Mielipidemaailmojen sota eli miksi Charlie Hebdo -inttämiseen ei tule tolkkua

On niitä, joiden mielestä ristiretket ovat alkaneet uudestaan. Kuva: Photos8.com

Charlie Hebdon terrori-iskun tiimoilta mielipiteet ovat sinkoilleet taas enemmän vauhdilla kuin tarkkuudella. Suurin osa kantaa ottaneista laukoo mietteitään vanhoilla lukituilla koordinaateilla, sen kummemmin syventymättä aatteelliseen tai asenteelliseen kirjavuuteen, joka koskee näinkin monimutkaista asiaa. Jotta asiaan saataisiin edes jotain vaatimatonta tolkkua, lienee syytä eritellä joitakin tyypillisimpiä maailmankuvia ja niiden suhdetta terrorismiin, sananvapauteen ja kulttuurien yhteentörmäykseen. Aloitetaan meistä valkonaamoista.

Suuri yleisö: valtaosa väestöstä ei jaksa murehtia uutisotsikoita maailmalta. Suhtautuminen terrorismiin on tuomitseva, mutta sen syitä ja seurauksia ei jouda pohtia sen syvällisemmin, koska kohta telkasta tulee Putous ja on kiire spinningtunnille. Yleinen käsitys on se, että terroristit ovat häiriintyneitä yksilöitä eivätkä edusta islamia tai arabeja, mutta että jotenkin ne maitokahvin väriset ovat kuitenkin takapajuisempia kuin me.

Sananvapaus on ehdottoman tärkeää, mutta sillä lailla kivasti, että muita ihmisiä ei saa loukata eikä Jumalaa pilkata. Näiden ajatusten ristiriita ei häiritse niin paljoa kuin se, että joku rääväsuu ivaa jossain blogissa perinteitä ja isänmaata. Tavis on epämääräisesti huolissaan sodasta lännen ja idän välillä, kun sitä katugallupissa kysytään.

Arvoliberaalit: terrorismi on kamala asia, mutta veritekoja enemmän ärsyttää se, että yli 1,6 miljardia muslimia niputetaan yhteen ja taas yhtä yksittäistapausta käytetään verukkeena etnisille vainoille ja moskeijoiden polttelulle. Terrori-iskujen syyt ovat mieluummin länsimaiden harjoittamassa sorrossa kuin väkivaltaa ratkaisuna suosivassa kulttuurissa.

Arvoliberaali näkee uskonnot ja niiden piirissä harjoitetun kulttuurin puolittain pyhänä, vaikka ei itse välttämättä uskokaan jumaliin. Itämainen mystisyys on jotenkin kaunista ja salaperäistä, siinä on pakko olla kätkettyä viisautta ja siksi sitä tulee suojella. Mystisen kauneuden suojissa harjoitetut ihmisoikeusloukkaukset eivät kiinnosta arvoliberaaleja niin paljoa kuin oikeistolainen muukalaisviha. Arvoliberaali ymmärtää aivan oikein, että suurin osa muslimeista ei ole terroristeja tai tue terrorismia, mutta jättää pohdintansa puolitiehen, eikä halua ajatella sitä, että tyypillinen muslimi edustaa dramaattisesti vanhoillisempaa maailmankäsitystä, joka ei hyväksyisi hänen suvaitsevaa elämäntyyliään. Myöskään terrorismia tai marttyyriuden ja jihadin käsitteitä ei haluta yhdistää islamiin, vaan painotetaan iskujen yksittäistä luonnetta ja väkivaltaan tarttuneiden vaikeaa taustaa.

Sananvapaus on koskematon, mutta muita ihmisiä ja heidän aatteitaan ei tulisi pilkata, vaikka ne olisivat kuinka typeriä ja vahingollisia. Poliittinen korrektius saa välillä jopa naurettavia piirteitä. Poikkeuksen tähän tekevät länsimaista patriarkaalista hegemoniaa edustavat, jotka ovat vuosisatojen sorrolla ansainneet joutua ivan kohteeksi. Kulttuurien yhteentörmäyksessä eniten huolettaa oikeiston nousu merkittäväksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi ja siitä seuraava mahdollinen etninen puhdistus lännessä.

Vapaa-ajattelijat: väkivalta on tuomittavaa kaikissa muodoissaan, toteuttivat sitä sitten terroristit, länsimainen sotakoneisto tai patavanhoilliset ympärileikkaajat kodeissaan. Uskonnot edustavat pronssikautista ajattelua, joita ilman maailma olisi parempi paikka, mutta usein ajattelua ei viedä lopuun asti eli mitä uskontojen jälkeen tapahtuisi.

Vapaa-ajattelijat suhtautuvat toisinaan ylimielisesti ja ivallisesti vähemmän asioihin perehtyneisiin, etenkin uskonnollisiin ihmisiin ja siksi heidän on vaikea saada viestiään kuuluville. Muslimimaailman monimuotoisuus tunnistetaan sekä hyvässä että pahassa ja asiaan ollaan usein hyvin perehtyneitä, mutta koska vapaa-ajattelijan argumentointitapa on enemmistölle niin vieras, tämä laajakatseisuus ei useinkaan murra ennakkoluulojen muuria. Niinpä hän huomaa joutuvansa vastaamaan syytöksiin rasismista vasemmiston ja moraalittomasta ateismista oikeiston taholta. Vapaa-ajattelija ei osaa valita taisteluitaan, vaan hyökkää yhtä aikaa arvoliberaalien pehmeää suvaitsevaisuutta ja konservatiivien dogmaattista perinnerakkautta ja lauma-ajattelua vastaan.

Käsitys sananvapaudesta on laajin mahdollinen: yksityisyydensuoja pois lukien ei ole aihetta, jota ei voisi analysoida, kritisoida tai pilkata. Vapaa-ajattelija on huolissaan radikaalin islamin noususta ja sen seurauksista demokratialle ja yhteiskunnalliselle vakaudelle. Kritiikkiä herättää lisäksi lännen sokeus radikalisoitumiselle, mutta toisaalta myös se, miten suurvaltojen imperialismi provosoi tätä kehitystä.

Arvokonservatiivit: Suurin osa ihmisistä pitää asioista niin kuin ne olivat eilen, mutta konservatismin laidalta löytyy koti, uskonto ja isänmaa -väki, jotka ovat poikkeavat valtaväestöstä mielipiteissään. Terrorismi tuomitaan, mutta sen aiheuttamaan uhkaan olla valmiita vastaamaan voimatoimin, jopa terrorismilla. Oikeutusta tälle haetaan länsimaisen kulttuurin ylivertaisuudesta, onhan meillä demokratia ja sananvapaus.

Konservatismiin sekoittuu uskonnollinen dogmatismi, joka on ironista kyllä, radikaalin islamin hengenheimolainen. Vanhoillista islamia ei tuomita sen sisällön, vaan toiseuden perusteella. Kristillinen teokratia ei ole ollenkaan hullumpi ajatus arvokonservatiiville, missä valtiokirkon ohella vaalitaan kulttuurista ja etnistä puhtautta. Esimerkiksi Ranskassa Charlie Hebdon tragediaa ei olla epäröity hyödyntää samanlaisten oikeuskäytäntöjen palauttamisen puolesta kampanjoinnissa, jotka ovat suosittuja sharia-lain alaisissa muslimimaissa.

Sananvapaus on suhteellinen käsite. Mielipiteen ilmaisu on enimmäkseen sallittua, mutta osan mielestä Jumalan ja isänmaan pilkkaa ei tule suvaita. Arvokonservatiivi epäilee myös usein tulevansa vaiennetuksi mediassa. Sivilisaatioiden yhteentörmäys on tosiasia. Jokainen muslimi on potentiaalinen terroristi ja meidän tulee varautua tähän rajojen sulkemisella ja varustautumalla sotaan. Itä on takapajuinen ja verenhimoinen ja se yrittää valloittaa vapaan lännen sekä ulkoa että sisältä. ISIS on todellinen uhka jopa Yhdysvalloissa ja näitä käsityksiä eivät tosiasiat horjuta.

Laitaoikeisto on myös sekalainen joukko. Osa kannattaa kristillistä valtiota, mutta pidättäytyy kaikesta väkivallasta, osa taas suhtautuu muukalaisuhkaan äärimmäisesti, mutta kannattaa täydellistä sanan- ja uskonnonvapautta.

Entä mitä muslimit ajattelevat? Suhtautumistapoja, kuten kuvitella saattaa, on yhtä lailla lukuisia, olit sitten malesialainen talonpoika, algerian-ranskalainen kotiäiti tai kanadalainen imaami.

Suuri yleisö: valtaosaa muslimimaiden väestöstä kiinnostaa, aivan kuten lännessäkin, enemmän arjen loputtomat askareet kuin poliittiset tai uskonnolliset kiistat. Samalla on otettava huomioon, että maallistuminen on länttä huomattavasti vähäisempää muslimimaissa. Euroopassa ollaan aika lailla tapamuslimeita, mutta itään päin mentäessä asenteet muuttuvat hurskaammiksi. Mihin taviksien asenteita arvuutellessa tulisi keskittyä: Eurooppaan, joka on oman yhteiskuntamme kannalta oleellisempaa vai Aasiaan, jossa suurin osa maailman muslimeista asuu?

Muslimimaiden erilaisuuden huomioiden on vaikea tehdä yhteismitallisia väitteitä käsityksistä, mutta uskonto otetaan keskimäärin vakavammin idässä kuin lännessä ja sitä myöten myös asenteet muuttuvat kovemmiksi. Muslimi ajattelee myös oleellisesti eri tavalla auktoriteeteistä ja identiteetistä reformoituun kristittyyn verrattuna. Ylimpänä on Allah ja profeetan kunnia, vasta sitten tulevat perhe, ihminen itse tai maalliset lait. Ehkä kätevin ajettelutavan erottelun seula on mitata sitä, miten vakavasti kukin muslimi ottaa uskontonsa: jos hän pitää jumalaansa todellisena, on suhtautuminen länsimaisiin arvoihin tai terrorismiinkin kovin erilainen.

Eurooppa: Euroopassa asuu vain reilu kaksi prosenttia maailman muslimeista (poislukien Turkki) ja joukko on kirjava. Balkanin ja entisten neuvostotasavaltojen muslimit käyvät moskeijassa yhtä vähän kuin länsimaissa käydään kirkossa. Euroopan merkittävimmässä muslimivaltiossa, Turkissa aktiivisesti uskontoaan harjoittaa lähes puolet. Länsi-Euroopan muslimit ovat tyypillisesti siirtolaisia ja tähän liittyy omat ongelmansa, eri uskonnon lisäksi edustat eri kulttuuria. Täydelliseen valtaväestöön sulautumiseen menee sukupolvia. Monista potentiaalisista sudenkuopista, kuten heikosta toimeentulosta, huolimatta keskivertomuslimit eivät ole erityisen kiinnostuneita uskonnon kiivaasta harjoittamisesta. Näkövinkkelistä riippuen tämä on joko hyvä tai huono asia.

Vihaiset nuoret miehet: siirtolaisilla asiat ovat usein päin persausta ja aivan kuten kantaväestöllä, vitutusta lievittää ääriliikkeeseen kuuluminen. Terroristijärjestöt, kuten al-Qaida, käyttää internetiä rekrytoidakseen nuoria mukaan jihadiin. Juuri tätä ryhmää edustivat myös Charlie Hebdon toimitukseen hyökänneet Kouachin veljekset. Suurin osa kiukkuisista nuorista ei halua marttyyriksi, mutta asenteet ovat silti kovia.

Jos vihainen nuori kokee uskonnollista hurmosta, on hän valmista materiaalia terroristileirille. Yleisemmin nuori vain tyytyy sympatiseeraamaan väkivaltaan tarttuneita. Terrori on jotain, mitä länsi tilaa ärsyttäessään muslimeita. Vikaa ei voi olla islamissa tai sen kummallisessa käsityksessä profeetan kunniasta. Sananvapaus saa tätä myöten selkeät rajat: uskonnosta ei puhuta, muusta kyllä. Euroopassa on kasvamassa erikoinen ilmiö, jossa nuoret turhautuneet muslimimiehet eivät juurikaan ole kiinnostuneita uskontonsa tutkiskelevasta harjoittamisesta, mutta islamin ääri-ilmiöt kiehtovat sitäkin enemmän. Näille nuorille idän ja lännen sota lienee yhtä lailla todellisuutta, kuin valkoisille äärikonservatiiveille.

Hiljainen enemmistö: päinvastoin kuin usein kuvitellaan, enemmistö Euroopan muslimeista on käsityksissään suvaitsematon ja sisäänpäin kääntynyt. Vaikka terrorismi tuomitaan, ei länsimaisia arvojakaan hevin hyväksytä. Erään tutkimuksen mukaan esimerkiksi Itävallan muslimeista 69 prosenttia ei hyväksy homoseksuaaleja ystävikseen, 63 prosenttia ei luota juutalaisiin ja 66 prosenttia uskoo, että länsi haluaa tuhota islamin. Vertailun vuoksi (kuuden Euroopan maan keskiarvo), ei-muslimeista 8 % ei luota juutalaisiin, 10 % ei halua homoja ystävikseen ja 21 % ei luota muslimeihin. Ero on dramaattinen.

Musliminaiset ovat myös valtavan suuri hiljainen ryhmä, jonka mielipiteitä ei kuulla usein, mutta patavanhoilliset käsitykset vapaudesta ja uskonnosta ovat syöpyneet hyvin myös tämän ryhmän asenteisiin. Länsimainen elämäntapa ja sananvapaus nähdään yleisesti syntinä.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että enemmistö muslimeista on rauhallisia ja omissa oloissaan viihtyviä, kunhan heillä on oikeus noudattaa tapojaan ja lakejaan omissa yhteisöissä. Sharia-lakia ei haluta Euroopassa ulottaa koskemaan ei-uskovia. Länsimaisen oikeuskäsityksen kannalta tämä on tietysti ongelma: ihmisoikeusrikkomuksia ei voida sallia yhdelle vähemmistölle uskonnon varjolla.

Länsimaistuneet: on vaikea sanoa kuinka suuri osa Euroopassa asuvista muslimeista kannattaa länsimaisia arvoja, kuten demokratiaa, valtion ja kirkon eroa sekä sananvapautta, koska asennetutkimukset tekevät jakoja yleensä vain huru-ukko-osaston ja suhteellisen normaalien välillä (kannatatko uskontokunnastaan eroavan tappamista ei kuulu täällä päin normaaliin keskusteluun).

Merkittävä osa muslimeista hahmottaa kuitenkin asuvansa demokraattisessa yhteiskunnassa ja tarkkanäköisimmät heistä ovat saattaneet huomata joitakin myönteisiäkin puolia vapaudessa ja moniarvoisuudessa. Osalle Ranskan muslimeista, kuten Charlie Hebdon iskussa surmatulle poliisille, Ahmed Merabetille, vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat puolustamisen arvoisia käsitteitä. Suomessa pohditaan pesäeron tekemistä globaaliin islamiin ja oman, suomalaisen muslimin identiteetin rakentamista, joka ei ole eristynyt vaan moderni.

Myös islamin piiristä löytyy edistyksellisiä pappeja. Helle vapauden ja rauhan puolustamisessa on valittettavan paljon kovempi hintalappu, kuin täällä lintukodossa homoja puolustavilla papeilla. Bosnialaisen imaamin Selvedin Beganovicin kimppuun on hyökätty seitsemän kertaa viimeisen vuoden aikana, muun muassa puukolla. Tämä rauhasta saarnaava imaami kun mieluummin taistelisi työttömyyttä kuin vääräuskoisia vastaan.

Miten hyvin nykyaikainen muslimi onnistuu yhteensovittamaan ehdottoman auktoriteetin uskontonsa ja länsimaiset arvot, onkin sitten toinen juttu. Otaksuttavasti samalla rusinat pullasta -metodilla, millä kristitytkin. Länsimaistuineilla muslimeilla on islamin osalta oma lehmä ojassa, joten heidän todellista asennettaan suhteessa sananvapauteeen ja suvaitsevaisuuteen tulisi tutkia suhteessa muihin vähemmistöihin. Tällaisia tutkimuksia ei juuri taida olla vielä tehtynä. On kuitenkin selvää, että sivilisaatioiden yhteentörmäyksen sijaan suositaan rauhallista rinnakkaiseloa.

Huru-ukot: Mitä kauemmas Aasiaan matkaamme, sitä äärimmäisemmiksi käyvät asenteet. Myös Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta löytyy railakkaita mielipiteitä. Etenkin egyptiläiset ja palestiinalaiset ovat kunnostautuneet jämptissä suhtautumisessa inhimilliseen käyttäytymiseen, yli 80 prosenttia kannattaa aviorikoksesta tuomitun kivittämistä hengiltä.

Oikeus toteutuu Indonesiassa kepillä pieksämällä.

Äärimmäinen ajattelutapa ottaa siemenensä islmista, mutta rehevin kasvualusta sille löytyy muutoinkin takapajuisista yhteiskunnista. Missä uskonto loppuu ja ja tietämättömyys sekä typeryys alkaa, on vaikea sanoa. Kouluttamattomien massojen mielipiteen ohjailussa naruja nykivät islamin auktoriteetit, papisto eli imaamit, joita löytyy radikaaleina versioina myös runsain mitoin Europpasta.
Heille profeetan kunnian loukkaaminen on casus belli, riittävä syy sodan julistukseen. On selvää, että fundamentalisteille uskonnon- ja sananvapaudella, demokratialla ja moniarvoisuudella on herttaisen vähän merkitystä. Länsi ja itä ovat heidän maailmassaan jo sodassa, aivan kuten kristityilläkin ekstremisteillä.

Vapaa-ajattelijat: myös islamin kulttuuripiiristä löytyy vapaa-ajattelijoita, ateisteja sekä demokratiakäsityksen puolustajia sen vapaimmassa merkityksessä. Muslimisatiirilla on vuosisataiset perinteet ja vaikka se onkin joutunut toisinaan kovalle koetukselle arabikulttuurin kukoistuksen jälkeen, osataan lehdistössä käsitellä Charlie Hebdonkin tapausta kuten lännessä.

Se toki on hyvä kysymys, että edustavatko vapaa-ajattelijat islamia enää missään merkityksessä, mutta ainakaan nämä maailmankansalaiset eivät ole paljon parjattuja valkoisia miehiä.

Edellä mainittujen lisäksi on iso joukko ihmisiä, jotka eivät edusta valkonaamojen länttä tai islamia. Eittämättä näistä "sivullisista" löytyy mielipiteitä niin ikään joka junaan. Tämä karkea pintaraapaisu ei varmaankaan selkeytä Charlie Hebdon jälkimainingeissa vaahtoavaa väittelyä, vaan pikemminkin havainnollistaa sitä, miten erilaisista lähtökohdista näkemyksiä muodostetaan. Eli seuraavan kerran kun tuskailet terrorismista tai uskonnosta kiistellessäsi, että miten tuo jurpo ei voi tajuta tätä asiaa, niin ehkä tämä listaus valaisee asiaa edes rahtusen. Onnea matkaan, nuori padawan!