keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Aihetodisteiden alttarilla


Mitä yhteistä on Vladimir Putinilla, Recep Tayyip Erdoganilla, Donald Trumpilla ja Juha Sipilällä? Kaikkien mielestä lehdistö on syvältä.

Kuka taas edellisistä ei kuulu joukkoon? Trump. Kaikki muut ovat vaientaneet kotimaassaan toimittajia.

Leikki leikkinä, riippuen sanojasta ja näkökulmasta, pääministerimme ja Yleisradion johto ovat korruptoituneita ja läpeensä mätiä tai sitten harmillisten yhteensattumusten summasta on kasvanut jotain elämää suurempaa draamaa.

Kaikki alkoi Juha Sipilän Terrafame-sidoksista. Aiemmin Talvivaarana tunnettu murheenkryyni tarvitsi jälleen lisää rahaa, jotta Kainuussa sijaitseva kaivos voisi yrittää vielä hetken ponnistella kannattavuuden puolelle, toivottavasti ei liikaa ympäristöä pilaamatta. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti marraskuun alussa rahoittaa vielä 100 miljoonalla eurolla Terrafamen toimintaa. Kiusallisen asetelmasta teki se, että kyseisen valiokunnan puheenjohtajana istuu pääministeri Sipilä, jolla on suvun kautta kytköksiä Terrafamen alihankkijoihin. Ei tarvitse kummoista mielikuvitusta, jotta voi hahmottaa kuka Terrafame-rahasta voisi mitenkin hyötyä. Sipilän olisi pitänyt tajuta jäävätä itsensä prosessista, vaikka toistaiseksi mitään väärää ei olekaan todettu tapahtuneen. Sipilälle itselleen esteellisyys-dilemma pälkähti päähän vasta viime lauantaina, kun hän pyysi jälkijättöisesti oikeuskansleria selvittämään asiaa.

Rautalangasta väännettynä: asiaa näyttää pahalta, mutta ei toistaiseksi todistetusti ole sitä.

Tarinan toisessa näytöksessä demokraattisen maamme vapaa tiedonvälitys ryhtyi ruotimaan pääministerin kytköksiä Terrafameen ja oikein olaan takaa. Tämä kirvoitti lantakuormallisen kansalaispalautetta pääministerin postilaatikon juureen, josta suivaantuneena Sipilä lähestyi viikonlopun mittaan Yleisradiota, että jokohan riittäisi asiasta mekastaminen, perskuta. Toive, joka oli joka suhteessa merkillinen ja saattoi vain johtaa lisäsyytöksiin suhmuroinnista ja korruptiosta. Asiasta kertoi Suomen Kuvalehti jutussa, joka on eittämättä ollut tänään keskiviikkona valtakunnan linkitetyin nettiuutinen.

No, ei siinä mitään, kaikkeahan sitä saa pyytää, paitsi että viikonlopun aikaan Yleisradion johdossa kypsyi ilmeisesti päätös siitä, että nyt riittää Terrafame-uutisointi. Kaikki vireillä olevat ohjelmat ja jutut on pistettävä jäihin heti eikä 15. päivä. Ajoitusta on hankala selittää mitenkään muuten, kuin että pääministeri on esittänyt asiassa painavaa noottia Ylen suuntaan, että jos tiedätte mikä teille on hyväksi niin...

Ylen de facto päätoimittaja Atte Jääskeläinen riensi tänään selittämään, että kyse on viattomasti toimituksellisesta linjauksesta, että nyt nämä toimittajankutaleet suoltavat Terrafame-juttua joka tuutista, ja eihän tämä ole vaaterissa enää ollenkaan sen kanssa, että miten vähäpätöisestä asiasta on kyse. Tällaisia linjauksia todella toimituksissa tehdään. Joskus tietyt aiheet eivät ota laantuakseen mediassa ja varsinkaan verkossa, jolloin siihen pistetään johdon linjauksella stoppi. Jääskeläisen meriselityksen voisi ottaa todesta, etenkin kun mitään väärinkäytöstä ei olla todistetusti havaittu.

Väännetään jälleen rautalangasta: ei ole suoria todisteita siitä, että pääministeri olisi vaikuttanut Yleisradion journalistiseen riippumattomuuteen, saati uhkaillut toimittajia tai Yleä rahoituksen leikkaamisella. Meillä ei ole tietoa Sipilän ja Ylen johdon välisestä viestinnästä asian tiimoilta. Tiedämme ainoastaan, että Sipilä oli laittanut "kymmenkunta viestiä yhdelle Ylen toimittajista".

Mutta sitten ovat nämä aihetodisteet. Ensinnäkin ajoitus on Sipilän kaikissa liikkeissä alati pielessä. Yhteensattuma Ylen johdon linjauksen kanssa on myös kovin epäilyttävä. Suomen Kuvalehden mukaan Ylen toimituksia "kiellettiin" käsittelemästä enää Terrafamea ja Sipilän jääviyttä.

Ja ehkä langettavimpana aihetodisteena on toimittaja-mediapersoona Ruben Stillerin saama kirjallinen varoitus 29.11. syystä että tulevan perjantain Pressiklubin aiheena oli juuri "kielletty" Sipilä-kuvio. Nyttemmin varoitus on vedetty takaisin, mutta jos kyse on vain toimituksellisesta linjauksesta, jonka mukaa tarkoitus on käsitellä Terrafame-jupakkaa vain "normaalina uutisasiana normaalien kriteerien mukaisesti", niin Stillerin saama varoitus tuntuu käsittämättömältä ylilyönniltä, jollei taustalla ole jotain pakottavaa vaikutinta. Niin ikään päätoimittaja Jääskeläisen huoli "laillisuusvalvojan työrauhasta" tuntuu omituiselta. Eiköhän valtakunnan oikeuskansleri ole aivan pätevä arvioimaan tapausta, hölistiin mediassa mitä tahansa.

Totuutta asiassa eivät tällä hetkellä tiedä kuin harvat ja valitut. Voi olla, että Sipilä on Atte Jääskeläisen avulla vaientanut Yleisradion toimituksen asiassa, tai voi olla, että mediapaineeseen tottumaton pääministeri kiukkuaa huonosta julkisuudesta ja sattumalta samaan aikaan Ylen johdossa on päätetty mistä lie syistä, että nyt ei keikuteta venettä enempää. Tällä hetkellä konkreettisia todisteita ei näytä olevan suuntaan tai toiseen. Jos pahin skenaario pitäisi paikkaansa, olisi pääministerin lisäksi eronpyynnön syytä jättää myös Ylen ylin johto. Jos taas asia on toisin päin eikä mediaan ole vaikutettu, kärsii Sipilä imagotappion nillittävänä pikkusieluna ja Ylen johto ylireagointiin taipuvana, autoritäärisenä ja valtakunnan mutta myös omien toimittajiensa mielipideilmastosta eristäytyneenä politbyroona.

Eli nyt jäitä hattuun ja tolkkua asiaan. Tosin se totuus pitäisi aikanaan välittää jotenkin kansalle, mutta jos Yleä on kerran kielletty uutisoimasta asiasta....

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kaikki tulee olemaan nyt niin isosti mahtavaa!


Yhdysvaltain viisas kansa on valinnut johtajansa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Vapaata maailmaa komentaa loistava showmies, keskinkertainen liikemies, mutta ennen kaikkea mies, joka ei tiedä politiikasta, yhteiskunnasta, taloudesta, historiasta tai ympäröivästä maailmasta ylipäätään juuri mitään. Hän ei lue kirjoja tai valmistaudu poliittisiin mittelöihin. Hänen ei tarvitse, koska hän tekee kaiken mahtavaksi jälleen - hän ei vain tässä vaiheessa halua paljastaa miten. Hän on sitä mieltä, että Vladimir Putin on hieno valtiomies, ilmastonmuutos on kiinalainen salajuoni ja että muslimien pääsyn Yhdysvaltoihin voi kieltää.

Tämän kaiken sulatteluun mennee vielä tovi.

Demokratiassa on kyse kansan tahdosta. Mutta entä, kun kansa ei ymmärrä omaa etuaan? Suomalaista jytkyä, Brexitiä ja Donald Trumpin presidenttiyttä yhdistää paitsi se, että kaikissa on kyse protesteista, myös siitä, että kansa lääkitsee päänsärkyä amputoimalla päänsä. Vähemmän kuvainnollisesti sanottuna, kansa kuvittelee saavuttavansa hyviä asioita äänestämällä epäpäteviä ihmisiä valtaan tekemään asioita, jotka eivät liity mitenkään alkuperäisiin murheisiin. Kansa ei ymmärrä, miten politiikka ja järjestelmä toimivat tai mikä ylipäätään on mahdollista milläkin resursseilla ja milläkin aikavälillä.

Tätä demokratia-kritiikkiä on yritetty nollata syyttämällä kyynikkoja kansan tahdon halveksimisesta. Jos nyt kuitenkin edes hetkeksi vakavoiduttaisiin sen äärelle, että miten systeemi hajosi ja voiko sille tehdä enää mitään. Toiko perusuomalaisten valtaan kampeaminen kaikkea sitä hyvää, mitä nämä populistit kasvavasta suosiostaan humaltuneena lupasivat? Vai ovatko asiat vain kärjistyneet? Entä Britannian EU-ero? Saadaanko tällä rajat kiinni, talous nousuun, byrokratia hävitettyä ja imperiumi takaisin? Vai aloittiko se kenties saarivaltion taloudellisen ja poliittisen disintegraation?

Trumpin kannattajat ovat Suurta Oranssia Johtajaansa äänestäessään elätelleet toivetta, että kaikki nämä taikatemput meksikolaisten maksamasta Meksikon muurista kauan sitten kadonneiden tehdastyöpaikkojen takaisin tuontiin todellakin tulevat tapahtumaan. Taustalla on aivan perusteltu pettymys ja jopa suoranainen viha vallitsevaa korruptoitunutta poliittista järjestelmää kohtaan. Mutta mitä tapahtuu siinä tajunnan kuolleessa kulmassa, synaptisen filmin katkeamiskohdassa, niiden miljoonien äänestäjien pään sisällä, jotka kuvittelevat, että Donald Trump (tai Nigel Farage tai Timo Soini) kykenisi toteuttamaan kaiken sen fantastisen mahtavuuden, jota hän lupaa?

Missä on tietoon ja koulutukseen perustuva realismi, kyky arvioida poliitikkojen paskapuheita? Miksi tämä naiivi äänestäjän halveksunta ei herätä vastareaktiota? Mikä demokratiassa on pielessä, kun aivan järjettömät lupaukset ja suoranainen fantasia ei saa oletettavasti koulutettua kansalaista toteamaan, että "hei, kuinka tyhmänä sä mua pidät?"

Nyt Ostos-kanavalla: Yhdysvaltain presidentti! Hän tekee kaiken mahtavaksi, antaa sinulle työpaikan ja miljoona taalaa puhtaana käteen! Oletko kyllästynyt epäilyttäviin ulkomaalaisiin?? Ei enää! Muslimit ja meksikolaiset palatkoon koteihinsa! Mutta emme vielä kerro, miten!! Suututtaako rahamaailman korruptio?? Usko miestä, joka kuuluu itsekin siihen, että kohta rytisee!! Kaikki nurin ja mahtavaksi samalla!! Kaikki tämä maksaa vain yhden äänen. Ja jos tilaat seuraavan puolen tunnin sisällä, laitamme kaupanpäällisiksi yhden Korkeimman oikeuden tuomarin, joka tulee jarruttamaan kaikkea sosiaalista edistystä sukupolven ajan! Tämäkin sinun eduksesi! It's the American Way!"

Eräs demokratian oletusarvoista on, samoin kuin taloustutkimuksessakin aikoinaan virheellisesti kuviteltiin, että ihmiset tekevät valveutuneita ja rationaalisia päätöksiä. Nyt, kun elämme post-faktuaalista aikaa, jossa valheilla ei ole enää mitään vastuuvaikutusta ja kuka tahansa voi näemmä laukoa mitä tahansa ja tulla silti valituksi esimerkiksi vapaan maailman johtajaksi, voidaan tämä käsitys viimeistään haudata. Samalla tämä asettaa länsimaisille demokratioille niin massiivisen ongelman, että sitä ei ehkä vielä edes osata hahmottaa.

Sitä hyväntahtoisen tekoälyn johtamaa diktatuuria odotellessa olisi syytä alkaa pohtia, että miten kansalaiset saataisiin kohti järjellisempää äänestyskäyttäytymistä. Kuka tai mikä on se taho tässä sirpaloituvassa tiedonvälityksen maailmassa, joka saisi äänestäville ihmisille tarjottua puolueetonta tietoa siitä miten asiat toimivat ja mikä on ylipäätään yhden vaalisyklin aikana mahdollista? Olivat arvovalintamme millaisia tahansa, niiden vaikutukset todellisuuteen tulisi ottaa haltuun. Hevonpaskan varassa on paha tehdä fiksuja päätöksiä. Tuskin käyttäisit automekaanikkoa, joka ehdottaisi moottoriongelmiin ratkaisuksi muurin rakentamista etu- ja takapenkkien väliin. Miksi tämä menee läpi politiikassa?

Elämme jo kahdeksatta vuotta taantumassa ja tässä ei ole liiemmin varaa odotella, että "no, jos taas neljän vuoden päästä jengi tajuaisi, että ei tämä populistinen pöljyys toiminutkaan". Trumpin neljä vuotta voi osoittautua parhaimmillaan hukkaan heitetyksi ajaksi, pahimmillaan taas täydelliseksi katastrofiksi. Jos viimeksi mainittu tuntuu liioittelulta, niin kannattaa muistaa, että Trump on sanonut valtaan päästyään aloittavansa kalavelkojen maksun poliittisille vastustajilleen, aloittaen Hillarysta. Kansainvälisen politiikan saralla lämmittänee myös Trumpin ihmetys siitä, että jos Yhdysvalloilla on kerta ydinaseita, niin miksi niitä ei voisi käyttää. Toki välittömässä vaalikliimaksi jälkeisessä, vielä viipyilevan orgastisessa usvassa Trump lupasi kaikille hyvää, ilmeisesti myös niille raiskaaja-meksikolaisille, terroristi-muslimeille ja kaikille ihanille naisille, joita hän ei malta olla pussailematta ja tarttumatta römpsästä.

Suomessa pidetään kuntavaalit ensi vuonna. Olisiko tämä se herätys, jota kaivattaisiin, jotta yhteisiin asioihin alettaisiin suhtautu vakavammin? Vai tarvitaanko lisää jytkyjä, brexitejä ja trumpeja? Ehkä täydellinen poliittinen paskamyrsky, ehkäpä jopa tänne pohjoiseen lintukotoonkin ulottuvat humanitäärinen katastrofi, ennen kuin ihmiset alkavat oivaltaa, että tyhjillä lupauksilla ei tee mitään ja ummikot vallankahvassa on ihan oikeasti vaarallinen asia. Vai onko niin, että vaikka meillä on vaatteet päällä ja vilkkuvaa elektroniikkaa lapasessa, emme lopulta ole laskeutuneet kovinkaan kauaksi puusta? Elämmekö me edelleen henkisellä savannilla, jossa yksinkertaiset ja nopeat päätökset ovat mieleen, kävi niiden kanssa kuinka ohdakkeisesti tahansa?