tiistai 17. joulukuuta 2013

Internetin keskustelupalstalla ei päästy yksimielisyyteen uskonnosta ja evoluutiosta

Internetin keskustelupalstalla lähdettiin suurin odotuksin neuvottelemaan kokonaisratkaisua kysymykseen Uskonto vastaan evoluutio. Pitkällisen argumentoinnin jälkeen osapuolet ovat ajautuneet pattitilanteeseen.
- Eihän tästä pitäisi edes joutua keskustelemaan. Tieteellisessä tutkimuksessa evoluutioteorialla on yhtä vankkumaton asema kuin painovoimateorialla tai suhteellisuusteorialla. Eipä näy hihhuleita hyppimässä katolta tai hajoamassa kvanttitason hiukkasiksi, nimimerkki Mahtavat bosonit sanoo.
- Eihän tästä pitäisi edes joutua keskustelemaan. Maailman uskonnoissa raamatunmukaisella selityksellä on yhtä vankkumaton asema kuin maallistuneiden tapakristittyjen hälläväliä-asenteella. Eipä näy evouskovaisia kiistämässä luterilaista kansanperinnettä tai tapakristittyjä kieltämässä näkymätöntä, hajutonta ja kuulumatonta kaikkivaltiasta, nimimerkki Rankaisijapiispa kertoo.

- Tähän vastaisin, että tyhmä uskovainen. Evoluutio ei ole uskonto, vaan havaittu ilmiö, jota selittää tieteellinen teoria, Mahtavat bosonit kommentoi.
- Tuohon argumentoisin, että sokea ateistin kutale. Evoluutiosta ei ole todisteita. Ostamani kultakalakaan ei yön aikana muuttunut gerbiiliksi, Rankaisijapiispa jatkaa.
- Internet on täynnä tietoa todisteista, sieltä vaan klikkailemaan ja lukemaan. Kirjastoonkin voi mennä, nimimerkki Aika-avaruuden tamponi lisää.
- Ei ollut ainakaan kirkon sivuilla mitään todisteita ja muille sivuille en nyt ennätä Kauniiden ja rohkeiden katsomiseltani. Jumalaa ei voi ymmärtää järjellä vaan uskolla, nimimerkki Näen enkeleitä ja rinkeleitä puuttuu keskusteluun.

- Täällä kaikki esiintyy asiantuntijoina wikipediaa hieman luettuaan. Nämä ovat ihmisiä suurempia asioita. Joihin löytyy vastaus ainoastaan skientologiasta! Xenu tulee, oletko valmis!, nimimerkki Tom Cruise lisää.
- Minua saartavat väkevät sonnit, Baasanin härät piirittävät minut (Ps.22, 13), nimimerkki Seurakuntalainen kirjoittaa kiihkeänä.
- Kakkapökäle!, nimimerkki Rautainen argumentoija lisää.

Näissä tunnelmissa kokonaisratkaisu kysymykseen Uskonto vastaan evoluutio päättyi ratkaisemattomaan tilanteeseen, jota kutsutaan myös A2:n keskusteluillan gambiitiksi. Valtakunnansovittelija lähestyy osapuolia lähipäivinä arkkipiispa Teofilus Mäkisen sekä humanisti-filosofi Sami Harrin avustamana.
- Jos ei muuta, niin toivotaan että saadaan näiden internetissä jankkaajien tietokoneet takavarikoiduksi. Diakoniatyö ja Prometheus-seura ovat luvanneet keksiä inttäjille jotain muuta tekemistä, joten parhaassa tapauksessa saadaan näille urpolle elämä, valtakunnasovittelija Esa Neutraali kertoo.

Internetin keskustelijat olivat jo valmistelemassa uusia argumentteja, kun keskustelu yllättäen ajautui pattitilanteeseen.

Kuva:publicdomainpictures.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti