Entisen kollegan Facebook-seinällä sukeutui mielenkiintoinen vääntö aiheesta nettiotsikointi ja -uutisointi. Kimmokkeena tälle toimi sinänsä surullinen näyttelijä Robin Williamsin poismeno ja hänen kuolinsyytään koskenut uutinen Iltasanomien verkossa.
Otsikolla Poliisi kertoi Robin Williamsin todennäköisen kuolinsyyn julkaistu juttu kun kertoo uutisensa kärjen vasta neljännessä kappaleessa. Journalismin luennoilla toistellun vanhan pyramidi-periaatteen mukaan jutun terävä kärki ladataan heti alkuun ja sitten laajennetaan taustoihin. Nyt ei toimittu näin.
Juttu oli laadittu tiedotteen pohjalta ja nettiuutisoinnin kilpajuoksussa toimittaja Mika Seppäsellä oli kiire saada teksti eetteriin, joten rakenteen muokkaukselle ei ollut ilmeisesti aikaa. Ex-kollega paheksui, todeten aivan aiheellisesti, että tämä taitaa olla nykykäytäntö mediataloissa. Nopeus on tärkeämpää kuin jutun rakenne tai pahimmassa tapauksessa paikkansapitävyys.
Toinen haloo nousi otsikosta, jossa ei kerrota itse uutista, eli sitä, että Williamsin kuolema oli poliisin mukaan itsemurha vaan otsikko on niin sanotusti nettikoukuttaja, virke joka lupaa mutta ei paljasta. Iltasanomien toimittaja vetosi siihen, että tieto ei ole varma, koska ruumiinavausta ei ole tehty, joten olisi ollut väärin otsikoida niin. Yle esimerkiksi kertoi uutisen otsikossa: Robin Williamsin kuolema varmistui itsemurhaksi. IS:n toimittaja kutsui tätä mutkien oikomiseksi.
Kolmas paheksunnan aihe oli Williamsin kuolemasta kertominen viihdeuutisena. Ikään kuin julkkisten henkilökohtaiset tragediat olisivat vain viihdettä massoille. Kyse on todennäköisimmin kategorisoinnista eikä tarkoituksellisesta halventamisesta. Joissakin medioissa elokuvat kuuluvat viihteeseen, toisissa kulttuuriin. Tässä mielessä viihde-sanaan tarttuminen on semantiikkaa, mutta toisaalta, viihdemedia tuskin voi täysin puolustautua syytöksiltä revitellessään juttu toisensa perään julkkisten onnettomuuksilla.
Kiintoisa nyanssi otsikointi-hulabaloossa oli se, että selkeyden puutteestaan huolimatta Iltasanomien juttu veti noin puolet enemmän lukijoita kuin Ylen vastaava uutinen. Tästä voisi päätellä, että lukijoita tietoa panttaavat sisäänheitto-otsikot eivät häiritse vaan päinvastoin. Asia ei ole kuitenkaan näin yksioikoinen. Ihmiset käyvät verkkosivuilla, joilla he ovat tottuneet vierailemaan. Kapitalistisen ihanteen mukaisesti yleisö ei siis "osta" parasta tuotetta, vaan toimii omien, hyvin irrationalistenkin mielihalujensa pohjalta. Voi olla myös niin, että Yle.fin kävijöitä ei niin paljoa kiinnosta näyttelijän kuolinsyy kuin Iltasanomien kävijöitä. Iltasanomien verkkosivuilla on myös enemmän liikennettä. Tarkkaa vertailua on vaikea tehdä, sillä ei-kaupallinen Yle.fi ei ole TNS Metrixin seurannassa, mutta esimerkiksi globaalia verkkokäyttöä seuraava Alexa sijoittaa Iltasanomat Ylen edelle.
Kyse on lopulta siitä, että mediat, etenkin viihdemediat tarjoavat sitä, mitä lukijat haluavat. Jos klikkien määrän saisi maksimoitua muinais-sanskriitilla haikun muotoon kirjoitetuilla jutuilla, olisi netti jo ensi viikolla täynnä nuolenpääkirjoitusta. Surullista tässä on se, että hyvä uutinen ei tunnu olevan se, mikä riittää keräämään klikkejä. Tai ehkä on vain niin, että globaalin tiedonvälityksen maailmassa, missä ensimmäisenä asiasta kertominen on usein sekuntipeliä, kaikki kertovat saman uutisen suurin piirtein samaan aikaan. Millä silloin voi erottautua? Otsikoilla, jotka pakottavat lukemaan jutun, jos verkon käyttäjällä on patologinen tarve saada selville jokaisen vihjauksen takana piilevä totuus?
Itseäni "Et ikinä usko mitä seuraavaksi tapahtui", "Tämä saa sinut kyyneeliin" ja "Tämä paljastui syyksi tässäkin asiassa" -otsikointi kyrsii Pohjanmaan kautta. Olen ottanut periaatteekseni kiertää kaukaa kaikki tietoa panttaavat jutut raivostuttavine otsikoineen. Mutta verkkomedian ammattilaiset eivät ole tyhmiä. Jos data osoittaa, että tiedon pihistely saa lukijan klikkaamaan, niin kiristyneessä markkinatilanteessa vain pölvästi toimii toisin. Siinä on journalistien turha itkeä ja kiristellä hampaitaan.
Toisaalta, tämä lainalaisuus tuntuisi olevan vain massoja kosiskelevien, kaikkea-kaikille-medioiden päänsärky. Kohdennetuille yleisöille juttuja tekevät mediat voivat paremmin luottaa lukijoidensa asiantuntemuksen ja siihen, että heitä kiinnostaa hyvä uutinen, ei tisseihin, itkettäviin tunteisiin ja kohukuviin käärityt sensaatiot. Mutta taistelua paikasta suomalaisen verkkouutisoinnin huipulla ei valitettavasti voiteta syväanalyyseilla Ukrainan tilanteesta tai kattavilla reportaaseilla hoitotakuun epäonnistumisesta. 2,8 miljoonan viikkokävijän määriin päästään lyhyillä, kännykän ruudulle mahtuvilla pätkillä itsemurhista, rikoksista, heitteillejätöistä, uusista silikonitisseistä ja päättäjien töpeksinnöistä, mielellään jotain varojen väärinkäyttöön liittyvää, sillä onhan Kevan johtajan avobemari nyt hiton paljon kiintoisampaa kuin se mitä joku Keva edes tekee ja kuinka hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti