keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Keskikokoinen Vappuspesiaali

Vapun vietto on käynnistynyt valtakunnassa perinteiseen tapaan. Ulkosaaristossa kevään juhlaa vietettiin raikkaan merellisissä tunnelmissa.
- Tippaleivät on murrettu ja kuohusimat korkattu. Peräti neljä astetta lämmintä ja vain 18 metriä sekunnissa pohjoistuulta. Kyllä nyt kelpaa istua piknikillä rantapajukkoon köytettynä. Osakuntamme varapuheenjohtaja unohti kiinnittää itsensä ja huuhtoutui mereen, mutta onpahan jotain tekemisät juhannukseksi, kun naarataan Jurvasen raatoa, ylioppilas Grundström raportoi.

Mantereella työn ja huvin juhlaa on otettu vastaan niin ikään lempeässä kevätsäässä.
- Siiderit on nasautettu ja serpentiinit auki rullattu. Jopa kolme astetta lämmintä ja räntäsade hellittelee vaakatasossa. Kyllä nyt kelpaa loikoilla viltillä nakkilihapiirakkaa ja sampanjamansikoita napostelemassa. Oppilaskunnan kamreeri tosin vaipui hypotermiaan tuossa keskipäivän tienoilla. Mutta onpahan jotain tekemistä helluntaina kun sulatellaan Rämettylää kuumavesipulloilla, ylioppilas af Enesvärd kuvailee.

Vappu on saavuttanut Suomessa niin suuren suosion, että siitä kaavaillaan vientituotetta. Suomen Krääsäyhtymä on investoinut 1,1 miljardia euroa Äänekoskelle valmistuvaan seuraavan sukupolven biokrääsä-tehtaaseen.
- Tässä voi hyvinkin olla seuraava Nokia. Ryhdymme viemään biohajoavia ilmapalloja, katkeamatonta serpentiiniä ja radon-vapaita vappuneniä Kiinaan ja Intiaan. Aasiassa on rajattomat markkinat vapun kaltaiselle ördäys-tapahtumalle, jolloin ihmiset syytävät humalapäissään tuhansia euroja vapputilpehööriin, Krääsäyhtymän toimitusjohtaja Pekka Talvivaara-Nokian matkapuhelinyksikkö kertoo.

Vappu on myös teekkarihuumorin aikaa. Suomen viralliset teekkarit, Alivaltiosihteeri, joka lakkasi virallisesti olemasta hauska vuonna 2005, tulee television välityksellä jälleen maamme olohuoneisiin niide iloksi, jotka ovat päättäneet juhlia vappua kotosalla.
- Yle erehtyi kirjoittamaan Simo Frangenin kanssa elinikäisen työsopimuksen tuossa 90-luvulla, kun Simpalta vielä huumorin kukka irtosi. Frangenska on kiertänyt nyt juontamassa ja kommentoimassa joka ikistä viihdeohjelmaa Ylellä, joten pakko oli antaa ympyrän sulkeutua ja tehdä vielä yksi Alivaltiosihteerin vappuspesiaali, lasittunein katsein hymyilevä Pasi Heikura kertoo.
- Aiomme tehdää pilaa muun muassa alkoholista sekä keksiä hassuja sanamuunnoksia, Frangen huutaa kiinniteipatusta pahvilaatikosta.

Vappua on juhlittu kauniin leudossa kevätsäässä, joka on täydellinen keväiselle piknikille.
Kuva: The Hour / Danielle Calloway

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti