Viestintäteknokraattien hellyyttävää todellisuudesta irtaantumista kuvasi ehkä veikeimmin muinoin toimittajanakin työskennelleen Aller Median toimarin, Pauli Aalto-Setälän luonnehdinta Suomesta "pienenä baja-majana Euroopan laidalla". Ihanko tosiaan baja-majana, sellaisena virtsalle ja löysälle ulosteelle löyhkäävänä muovikapselina? Freudilainen lipsahdus vaiko kenties toimitusjohtaja-tason kömmähdys, jossa festareiden kusiputka ja bungalowi Azoreilla menivät sekaisin?
Leikki sikseen, on raikkaan innovatiivista ryhtyä kilpaan mainos-strategiat edellä, kun pitäisi pohtia että miksi yleisöä menetetään alati verkon videopalveluille, blogosfäärille sekä erinäisille sosiaalisille medioille. Ajattelutapa kuvastaa sitä setämäistä kuutamolla oloa, jolla koko internet-ilmiöön yritetään edelleen suhtautua wanhassa kunnon pemessä eli perinteisessä mediassa.
Keskisuomalaisen konsernijohtaja V-P Kangaskorpi kuvittelee tämän olevan kilpailukykyongelma. Troppina tähän tehoaa suomalaisten medioiden yhteistyö (eli kulujen karsiminen samoja sisältöjä jakamalla ja hallintoa yhdistämällä), sen tosiasian myöntämisen sijaan että lehdistö ei yksinkertaisesti tarjoa sellaista sisältöä, jota halutaan katsoa. Ja samaan aikaan toisaalla Keskisuomalainen käy jälleen yt-neuvotteluja ajaen alas verkkotoimitustaan, kuten saimme vuoden ensimmäisestä Journalistista lukea.
MTV Online Videon tuotepäällikkö Tapio Haaja analysoi, että "Eihän se ole sattumaa, että YouTube, Facabook [sic] ja muut toimijat tekevät monta asiaa oikein." Jätetäänköhän tässä nyt se oleellisin asia sanomatta, eli se, että Youtube ei ole suosittu siksi, että sen käyttöliittymä on sulava tai mainoksia myydään yhdeltä luukulta, vaan siksi, että sen sisällöntuotannosta vastaa koko internetiä käyttävä planeetta, luovan energian ryöpsähdellessä vapaana vailla rajoituksia päätoimittajaportaalta tai mainostajilta. Tilanne on täysin asymmetrinen, eikä perinteisillä medioilla ole mitään mahdollisuutta haastaa globaaleja toimijoita, ainoastaan noukkia murut pöydän alta. Ja tästä päästäänkin siihen oleellisempaan kysymykseen eli siihen sisältöön.
Mitä on se sisältö, millä mediatalot kykenevät kilpailemaan, ei kissavideoiden (kuten tässä Hesarin alentuvan itsetyytyväisessä ja virheellisessä jutussa kuvaillaan), vaan koko ihmiskunnan luovuuden kanssa, jota on kerätty esimerkiksi Youtubeen? Ei ainakaan maakuntalehdistön sketsiohjelmaa muistuttavilla puhuvilla päillä tai muka-hassuilla tietoiskuilla. Voiko hölmömpää ideaa olla, kuin pistää kirjoittamaan harjaantuneet toimittajat vaivautuneina hakemaan sanoja kameran eteen. Jos supliikki ei ole sydämet sulattavaa tai karisma kosmisen säteilevää, ei tuota mitään lisäarvoa tavata tekstiä videolle. Seuratkaa top-tubettajia ja pohtikaa: onko painopiste muodossa vai sisällössä? Ideaalitapauksessa toki kummassakin, mutta ensin tulee tyyli, vasta sitten se asia.
Sanoma-konserni tykkää toitottaa asiasisältöjen eli sen katoamassa olevan journalismin perään. Uutissähkeiden ohella kovia katsojalukuja konsernin streamauspalvelu Ruudussa keräävät "asiaohjelmat ja sarjat". Ykkösenä jyllää Tuomas Peltomäen ansiokas Uutisraportti, mutta joku voisi ehkä kertoa Sanomien verkkoviestinnästä vastaavalle, että Uutisraportti ei ole asiaohjelma eikä sarja, vaan satiirista komediaa, niin sanottujen feikkiuutisten muodossa ajankohtaisia aiheita käsittelevää hassuttelua. Myös perinteisen television puolella nähtävät Uutisraportti sekä Ylellä Jukka Lindströmin vetämä Noin viikon uutiset ovatkin parasta mitä suomalaiselle ajankohtaissatiirille on tapahtunut pitkään aikaan.
Pienenä ironisena sivuhuomiona, kertoo jotain surkuhupaisaa suomalaisen journalismin tilasta, että Uutisraportti on nimetty ehdolle Bonnierin suuren journalistipalkinnon saajaksi, kuten ohjelmantekijät itsekin naureskellen Facebookissa totesivat. Ei sillä, olen samaa mieltä, Uutisraportti ansaitsee kunniansa, mutta onhan siinä jotain hykerryttävää, että raskaan sarjan journalistien kanssa kisaa yhteiskunnallista stand up -komediaa heittävä tiimi. Tilanne on sama kuin jos The Daily Show olisi Yhdysvalloissa ehdolla Pulitzer-palkinnon saajaksi.
Toivoa siis on, jos sisältöön jaksetaan ja ymmärretään panostaa, mutta menneen vuosisadan massayleisöjen perään on turhan haikailla edes täällä jokseenkin vielä monokulttuurisessa Suomessa - paitsi jos joku jääkiekon maajoukkueistamme sattuu menestymään. Se taas on ihan toisen mittaluokan kysymys, että jos ja kun viestintä ja mediasisällöt yhä vain sirpaloituvat, niin mikä näistä jakelukanavista on se voittajakaakki. Kuluttajaa kun loppupeleissä kiinnostaa vähemmän, että miltä alustalta sisältöä katsotaan, kunhan se on hyvää ja helposti saatavilla. Mainostajalla on tässä kisassa aivan erilaiset intressit kuin mediataloilla. Tässä vaiheessa estradille tanssahtelevat netin kävijädataa tarjoavat ja hallinnoivat yritykset. Nyt vasta peli käy monimutkaiseksi.
Aiheen vaikeutta kuvastaa se, että toimittajat eivät osaa uutisoida edes oman talonsa nettidataa oikein. Puurot ja vellit menevät sekaisin, ennen kuin analyysin kattila on saatu edes tulille. Palataan Hesarin noin kaksi viikkoa sitten julkaisemaan juttuun, jossa retostellaan Sanoma-konsernin medioiden "videoverkosto" Ruudun, tuttavallisemmin Nelosen netti-television, lyöneen jopa Youtuben katsojamäärissä syksyllä 2015. Juttu perustuu kansainvälisen web analytics -jätin, eli suomeksi kävijädataa louhivan comScoren listauksiin Suomen suosituimmista sivustoista.
Ilmeisen hankalaksi rivitoimittajille asian tekee se, että comScore, päinvastoin kuin esimerkiksi TNS Metrix tai Alexa, ei julkaise kävijämääriä yksittäisten sivustojen osalta, vaan ryhmittäin. Ruutu.fin sijaan näemme Sanoma-ryhmän ja YouTuben sijaan Google-sivustot. Sanoman kakun muodostavat siis muun muassa Suomen ykkös-uutissaitti Ilta-Sanomat, HS.fi, Ruutu sekä monet muut konsernin sivustot. Googlen alta löytyy YouTuben lisäksi myös muun muassa itse hakukone Google.
Se todellinen ja sinällään huomionarvoinen comScoren sivulta löytyvä uutinen on se, että Suomessa elokuussa 2014 Sanoman sivustot päihittivät Googlen sivustot pienellä marginaalilla. Tilanne on comScoren mukaan ainutlaatuinen Googlen hallitsemassa maailmassa. Se, miltä asetelma näytti viime syksynä, on vaikea todentaa, koska Hesarin jutusta ei löydy mitään datalinkkejä ja comScoren sivuilta ei jostain syystä löydy tilastoja syksyn 2014 jälkeen.
Sitä on kuitenkin vaikea ilman tanakkaa todistusaineistoa uskoa, että pelkän Ruudun ohjelmat peittoaisivat Youtuben katsojamäärissä. Hesarin juttu sanoo Ruudulla olevan 2,7 miljoonaa katsojaa kuukaudessa. Finnpanelin tilaston mukaan Ruudun latausmäärät keikkuvat samoissa lukemissa Maikkarin Katsomon kanssa. Yle Areenan latausmäärät ovat noin kolminkertaiset. Joten oli Ruudun ja YouTuben kilpailusuhde mikä tahansa, on väite Ruudun ykkössijasta Suomen katsotuimpana videoverkostona täyttä potaskaa.
YouTuben katsojamääristä on vaikea löytää vastaavia tilastoja, koska palvelun rakenne on aivan erilainen eikä se ole mukana suomalaisten verkkosivustojen kävijävertailuissa. Tubeen voi ladata sisältöä kuka tahansa ja vuosiakin vanhat videot voivat kerätä katselijoita ja toisaalta, sama video saattaa olla ladattuna saitille useamman eri käyttäjän toimesta. Yhtä kaikki, viimeisen 28 päivän top-tilasto antanee jotain osviittaa: pelkästään Robinin tuoreinta musiikkivideota on ladattu 1,2 miljoonaa kertaa.
On aivan eri asia, puhutaanko yksittäisistä katsojista, yksittäisistä latauskerroista vai yksittäisistä sivustovierailuista. Toisin sanoen, Robinin videon 1,2 miljoonaa latausta on voitu tehdä sadan tuhannen Robin-fanin - tai yhden kiinalaisen botin - toimesta. Yksilöidyt katsojat ovat taas aivan eri asia, yksittäiset IP-osoitteet eli erilliset laitteet, jolla sisältöä katsotaan, taas eri asia. Hesarin jutussa puhutaan milloin mistäkin, joten ei ihme että kokonaiskuvasta on vaikea saada selkoa.
Asiaa hankaloittaa entisestään se, että eri analytiikkayritykset mittaavat kävijädataa eri tavoin. comScore yhdistää käyttäjäpaneelin tuloksia ja evästeinformaatiota, eikä ole huomioinut mobiilisurffaajia kuin vasta äskettäin. Tablettikäyttäjät ovat edelleen mysteeriryhmä. Kävijädataa voidaan louhia myös selainlaajennuksilla, verkkosivuston ylläpitäjien analytiikalla ja niin edelleen. Keskustelu siitä, mikä on paras ja luotettavin tapa mitata dataa, päättyy tuskin koskaan. Verkkotilastoinnin veteraani Alexan mukaan Suomen suurimmat saitit ovat Google.fi,Youtube sekä Facebook, Ruudun ollessa sijalla 58. TNS Metrixin viikkotilaston mukaan Ilta-Sanomien tavoittavuus on päälle kaksi miljoonaa, kun taas Ruudun vastaava on noin 300 tuhatta. Mikä tässä on siis totuus?
Mainostajaa taas kiinnostavat kävijäprofiilit, joiden avulla kohdentaa sanomaa sekä tietenkin mahdollisimman kattava tavoittavuus kohdeyleisössä. Google, YouTube ja Facebook ovat tässä valovuosia edellä suomalaisia mediataloja, kiitos palveluiden integroitujen käyttäjätilien ja auliisti luovutettujen yksityistietojen. Perinteiset mediat voivat vain unelmoida siitä datatulvasta, jota esimerkiksi Facebookin käyttäjät luovuttavat perhevalokuvia myöten markkinointiin.
Tilastojen valossa suomalaisten medioiden tilanne ei ole toivoton. Ohjelmaa streamataan Areenan, Ruudun ja Katsomon kaltaisten alustojen kautta paljon ja tämän kylkeen on hyvä lintata mainoksia. Vahvin asema on niillä, jotka tarjoavat jo entuudestaan esimerkiksi televisiossa suosittua tavaraa. Sisältöjen puolesta perinteisen median on turha edes kuvitella peittoavansa YouTuben kaltaista palvelua. Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan Tubesta katsotaan eniten musiikkivideoita, komediaa, tee-se-itse-opastuksia, lyhytfilmejä, live-konsertteja, tekniikkaan ja kokkaamiseen liittyviä videoita sekä kotivideoita, eli suurin piirtein kaikkea sitä mitä televisiosta ei näe. Perinteisten tv-kanavien streamauspalveluiden leipäheitto eli televisiosarjat löytyvät vasta sijalta kymmenen. Netti ja perinteinen media voivat täydentää toisiaan, mutta jos taisteluun lähdetään, tulee Internet voittamaan. Mahtipontisten videoverkosto-julistusten tekeminen on kuin pakkasilla housuun kuseminen. Sekin meuhkaaminen voitaisiin käyttää vangitsevan nettisisällön tekemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti