. Kuten kokoomuksen kiikkerällä puheenjohtajapallilla vielä itkunsekaisia twiittejä tykittävä Alexander Stubb luonnehti: nyt tehdään kokoomuslaisinta politiikkaa ikinä! Olkaa porvarit ylpeitä.

Tilastoja pyörittelemällä saadaan aikaan kaikenlaisia vekkuleita väitteitä. Ja kun kansalainen on keskimäärin täysin pihalla taloustutkimuksesta ja tilastotieteestä, uppoavat poliitikkojen talousteoriat julkisuudessa kuin puukko mummoon. Tuottavuudesta on jauhettu paljon. Jos tuottavuutta kuvataan bruttokansatuotteen (tiedäthän toki mistä se koostuu?) ja väestön funktiona eli jaetaan BKT maan väkimäärällä, on Suomi tällä hetkellä EU:n hännänhuippuja. Toisaalta, jos BKT jaetaankin tehdyillä työtunneilla, onkin Suomi yksi Euroopan tuottavimmista maista, kuten Talouselämä juuri uutisoi. Toisin sanoen, työn teko itsessään on Suomessa jo kovin tuottavaa eikä sitä tämän tiedon valossa ole mitään järkeä alkaa sorkkimaan. Työtä ei vain tehdä määrällisesti niin paljon meillä kuin muualla. Eli Suomessa joko työpäivät ovat liian lyhyitä, lomat liian pitkiä tai mikä vielä todennäköisempää, meillä on liian vähän ihmisiä työllistettyinä.

Toinen tilastoharha syntyy kun ministeri vertaa työttömien määrää avoimien työpaikkojen määrään. Sisäministeri Petteri Orpo (kok.) loihe kirjoittamaan netissä, että "työllisyyden hoito on Suomessa epäonnistunut, kun työttömiä on lähes 378 000 ja samaan aikaan kuitenkin on yli 61 000 avointa työpaikkaa." Jää hieman mystiseksi, että mistä tuo 60 tuhatta avointa työpaikkaa on revitty. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna maassa oli keskimäärin noin 28 900 avointa pestiä, työvoima hallinnon sivuilla on noin 18 tuhatta. Toki kovin moni työpaikka laitetaan hakuun ja täytetään ihan muita reittejä, mutta yhtä kaikki. Tämäkään ei ole asian ydin vaan se, että miksi avoimia työpaikkoja on ylipäätään niin paljon. No siksi, että liian moni niistä ei ole kunnon työpaikka ensinkään.

Työvoimahallinnon 18 tuhannesta pestistä vain kolmannes oli yli vuoden mittaiseen työsuhteeseen - osa näistäkin pidempiä määräaikaisuuksia. No kelpaisihan perkule sellainenkin, mutta entä nämä loput? Iso osa osa-aikasuuksista, työpätkistä ja jopa suoranaisista nolla-työsopimuksista eli "tule töihin tarvittaessa, työtuntimääriä emme takaa" on pääkaupunkiseudulla, missä elinkustannukset huitelevat kaukana muuta maata edellä. Yhtälö on perin vaikea monelle työttömälle. Kunnollisia mahdollisuuksia toimeentuloon osaavalle ja koulutetulle väestölle on siis naurettavan vähän. Mutta nythän pystyvä työministerimme Jari Lindström (ps.) hätistää kepillä nämä lusmut töihin, tilastoista ja pätevyydestä viis.

Samaa todellisuudesta irtautunutta liturgiaa saarnaavat myös Elinkeinoelämän keskusliiton ja porvarihallituksen naftaliinista kaivamat yrittäjäpatruunat, kuten äskettäin Ylellä ääneen päässyt perheyrittäjä Timo Prihti, joka "pistäisi työn vieroksujat kuriin". Ah, kuinka maaliin osuvaa ja ajan hermolla olevaa argumentointia. Mutta kuten tässä on ennenkin manattu, syyllistämällä työttömiä voivat päättäjät sluibailla vastuustaan eli siitä, että paitsi he eivät kykene luomaan työpaikkoja, he eivät kykene havainnoimaan edes todellisuutta.

Sen lisäksi, että duunarin vika on deflaatio ja inflaatio, idänkaupan romahtaminen sekä kestävyysvaje, piiskaa yrittäjä Prihti retorista ratsuaan yhä lujempaan vauhtiin, toimittajan nyökytellessä kuin papukaija. Prihti toistaa ensin yllä mainittujen tilastojen vääriksi osoittamat väitteet, että työvoimakustannuksia pitäisi saada alemmaksi jotta vienti vetäisi ja että tuottavuus on huono. Mutta sitten lyödään löylyä kiukaalle oikein urakalla: mitä jos poistettaisiin tuo yrittäjiä kiusaava yhteisöverokin tykkänään, niin kuin Virossa, tuossa oikeudenmukaisen tulonjaon mallimaassa. Ja tästä päästään jälleen jäljille siinä, että mistä tässä suuressa puhalluksessa on oikeasti kyse.

Meillä on jo kosolti esimerkkejä siitä, kuinka yhteisöveron alentaminen ei hyödyttänyt työllisyyttä tippaakaan, vaan toimitti lisää vettä siihen myllyyn, jota maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki kutsuu finansialisaatioksi. Tämä tarkoittaa ilmiötä, jossa "Rahoituslaitoksilla ja rahoituseliitillä on yhä enemmän valtaa suhteessa kulut­tajiin, yrityksiin ja talouspolitiikan päät­täjiin. Finansialisaatio ja eriarvoisuuden lisääntyminen ruokkivat toisiaan." Suomessa tämä on nähty muun muassa täysin härkiksi käyneessa osinkojen jaossa. Ylimääräista rahaa ei suinkaan investoida, vaan se kupataaan osinkoina ulos firmasta.

Oikealta hailaava yhteiskunnallinen eliittimme on tajunnut, että nyt jos koskaan on semmoiset löysät housuissa, että läpi saattaisi mennä vaikka kuinka tyly eriarvoistamispolitiikka. Nyt jos koskaan kannattaa runnoa läpi paikallinen saneleminen.. korjaan.. sopiminen, hallintarekisterit, verojen ja työnantajamaksujen alennukset, etuuksien leikkaamiset sekä maksimoida kaikkinainen kerman päältä kuorinta pienelle eliitille, ennen kuin se väistämätön vastaliike alkaa.

Se, että tajuavatko Timo Prihtin kaltaiset, "palkkakuopassaan" kipuilevat johtajat puheidensa sisältöä on sivuseikka. Rikkaat ovat harvoin sitä mieltä, että nyt on tarpeeksi rahaa tai että työtön ei olisi itse syyllinen ahdinkoonsa. Oleellisempaa on se, miltä talouden päätöksenteko näyttäytyy julkisuudessa, pitääkö sitä koskeva tieto paikkaansa ja tajuavatko äänestäjät milloin heitä vedätetään. Sipilän hallituksen kannatus on surkea, mutta voisi olla surkeampikin. Vielä tärkeämpää olisi se, että kun seuraavan kerran kokoonnumme valitsemaan joukostamme päättäjiä, muistaisimme meiningin keväältä 2016.

Keskustan kannatus keikkuu mystisesti edelleen 20 prosentissa, vaikka sen joukoista päättäjiksi on nostettu sellaisia hahmoja, kuten Anne "Tulin vain kääntymään politiikassa" Bernerin kaltainen elitistinen junailija, joilla ei ole minkäänlaista käsitystä tavallisten ihmisten arjesta. Olisi syytä pitää myös mielessä pääministeri Juha "Mitä pahaa on hallintarekistereissä" Sipilän kyvyttömyys kuunnella talouden asiantuntijoita, eli näitä kaiken maailman dosentteja, tai tehdä johtopäätöksiä yleisestä ilmapiiristä, oikeudenmukaisuudesta nyt puhumattakaan.

Kun Suomen talous yrittää sinnikkäästi toipua Nokian kännykkäteollisuuden ja pakotteiden kuristaman Venäjän kaupan romahtamisesta, on jotenkin typerryttävän hölmöä kuulla valtakunnan johtajien länkyttävän palkkaprosenteista, kun todellisuutta on se, että täällä Härmässä ei valmisteta tuotteita, jotka kelpaisivat maailmalla kaupaksi. Ongelma ei ole kustannusten taso, vaan viennin niukkuus ja yksipuolisuus. Mitä luulette koulutus- ja tutkimusleikkausten tekevän innovaatioille ja tuotekehitykselle?

Palkkoja alentamalla voimme toki juosta kilpaa pohjalle ja tehdä Suomesta Intian kaltaisen matalan työvoiman maan. Ei se hyvinvointia lisää, mutta ainakin saadaan jengi nälkäpalkalla töihin. Tai sitten voimme satsata korkean jalostusasteen tuotekehitykseen, luoda uutta ja kiinnostavaa teollisuutta ja tehdä tuotteita, joita kukaan muu ei tee yhtä hyvin, Ikeoita ja Spotifyita, kuten eräässä naapurimaassa. Tulevaisuudessa työvoiman osuus kustannuksissa tulee vain laskemaan. Tehtaita pyörittävät automaatio ja robotit. Suomi voi olla tämän vallankumouksen kärjessä tai sitten voimme kasata halvalla lenkkareita ja taulutelevisioita niille muille kansakunnille, jotka ottavat paikan aallonharjalla meidän sijaamme.