 |
| Juha Sipilä on juuri esitellyt työelämää koskevat linjauksensa työmarkkinajärjestöille. Vastarinta on hyödytöntä. |
Hallitus on esitellyt toimet kustannukilpailukyvyn parantamiseksi. Päinvastoin kuin hallituspuolueiden johtohahmot aiemmin lupasivat, ensimmäisestä sairauspäivästä tuleekin palkaton ja sunnuntailisiin kajotaan sittenkin. Tässä takinkäännön viuhunnassa ei koulutuslupauksen pahoinpideltyä, ryöstettyä ja hengiltä silvottua ruumista muista enää kukaan.
On sanomattakin selvää, että hallituksen esitys tulee sylettämään monia, etupäässä niitä, joille sunnuntailisät tai esimerkiksi töihin tuleminen ei-räkää valuvana potilas Nollana, ovat tärkeitä. Pääministeri Juha Sipilä on toistanut mantran tavoin pitkin kesää, että tässä taloustilanteessa on tehtävä kipeitä leikkauksia. Tulevaisuudessa sairaaloissa tehtäneen nyt myös leikkauksia kipeänä.
Erikoista näissä työehtojen heikennyksissä on, siis sen lisäksi että ne ovat täysin suomalaisen sopimiskulttuurin vastaisia, että niille tarjotut perustelut kuulostavat humalaisen horinalta. Tai vähintäänkin sekavassa tilassa olevan, halolla pahoinpidellyksi tulleen solkotusta. Hallituspuolue perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tuumi, että "monet haluavat tehdä työnsä työajalla".
On vaikea keksiä mistä aloittaa koherentti kritiikki moisen möläytyksen kohdalla. Kyllä, moni varmasti haluaisi tehdä työnsä työajalla, mutta onko Soini kenties itse ollut koskaan töissä? Jos olisi, saattaisi hän tietää, että tämä ei useinkaan ole työntekijän päätettävissä, vaan töitä on tehtävä kunnes ne on tehty. Ja jos yrityksen johto on suuressa viisaudessaan päättänyt "tehostaa" toimintaa alimitoittamalla henkilöstöresurssit, niin jäljellä olevat työntekijät ovat useinkin ylitöissä, halusivat tai ei.
Vielä mystisemmäksi Soinin päättely menee, kun ottaa huomioon, että kyse on myös sunnuntailisien leikkauksia koskevasta perustelusta. Eli tuota sairaanhoitaja, myyjä tai ravintolatyöntekijä voi, jos paiskii oikein kunnolla duunia, tehdä sunnuntain työt jo perjantaina? Ehkä perussuomalaisten salaisessa laboratoriossa on keksitty ihan uudenlainen työaikapankki tai kenties aikakone...
Kolmanneksi voisi elämöidä sillä, että jos työt on tarkoitus tehdä työajalla eikä ylitöinä, niin miten ylityön hinnan alentaminen rohkaisee tätä, jos päätös ei ole työntekijän vaan työnantajan? Eikö ylityön halpeneminen johda juuri päinvastaiseen kehitykseen? Tai siis johtaisi, jos firmoissa ylipäätään vielä maksettaisiin ylityökorvauksia. Erittäin vahvalla perstuntumalla heitetty käsitys on, että ylitöistä ei monessakaan yrityksessä "säästötalkoiden nimissä" makseta korvausta, vaan kertyneet tunnit voi pitää vapaina hiljaisempana aikana. Paitsi jos on aina kiire ja hiljaista aikaa ei tule, koska työntekijöitä on liian vähän.
Mutta jos nyt hetkeksi unohdetaan rajalinjat, kahden kerroksen väki, svenska talande bättre folk ja muut kultapossukerholaiset ja hyväksytään se, että ajat ovat todellakin kovat ja kaikilta vaaditaan joustoja - vaikka sittten väkipakolla, niin missä ovat työnantajapuolta pakottavat linjaukset?
Työntekijältä leikataan, mutta onko edelleen niin, että yritykset ovat vapaita ulosmittaamaan tuloksensa osinkoina ja että johdon satumaiset palkan- ja palkkioiden korotukset ovat edelleen vapaaehtoisen harkinnan piirissä? Mitä jos vaikka johtohenkilöiden palkkiot sidottaisiin yrityksen työntekijöiden ansioihin. Jos yrityksen hallitus haluaa 15 prosentin korotuksen kokouspalkkioihin, niin samaa olisi tarjottava myös työntekijöille - kaikki paikallisen sopimisen hengessä. Ja jos ajat kerta ovat kovat, niin varmastikin tämä koskee myös herra pääjohtajan palkkaa ja etuuksia.
Puuhastelu sikseen, hallituksen linjaukset eivät kykene millään tavoin tarttumaan pörssin kasvuyritysten kikkailuun ja tylyyn työntekijöiden kohteluun. Milloin liikevoittomiljoonien ohjaaminen investointeihin ja rekrytointiin tehdään kannattavammaksi kuin rahan pumppaaminen omistajien taskuihin? Mitä iloa on siitä, että ambulanssikuski raahautuu räkäisenä töihin tekemään halvempaa sunnuntaivuoroa, jos suuret työllistäjät, mediataloista saksitehtaisiin, pistävät porukkaa satamäärin pihalle? Heillä rahat eivät ole kadonneet työntekijöiden törkeisiin ylityökorvauksiin vaan maailmanvalloitukseen ja lisäosinkoihin.
Seuratkaa, kykeneenkö hallitus yhteenkään proaktiivisen päänavaukseen, jolla rakennetaan uutta sen sijaan, että työväestöä ja köyhiä kepitetään kilpailukyvyn ja kestävyysvajeen nimissä. Hallituksen niin sanotut kärkihankkeet, eli rahalliset satsaukset muun muassa huipputeknologiaan samalla kun leikataan koulutuksesta, tutkimuksesta ja innovaatiotuista, ovat erään sortin peiton jatkamisten toisesta päästä. Jos raha katoaa byrokratian käytäville ja joutaviin komiteamietintöihin, aidosti uusien toimialojen ja työpaikkojen kehittämisen sijaan, muodostuu Sipilän kolmen ässän hallituksesta yksi suurimmista farsseista mitä modernin Suomen poliittisessa historiassa on nähty.
