tiistai 20. toukokuuta 2014

Perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti vieraisiin sääilmiöihin

Perussuomalaiset ovat nostaneet yhdeksi europarlamenttivaalien teemaksi sääilmiöiden maahanmuuton. Kritiikki halutaan kohdistaan nimenomaan Keski-Aasiasta saapuviin säärintamiin, jotka eivät sovi suomalaiseen kulttuuriin.
- Tämä viime päivinä riivannut luonnoton helle on kotoisin Mustan meren pohjoispuolelta eikä sellaisena sovi maamme tapoihin, perussuomalaisten meteorologisen puhtauden valvontalautakunnan puheenjohtaja Pouta-Pekka Föhr-Föhn kertoo.
- Aiomme esittää uuden europarlamentin ensimmäisen istuntokauden aluksi, että ulkomaisille sääilmiöille asetetaan kiintiöt, niitä tiukennetaan heti kärkeensä ja lopuksi kritisoimme koko prosessia, sillä missä EU, siellä ongelma, Föhr-Föhn jatkaa.

Myös perussuomalaisten kentällä ollaan samoilla linjoilla.
- Perkeleen helteet viepi meijän naiset. Tuossa se oli vielä toissapäivänä, hellan ääressä, mutta nyt akka on lähtennä terassille aurinkoa palvomaan. Epäjumalan palvontaa, minä sanon! Ei olis näin käynynnä syväntalvella, kunnon suomalaisen sään vallitessa, Lapuan piiristä asiaa kommentoinut puolueaktiivi Alvari Nauris kommentoi.

Perussuomalaiset esittävät myös päivänkakkaroiden kieltämistä, koska niissä on homoseksuaalisia vivahteita. Myöskään sitä ei pidetä yhteensattumana, että juuri ulkomaiset helteet nostavat hinttarikakkaroita maasta esiin.
Kuva: www.publicdomainpictures.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti